Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.

Aika samanlaisia juttuja

It’s Pretty Much the Same Here  on  The Sales Blog | S. Anthony Iannarinon juttuja , joka on mukaelma vanhasta sadusta. Kun uusi myyjä tuli töihin ensimmäisenä työpäivänään hän kysyi vanhalta myynnin veteraanilta uudesta työpaikastaan. Häny kysyi “Minkälaista täällä on ihan oikeasti?” Veteraanimyyjä vastasi hänelle kysymällä “Millaista siellä oli, missä olit aiemmin myymässä?” Uusi myyjä vastasi veteraanille “Siellä oli inhottavaa. Pomoni oli kauhea. Tuotteissamme oli ongelmia. Asiakkaita kiinnosti vain hintamme. Kilpailijamme voittivat meidät hintojensa ansiosta kerta toisensa jälkeen.”  Veteraanimyyjä vastasi tähän “No täällä on aikalailla samanlaista.”

30 päivän voimaannutus

Aloita kuun ensimmäisestä päivästä ja toista jokaista päivittäistä lausetta niin usein, kuin vain voit kyseisen päivän kuluessa. Positiivisten vakuutusten toistaminen useamman kerran päivässä auttaa sinua kasvattamaan luottamuksen tunteita ja itseluottamustasi, sekä se parantaa ihmissuhteiden laatua ja positiivista asennettasi. Tiesitkö, että elämäsi laatu määrittyy sen mukaan mitä tunnet itseäsi kohtaan, kuinka onnellinen olet ja mikä on itseluottamuksesi taso.

Päästä irti, tänään

Irtipäästäminen sellaisista asioista, jotka eivät palvele sinua, on vaikea toteuttaa. Toisaalta samalla tämä harjoitus antaa mahdollisuuden ottaa vastuuta omasta tekemisestä, sekä opetella sanomaan ei. Irtipäästämisen suunnittelu on tulevaisuuden suunnittelua Arvioiminen on jännittävää ja hauskaa, kun pitää arvioida, mitä rakastaa, ja mitä täytyy lakata tekemästä. Me kaikki sanomme useammin kyllä, kuin meidän ehkä pitäisi.

Luotettavuus lisää myyntiä

Tässä 8 yksinkertaista tapaa, joilla parannat luotettavuuttasi, ja samalla lisäät myynnin mahdollisuuksiasi. Myyjät pyytävät usein David Horsageria (The Trust Edge) opettamaan tuoreimpia temppuja kauppojen klousaamiselle. Hän vastaa tähän yhtä useasti sanomalla “Jos tiedät miten sinusta tulee luotettava et tarvitse mitään tekniikoita. Et tarvitse hissipuheita. Etkä mitään muutakaan. Kikkailusta ei ole mitään hyötyä nykypäivänä, eikä siitä ole ollut hyötyä koskaan aiemminkaan.”

Tämä Keskiviikko muutti mun elämäni

Tapasin eilen hienon miehen. Hän sanoi ääneen, jotain sellaista, josta monet meistä voisivat olla kateellisia. Ainakin minä rupesin ajattelemaan. " Mä olen ollut Keskiviikossa joka päivä. " Miltä se tuntuu, miltä se maistuu. Jos jokainen päivä olisi keskiviikko, tuntuisiko se samalta, kuin Bill Murraystä elokuvassa Päiväni murmelina? Puhumalla paras?

#21, Vapauta perjantait

Vapauta perjantait palavereilta. Monissa yrityksissä ja tiimeissä on kirjoittamattomana sääntönä buukata kokouksi maanatai-torstai –akselillle. Todella monet pyrkivät nykyään pidentämään viikonloppujaan perjantain avulla, joten perjantaiksi sovituille palavereille tulee keskimääräisesti muita päiviä enemmän viimehetken esteitä. Pyrin itse jättämään tästä syystä perjantait vapaaksi henkilökohtaisia tapaamisia varten, sillä kaikenlaisten omien menojen, olivatpa ne lääkärillä käytenjä tai jotain muita, on todella vaiketa sovittaa normaalikalenterin väleihin. *** Alkuperäinen viesti 2012 by  Dave Lavinsky Laura Stack is America's premier expert in personal productivity. Since 1992, she has presented keynotes and seminars on improving output, lowering stress, and saving time in today's workplaces. She is the bestselling author of four books, including SuperCompetent.  To learn more about Laura, visit  www.TheProductivityPro.com.  

