Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella konfliktin hallinta merkityt tekstit.

Peruuta tilauksesi!

By Chris Brogan Morgen! Kunnioitan ja arvostan isääni todella paljon. Hänen roolinsa on ollut todella iso siinä mikä minusta on tullut. Mutta aivan kuten varmaan kaikkien muidenkin vanhemmissa, hänessä oli yksi piirre, joka häiritsi minua aina (menneessä aikamuodossa, koska hän ei enää ole tällainen). Isäni on edelleen elossa ja hän asuu Las Vegasissa - Moi Isi! ). Isäni tilasi aiemmin TONNEITTAIN erilaisia uutiskirjeitä, mutta hän ei lukenut niistä yhtäkään.

Vauhdikkaasti keskeytyksistä huolimatta

By Rob Hatch Loistohuomenta! Olemme tainneet joskus aiemminkin jutella ylimääräisten häiriöiden poistamisesta. Halusin jälleen jakaa kanssasi tähän samaan aiheeseen liittyen, muutamia lisäajatuksia uudelleen aloittamiseen ja hommiisi palaamiseen liittyen. Osa omia rutiineitani on suunnitella seuraava päiväni tekemiset edellisenä iltana. Aamuni koostuu yleensä kolmesta tai neljästä noin 40 minuutin jaksosta, joiden välillä pidän lyhyitä taukoja.

Ihmiset tekevät ihmeitä

Tämä on nyt kyllä niitä tilanteita, joissa on ihan pakko ruveta keksimällä keksimään jotain hyviä asioita ja ajatuksia. Muuten tässä mennään metsähallituksen ja masennuksen puolelle ihan, kuin se Alénin kuuluisa Quattro Keskisessä Suomessa. Ja kohta on jo Joulu. Olin messuilla. Kaksilla messuilla. Mieleen jäi pari asiaa. Otetaanko kahvia vai teetä? Otan itse kahvia. Ota sinäkin kaveriksi jotain.

Rohkaise itseäsi onnistumaan

Me kaikki olemme syntyneet rohkeuden kanssa, mutta me emme varsinaisesti ole syntyneet pelkäämään. Osa peloistamme on opittua, osa kokemukseen perustuvaa, ja valtaosa on vain kuulopuheiden ja oman mielemme tuotosta. Pelot ovat useasti suurin esteemme onnistumisen tiellä. Meillä on pelkojemme lisäksi viisi vihollista sisällämme.

#29, Avaa useita näkymiä

Avaa käyttöösi useita Outlook-näkymiä yhdellä kertaa. Haluat ehkä nähdä myös kalenterisi samalla kun luet sähköpostejasi. Kun olet saapuvien postien boksissa klikkaa hiiren oikealla painikkeella Kalenteria, (ikonia tai kansiota) ja valitse ”Avaa uudessa ikkunassa”. Outlook avaa kalenterin uuteen ikkunaan, jonka voit sovittaa muuhun näkymään sopivan kokoiseksi ja näet sekä postit että kalenterisi yhtäaikaa. Tämä on erityisen näppärää silloin, kun käytössäsi on kaksi näyttöä. *** Alkuperäinen viesti 2012 by  Dave Lavinsky Laura Stack is America's premier expert in personal productivity. Since 1992, she has presented keynotes and seminars on improving output, lowering stress, and saving time in today's workplaces. She is the bestselling author of four books, including SuperCompetent.  To learn more about Laura, visit  www.TheProductivityPro.com.  

#16, Estä turhat vastaukset

Estä kokouspyynnön vastaukset. Toisinaan, jos lähetät kokouskutsun isommalle vastaanottajajoukolle, voi olla järkevää estää kokouspyyntöön vastaaminen ylimääräisen sähköpostiruuhkan välttämiseksi. Voit estää sekä osallistumisvastaukset että aikataulumuutokset klikkaamalla Kokous -välilehden Osallistujat -kohdasta Vastausasetukset -painiketta ja valitsemalla Pyydä vastaukset ja/tai Salli aikatauluehdotukset sen mukaan mikä on tarpeellista. Voit tehdä tästä myös oletusasetuksen menemällä Outlookin Tiedosto -välilehden kautta asetuksiin ja valitsemalla Kalenteri-asetusnäkymän . *** Alkuperäinen viesti 2012 by  Dave Lavinsky Laura Stack is America's premier expert in personal productivity. Since 1992, she has presented keynotes and seminars on improving output, lowering stress, and saving time in today's workplaces. She is the bestselling author of four books, including SuperCompetent.  To learn more about Laura, visit  www.TheProductivityPro.com.   ...

