Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2009.

Tehtävät linkittyvät tavoitteisiin

Mitä useammin joudumme toistamaan mielestämme vähäpätöisiä ja turhia tehtäviä, sen enemmän työtehomme laskee. Toistuva oman työn systeemin suunnittelu joko yksin tai yhdessä esimiehen kanssa auttaa linkittämään tehtävät tavoitteisiin ja sitä kautta työmääriin. Meidän on tiedostettava ja ymmärrettävä mikä on työn onnistumisen kannalta minimitaso ja mikä on meille itsellemme riittävä taso.

A- ja B-luokan ajankäyttöä

Kuherruskuukauden jälkeen vaaditaan hyvää johtajuutta, tai loistavaa alaisuutta. Tehtävät voidaan luokitella niiden tärkeyden ja kiireellisyyden avulla esimerkiksi neljään luokkaan: älä tee, delegoi, tee ennakoiden, ja tee heti, (D, C, B, A). Meidän pitäisi aina keskittyä tekemään B-luokan tehtäviä, jotta niistä ei tulisi A-luokan tulipalotehtäviä. A- ja B-luokan tehtäviä yhdistää se, että niille on määritettävissä selkeä syy-seuraus-suhde päätöksenteon tueksi. Tehtäväluokitteluiden merkitystä kannattaa aina arvoida myös siitä kulmasta, että mikä on niiden tekemättömyyden vaikutus muille organisaatiossa.

Muutoshallinnan merkityksiä

Projektityöskentelyssä toimiva ja tehokas muutoshallinta estää turhia muutoksia ja projektin paisumista. Muutoshallinnan keskeisinä työkaluina ovat muutoshallintalomake ja toimiva muutostiedotus. Muutoshallinta- tai -pyyntölomakkeella kuvataan muutoksen perustiedot ja syy, ratkaistava ongelma, sekä sen vaikutus, jos muutosta ei tehdä. Tämän lisäksi päätöksenteon tueksi esitetään ratkaisuehdotukset suosituksineen.

Projektiohjauksen roolit ja funktiot

Projektin onnistuneessa ohjausvaiheessa on hyvä tiedostaa eri ryhmien roolit ja näiden roolien funktiot. Projektiohjauksen roolit ja funktiot voidaan tiivistää seuraavasti: - Projektityöpajat: osallistaminen - Projektiryhmä: poikkeamanhallinta - Sidosryhmät: vuovaikutuskumppani tekemisessä - Ohjausryhmä: päätökset ja projektin muutostenhallinta - Strategiaryhmä: organisaation projektisalkun hallinta ja kehitys.  Projektityöpajat siirtävät osaamisen osaksi yrityksen arkea ja arjen tekemistä.

Projektiraportointi kuntoon

Projektiraportoinnissa, kuten myös kaikessa muussakin raportoinnissa on keskeistä se kenelle ja miksi raportoidaan ja se mitä raportoidaan. Tämän lisäksi on hyvä kiinnittää huomio raportoinnin menetelmiin, eli miten raportoidaan. Raportointi kannattaa aina kiinnittää tavoiteltuun tulokseen. Onnistuvan ja toimivan projektiraportoinnin edellytykset voidaan kiteyttää seuraavasti: - raportointi perustellaan raportoijille - raportoidaan asioita, joista on hyötyä - raportointi on osa työn tekemisen systeemiä