Siirry pääsisältöön

Tavoitteiden takaa-ajo

Älykkäät johtajat ymmärtävät että tavoitteiden tavoittelu ja takaa-ajaminen vain niiden itsensä takia ei ole tarkoituksenmukaista tai riittävää.

goal!

Organisaation kaikentyyppisten tavoitteiden tavoittelun täytyy aina olla tarkoituksellista, fokusoitua, jatkuvaa, toisinaan myös agressiivista ja periksiantamatonta yhteistoimintaa.

Johtajuuden kannalta tavoitteiden asettaminen ja lopputulokset ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on se mitä tapahtuu niiden saavuttamisen jälkeen.

Johtajuuden kannalta on lisäksi keskeistä on kyky oppia ja myös poisoppia asetetuista tavoitteista osana itse prosessia, ja kyky erottaa se mitä kannattaa tavoitella siitä mitä ei kannata.

Tämäntyyppisen johtajuuden harjoittelu ja toteuttaminen on puhtaimmillaan hyvää yhteistyötä ja tiimityötä toisten kanssa. Tällöin tavoitteita asetetaan ja saavutetaan oikeita asioita, oikeista syistä ja oikeaan aikaan.

Tavoitteiden takaa-ajo suoritetaan ryhmässä, jolloin laajuuden ansiosta asiat tapahtuvat nopeasti. Tavoitteiden takaa-ajamista ei saa sekoittaa pelkkään tavoitteiden asettamiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia?


Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää.

Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa?



Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin, mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Älykäs tavoitejohtaminen

Tavoitejohtaminen on laajalti käytetty ja toimivaksi todettu käytännöllinen ja yksinkertainen lähestymistapa, joka keskittyy johtamisen tärkeimpiin elementteihin.Tavoitejohtaminen on kehittynyt vuosien kuluessa organisaation suoritusten johtamiseksi.

Sydänmaalakka toteaa kirjassaan Älykäs johtajuus, että suoritusten johtaminen yhdistää tavoitteista sopimien, ohjauksen, tulosten arvioinnin ja kehittämisen toisiinsa liittyviksi elementeiksi jatkuvassa kehittymisprosessissa.

Suorituksen johtamisprosessissa on neljä kulmakiveä; tavoitteiden asettaminen, ohjaus ja valmentaminen, tulosten arvointi ja kehittäminen. Prosessin työkaluina toimivat kehityskeskustelut ja suunnittelukokoukset ja päivittäisjohtaminen.

Prosessin tavoitteena on jatkuva kehittyminen ja suorituksen parantaminen, ja prosessi on tärkein henkilöstöjohtamisen prosessi nykyään. Prosessin tavoitteena on se, että se reagoi ympäristön muutoksiin kehittäen itse itseään.