Opi naapureiltasi verkostoitumisen salaisuudet

Toisinaan on helpompi ajatella digitaalisia juttuja fyysisinä tiloina, "paikkoina" joihin voi mennä, pelkän softan sijasta. Ehkä Facebook on sinulle se mukava ja ystävällinen paikka johon menet tavataksesi kavereitasi, sukulaisiasi tai vanhoja rakkaitasi. Ehkä Pinterest taas on jonkinlainen "kauppakeskus", jossa voit haaveilla ja fiilistellä tulevia hankintojasi. Youtube on leffateatteri. Mene ja tiedä. Otapa kuppi sitä mitä haluat. Minä? Minä juon juuri mustaa aamukahviani aamulenkin jälkeen. Tämä on oikeasti todella hyvää. Mitä sinä otat? Kahvia, vai teetä? Lue lisää siitä mitä löysin Chris Broganin uutiskirjeestä >>>

Opi puhumaan paremmin itsesi kanssa

Missä vaiheessa olet yksinpuheluissasi? Millä tavalla puhut itsellesi? Lyön vetoa, että et sanoisi puoliakaan niistä jutuista, joita sanot itsellesi, jollekin jota rakastat. Lyön lisäksi vetoa, että et sanoisi jäljelle jäävää toista puolta jollekin tuntemattomalle, jonka seurassa olisit kohtelias. Olenko oikeassa? Nimitteletkö itseäsi? Luultavasti. Osa rohkeudestamme on sitä, että opimme tarkkailemaan sitä miten puhumme itsellemme. Uskon, että voimme venyä tällä sektorilla. Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi järjestää väjytys meidän sisällämme asuvalle idiootille ja antaisimme hänen saada ansionsa mukaan. HYÖKKÄÄ ITSEPUHELUASI VASTAAN Anna kun kerron sinulle esimerkin. Juuri nyt teen töitä kuntoni ja terveyteni parissa. Olen ollut tässä samassa on-off -tilanteessa useasti viimevuosien kuluessa. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Kuuntelen itseäni ja sitä mitä puhun erittäin tarkasti. Esimerkkinä, menin leffaan tässä yhtenä päivänä. Kävelin sisälle leffateatteriin ja v...

Vinkkejä hyvän ihmiskeskeisen liiketoiminnan rakentamiseksi

Aina välillä sanon jotain sellaista, joka kuulostaa sen verran hyvältä, että haluan jakaa sen eteenpäin. "Useimmat ihmiset ajattelevat, että palvelu on jotain sellaista, joka syntyy ongelman jälkeen. Palvelu alkaa ensimmäisestä kontaktistasi." Siinä se. Joten puhuaksemme palvelun ammattilaisuudesta, joka on Human Business Way -konseptini ytimessä, haluan kertoa sinulle hieman lisää minun omasta palvelukonseptistani. Jos tämä on sinusta kiinnostavaa, suosittelen, että luet Mitch Joelin juttuja . Hän on paras. Oletko vielä kyydissä? Nyt siis puhutaan palvelusta.

Poista turhat LinkedIn-kontaktisi

LinkedIn on maailman isoin liiketoiminnan ammattilaisten sosiaalinen verkosto, joka verkottaa sinut oman kontaktiverkostosi kanssa ja auttaa sinua vaihtamaan heidän kanssaan tietoa, ideoita ja mahdollisuuksia. Riippuen siitä millaisena työkaluna LinkedIn-verkostoasi käytät, eteesi voi kuitenkin tulla sellainen tilanne, että haluat päästä eroon jostain LinkedIn-kontaktistasi. Kontaktia voi tietysti käsitellä myös muillakin tavoilla, joten poistaminen on yksi viimeisimmistä keinoista.