Kenen lippua kannat?

By  --Chris Brogan... Teen töitä henkilökohtaisen liiketoimintavallankumouksen eteen. Mutta mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että teen töitä uusien kurssien ja resurssien tarjoamiseksi uusien johtamismallien, henkilökohtaisen kehittymisen, median/markkinoinnin ja myynnin ajattelumallien suhteen, ja myös sen suhteen miten teemme bisnestä. Tähän mennessä sinun on täytynyt olla todella hyvässä kunnossa saadaksesi etumatkaa.

Tämä mahdollistaa muutoksesi

By Natalie Sisson, the suitcase entrepreneur Muutos herättää pelkoja. Ajatus muutoksesta tuntuu epämiellyttävältä. Epävarmalta. Siihen liittyy riskejä. Saadaksesi aikaan muutoksia Sinun on haluttava tehdä töitä pelkojesi, tunteidesi ja epävarmuutesi parissa, jotta pääset tavoitteeseesi. Palkinto siitä, että teet töitä oman muutosvastarintasi ohitse, ja lopputulos tämän tien päässä on yksinkertaisesti mahtava! Mutta mistä sinun pitäsi aloittaa, jos jämähdät paikoillesi?

Miten kiteytät maailman siisteimmän juttusi ymmärrettäväksi

Tähän mennessä tämän vuoden paras aamiainen  Linjalla (linkki) . Aamiaisen ytimen muodosti kaviaari suoraan Cannesin koneesta, eli Timo (Ironsky) Vuorensola . Aamiaisen parhaudesta ja kaikesta muustakin sitten joskus, jos haluat, mutta nyt takaisin tuohon otsikkon viitekehykseen. Miten kiteyttät maailman siisteimmän juttusi ymmärrettäväksi ja ostettavaksi? Vastaus on yksinkertaisuudessaan häkellyttävän...no yksinkertainen:)

Loistavan innovaation viisi salaisuutta

Mitä uuden loistavan tuotteen onnistuminen tarvitsee? Liiketoiminnan kehittämisen ekspertti ja Small Business Bible -kirjan kirjoitttaja Steven D. Straus tarjoaa seuraavan ohjeen: Ajattele asioita, joita ei ole aiemmin ollut ja kysy “Miksei?”. Bobby Kennedyn kuuluisa motto on ehdoton edellytys onnistuneen uuden tuotteen luomiselle. Loistavia tuotteita tulee loistavista ideoista.

#20, Vahista kokoukset

Vahvista ja varmista kaikki tapaamisesi. Olen usein ilmaantunut kokoukseen, jonka toinen osapuoli on “unohtanut” sen. Haluaisimme uskoa, että aikuset ovat vastuuntutoisia ja, että he tekevät aina kaiken sen mitä he lupaavat, ehkä näin, mutta silti on hyvä idea tipauttaa vaikkapa lyhyt sähköpostivarmistus ennen tapaamista, jotta varmistat, että homma on hansikkaissa. Voit samassa yhteydessä varmistaa, että kaikki osallistujat löytävät kokouspaikalle, (ajo-ohje tms.) ja että kaikki on valmiina tapaamista ajatellen. Tsekkaa tulevan päiväsi kalenteri varmuudeksi aina etukäteen vaikka edellisenä päivänä, jotta pysyt itsekin asioiden päällä ja ajantasalla. Vahvista aina oma osallistumisesi ja varmista muiden osallistuminen. *** Alkuperäinen viesti 2012 by  Dave Lavinsky Laura Stack is America's premier expert in personal productivity. Since 1992, she has presented keynotes and seminars on improving output, lowering stress, and saving time in today's workplaces. She

Lopeta näiden 10 asian tekeminen

By  Jeff Hayden / inc.com Onnellisuus sekä liike- että henkilökohtaisessa maailmassa on enemmänkin kiinni asioiden vähentämisestä, kuin niiden lisäämisestä. Mietipä mitä tapahtuisi, jos lopettaisit seuraavan kymmenen jutun tekemisen: Syyttäminen Näyttäminen Takertuminen Keskeyttäminen Valittaminen Kontrolloiminen Kritisoiminen Saarnaaminen Rypeminen Pelkääminen

Luota Suunnitelmaasi, Luota Itseesi

Palveleeko se mitä teet sitä mitä tavoittelet? Tämä kuulostaa tietysti vähintäänkin tyhmältä kysymykseltä, vai mitä olet mieltä? Tarkoitan tällä sitä, että jos olet tehnyt suunnitelman seuraavaa viikkoasi, kuukauttasi tai vuottasi varten, silloin sinä varmasti teet kaikkesi sen eteen, että otat askeleita tavoitettasi kohden joka päivä. Eikö niin? Yksi kolmesta sanastani vuodelle 2013 on Palvelu. Se muistuttaa minua siitä, että olen muiden palveluksessa. Samalla se muistuttaa minua myös siitä, että omien toimieni pitäisi palvella tavoitteitani. Mutta puhutaan tästä vähän myöhemmin. Huomaathan, että tämän viestin voi jakaa kavereiden kesken.

Muutos syntyy tekemisestä

By Chris Brogan 12.5. Koen olevani erittäin etuoikeutettu saadessani nähdä ihmisten oppivan. Tai, siis katson kun ihmiset reagoivat oppimiseensa. Reilu parisataa ihmistä, jotka ovat jo rekisteröityneet Mastering the Digital Channel -kurssilleni ovat hyvä esimerkki sellaisesta ryhmästä, joka käy läpi kaikenlaisia mielenkiintoisia haasteita ja he kokevat uusia näkökulmia siihen, mitä täällä digikaikkeudessa tapathuu. Mutta se mistä olen kaikkein innostuinein on silti se kun huomaan lukijoiden ja tekijöiden välisiä eroja.

#19, Rajoita osallistujia

Rajoita kokousosallistujien lukumäärää. Enemmän ei ole enemmän. Kokousta järjestäessäsi mieti tarkkaan kenen olisi välttämätöntä osallistua. Älä ajattele ”loukkaavasi” jotakuta, jollet kutsu häntä kokoukseen, jos tarkoituksena on edistää toimintaa kutsu paikalle ne kenellä on päätösvalta toiminnan edistämiseen, älä muita. Oleta aina, että johdolla on muuta tärkeämpääkin tekemistä, kuin istua kokouksissasi. Muista kokousta buukatessasi että jokaisen kokouksen kustannus muodostuu siihen osallistuvien ihmisten ajasta ja palkasta. Kutsu ainoastaan ihmisiä, joilla on suoraan annettavaa kokouksen agendalle joko päätösten tai asioiden eteenpäinviemisen kannalta. Jos näiden ihmisten läsnäoloa tarvitaan vain kymmeneksi minuutiksi, anna heille ensimmäiset kymmenen minuuttia, jonka jälkeen he voivat jatkaa eteenpäin. Jos haluat pitää ihmisiä ajan tasalla ja tiedottaa asioista voit tehdä sen sähköpostiyhteenvedoilla tai kokousmuistioilla. *** Alkuperäinen viesti 2012 by  Dave Lavin

Vaikuta oikeisiin päätöksiin

Tee yhteistyötä. Ota selvää asioista tai ehdota parempia järjestelyjä ja tehokkaampia toimintatapoja. Mitä aikaisemmassa vaiheessa osallistut mihin tahansa kehittämiseen, sen paremmat ovat mahdollisuutesi vaikuttaa.