Eroon ei-toivotuista LinkedIn-taidoista

LinkedIn-verkoston uusi Endorse Skills & Expertise -toiminto on aiheuttanut hienoista närää, erityisesti sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ovat tarkkoja omasta profiilistaan. Hyvään profiiliin liittyy luonnollisesti olennaisena osana osaaminen ja taidot, joita profiilissa on näkyvillä. Osa ihmisistä on myös tarkkana sen suhteen kenen suosituksia profiilissa muille näytetään. Oma näkemykseni ja kokemukseni tästä toiminnosta on pelkästään positiivinen, mutta tässä yksinkertainen ohje siihen, miten "ei-toivotuista-suosituksista" ja "ei-toivotuista-suosittelijoista" pääsee eroon. Eroon ei-toivotuista taidoista Kirjaudu sisään LinkedIn-tilillesi. Klikkaa itsesi profiiliisi valitsemalla ylävalikosta Profile > Edit Profile . Selaa profiiliasi  Skills & Expertise -kohtaan. Jos haluat poistaa jotain taitoja, klikkaa  Edit .  Klikkaa poistettavien taitojen kohdalta rastia ja klikkaa Save changes . Eroon ei-toivotuista suosittelijo...

Vastaanottajaviestintä

Viestintä on harvoin häiriötöntä. Häiriöt tapahtuvat vastaanottajan ja viestin lähettäjän välillä vuorovaikutuksessa, sisäisesti tai ympäristötekijöiden johdosta. Häiriöt voivat muuttaa alkuperäisen viestin sisältöä ja merkitystä. Sisäisiä häiriöitä ovat lähettäjän tai vastaanottajan asenteet, odotukset, tarpeet ja aistipohjaiset häiriöt. Huono näkö, heikko kuulo tai vaikkapa väsymyksestä johtuva keskittymisen herpaantuminen ovat myös mainittuja sisäisiä häiriöitä. Ulkoisia häiriöitä ovat mm. viestin lähettäjän huono kuuluvuus tai tulkittavuus. Viestintätilanteessa ymmärrettävyyteen vaikuttaa selkeästi vastaanottajan tunteminen, sillä tällöin viestintää voidaan soveltaa vastaanottajan erityispiirteiden mukaan.

Vaikuttajamarkkinointipöhinä

Kun kirjoitin juttuni liittyen kokemuksiini  Port Royal Resortilla joukossamme on varmasti joitakin, jotka korottavat äänensä ja ovat huolissaan. Osa heistä kalistelee sapeleitaan sanoen, että olen lopussa. Toiset sanovat minua vilpittömäksi, (en selvästikkään osaa tavata tätä sanaa, joten...). Ja loput eivät oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, koska juttuni ei liittynyt suoranaisesti bisnekseen tai markkinointiin. Juttuni oli enemmänkin lopputulosta muutamanpäivän irtiotosta matkoilla. “Vaikuttajamarkkinoinnin” kulmasta tarkasteltuna tässä on aika paljon “tehtävää” sen suhteen mikä on ok, ja mikä ei ole. Pähkinänkuoressa tämän tyyppisessä markkinoinnissa on kyse siitä kun sinä, (yrityksesi) annat tuotteesi tai palvelusi jollekin sellaiselle yleisösi jäsenistä jonka sanalla on painoarvoa omassa yhteisössään ja otat hyödyn irti tästä yhteydestä. Mutta tässä on siis se suoraviivainen aikomus taustalla. Palaan tähän hetken päästä. Puhutaan ensin siitä miten asioista tulee m...

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Älä masennu, ole rohkea

Aina kun puhun masennuksestani - Ole Rohkea. Toisinaan twiittailen siitä, että olen masentunut, tai laitan viestiä johonkin sosiaaliseen verkostoon siitä, kuinka masennus on syvältä. Noina hetkinä tajuan, että en ole ollut aivan selkeä sen suhteen mitä sanon ja tarkoitan, kun haluan puhua kanssasi masennuksesta. Yritän jakaa kanssasi jotain sellaista, joka on mielestäni todella tärkeätä. Masentuneetkin Ihmiset Voivat Menestyä Lue tämä otsikko uudestaan. En tarkoita, että menestyvät ihmiset olisivat masentuneita, vaikka se onkin totta. Tarkoitan, että ihmiset, jotka kärsivät masennuksesta voivat silti menestyä vaikka he olisivatkin masentuneita.