Tee itsellesi uusi parempi ruokavalio

Loistavaa huomenta! Ollessani yliopistossaa opiskelin valtiotieteellisessä. Olin erittäin koukussa politiikkaan ja uutisiin. Luin kirjoja taloustieteestä ja politiikasta. Katselin lukemattomia tunteja poliittisia väittelyitä televisiosta ja radiostani tulvi samaan aikaan joko uutisia tai politiikkaa. Kaiken, erityisesti tämänkaltaisen sisältötulvan sulattelu saa meissä helposti aikaan uskomuksia, että maailma on mullistusten kourissa (se on, se on aina ollut, ja se tulee aina olemaan kiihtyvällä tahdilla) ja, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämämme ympäröiviin olosuhteisiin (ei meillä olekaan, sillä voimme kontrolloida vain omaa elämäämme).

Leirinuotiolta menestykseen

By Chris Brogan Hyvää huomenta vain!! Tänään mennään vesilinjalla. Olen 30 päivän puhdistuksella, ja se tarkoittaa sitä, että ei kahvia, eikä teetä. Ja wau mikä ero! Kofeiinipäänsäryt olivat suhteellisen kivuliaita alussa, mutta nyt olen päässyt niistä jo ylitse. Entä sinä, mitä kuuluu? Kun olin nuorempi olin partiossa ja lippukuntani oli tosi aktiivinen. Teimme paljon kaikkia ulkojuttuja ja opin miten meloa ja kiipeillä vuorilla, miten tehdään solmuja ja suunnistetaan. Olennainen osa tätä kokemista oli leirinuotiolla. Oletko sinä ollut koskaan leirinuotiolla, tiedätkö mistä puhun?

#18, Lopeta ajoissa

Lopeta tapaamiset ennen määräaikaa. Jos toimit itse kokouksen järjestäjänä älä käytä Outlookin perusasetuksien tunnin tai kahden tunnnin kokousaikaa, jolloin heti edellisen päätyttyä alkaa seuraava kokous, (1-2, 2-3 jne.).

Painettuna sieluihin ja sydämiin

BY S. ANTHONY IANNARINO Painettu sana inspiroi. Mutta yksistään tämä ei silti riitä riittävän ison “miksi” -kysymyksen luomiseen. Missio, visio ja toimintaa ohjaavat periaatteet eivät oikeasti ole sitä mikä saa asioita tapahtumaan, vaikka nämä sanoina voivatkin olla inspiroivia. Kaikki nämä isot sanat täytyy paperin sijasta kirjoittaa työntekijöiden sieluihin ja sydämiin. Sanat eivät luo kulttuuria. Teot tekevät kulttuurin.

Käytä tietojasi hyödyksesi

Käytä hyväksesi omaa osaamistasi ja asiantuntemustasi. Tämä taito puuttuu usein erityisesti aloittelevilta yrittäjiltä, suunnitelijoilta ja julkisen sektorin instansseilta.

Aloita suosiolla alusta

Juttu by  Rob Hatch Huomenta, Minulla oli tämänkertainen kirjoitukseni lähes valmiina, olin käynyt läpi normaalit vaiheet. Kirjoitin otsikkoni monta päivää sitten. Kirjoitin muistiinpanoja otsikkoon liittyen. Annoin itselleni aikaa varsinaiseen kirjoittamiseen. Sain 95% valmiiksi ja sitten minulla tuli seinä vastaan. Kaikki palaset olivat paikoillaan, mutta en vain millään saanut hommaa valmiiksi. Olin niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Voit tietysti ajatella, että puhun nyt pelosta ja, että minun olisi vain pitänyt päättäväisesti puskea läpi oman vastarintani. Voit kertoa minulle, että minun on aivan turha murehtia lähes täydellistä luonnostani ja minun olisi vain pitänyt mennnä sillä, tai, että syyllistyin ainoastaan itsepetokseen.