Markkinat ja Sinä

Molo :)!  Ja tämä oli siis Xhosa-heimon Bantu-tervehdys, jonka ystäväni Leila opetti minulle. Toivon, että sinulla on oma kahvikuppisi valmiina, minä otan teetä. Löysin oman aamuteeni,  pu-ehr'in mukaani San Fransiscon Samovarista käydessäni siellä Jacqin kanssa vähän aikaa sitten. Tämä on aika vahvaa ja tuoksuu savulta, tai puulta. Mutta se teestä. Uskon, että kun ajattelemme myymistä, ja markkinointia, ja liiketoimintaa,  useimmat meistä saavat ylimääräisiä väristyksiä . Useimmille tämä tunne syntyy siitä, että nämä jutut ovat etääntyneet meidän normaalimaailmastamme. Näiden juttujen miettiminen on siis hieman eri juttu, kuin se, että ajattelisimme mistä ruokamme tulee. Nämä ovat enemmän varmaan sen tyyppisiä juttuja, joissa "systeemi" määrittää toimintaamme.

Pelasta päiväsi

Positiivista ajattelua: 7 helppoa tapaa huonon päivän pelastamiseen. Älä anna huonon aamun pilata koko päivääsi. Voit käyttää näitä tapoja apunasi päiväsi pelastamisessa. shutterstock images Huono aamu? Hommat näyttävät ikäviltä? Ole huoleti. Loppupäiväsi ei välttämättä muodostu katastrofiksi. Itseasiassa päivästäsi voi silti tulla yksi parhammistasi, olettaen, että valitset näistä muutamia: 1. Muista, että menneisyys ei ole sama kuin tulevaisuus. Sellaista asiaa, kuin epäonni ei ole olemassa. Syy miksi ihmiset uskovat tälläiseen hölynpölyyn on siinä, että ihmisaivot luovat malleja satunnaisille tapahtumille ja me muistamme ne tapahtumat jotka sopivat näihin malleihin. 2. Älä usko itsensä todistaviin ennustuksiin. Jos uskot, että loppupäiväsi on yhtä haastava kuin päiväsi tähän asti voit olla varma, että ajaudut tekemään sellaisia juttuja, joiden ansiosta ennustuksesi ja odotuksesti toteutuvat. 3. Käytä suhteellisuudentajuasi. Ajattele isompaa kuva...

Eka Päivä

An nyoung! Nyt mennään vähän korkealla ja kovaa, mutta lupaan, että joukossa on jotain ihan oikeasti hyödyllistä. Niin ja tämä tervehdys oli koreata, jos onnistuin. : ) Katsoin eilen dokumenttia Baghdadilaisesta hevibändistä , joka on yksi Irakin ainoita lajissaan, toistaiseksi. Jossain kohdin näiden vesseleiden piti laittaa kimpsut ja kampsut nippuun ja muuttaa itsensä Syyriaan, koska sota äityi hieman liian pahaksi, ja toisaalta olo kotikulmilla kävi ahdistavaksi ihan senkin takia, kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän hevimetallista yhtään mitään. Eli kaverit vaihtoivat maisemaa Damaskukseen, jotta elämisen edellytykset paranisivat edes hieman. Firas, bändin basisti kertoi miten vaikeaa alusta aloittaminen on. Siinä missä Irakissa tunsi hyvin millaista on olla täysi nolla Damaskuksessa päästiin pakkasen puolelle, eli oleminen oli enemmänkin epäolemista. Kavereille, joille päivittäinen improvisointi niin kamojen kuin sähkökatkojenkin kanssa on tuttua, kuolemanpelko ja eläminen tais...

Kriisiviestintä on välttämätöntä

Kriisi on aina odottamaton tilanne, mutta siitä huolimatta sen voidaan kuvitella tapahtuvan. Juuri odottamattomuus johtaa hallinnan menettämiseen. Organisaation täytyy viestiä kriisistä ilman viiveitä. Vaikkei kriisiä voida aina estää, sen vaikutuksia voidaan lieventää tehokkaalla viestinnällä. Kriisissä olevalla organisaatiolla ei ole kaikkea tietoa välittömästi hallussaan, sillä kriisit tulevat aina yllättäen ja odottamatta. Viestinnän pitää reagoida kriisiin välittömästi. Organisaation tulisi viestiä koko ajan lisää sitä mukaa, kun tilanteeseen saadaan selvyyttä. Kriisiviestinnän ominaispiirteet tekevät siitä monille yrityksille aivan välttämättömän prosessin.