Siirry pääsisältöön

Miten tavoitteidesi kertominen auttaa saavuttamistasi

Dorothy Parker sanoi, “Vihaan kirjoittamista. Pidän siitä, että olen kirjoittanut.” Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat samanlaisia bisneksissään, ja kaupoissaan. Tiedän monia sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät unelmoida siitä millaista heidän elämänsä tulee olemaan sen jälkeen kun he ovat onnistuneet, mutta näillä samoilla ihmisillä on taipumus hypätä sen vaiheen ylitse, jolloin pitäsi tehdä kovasti töitä, tai se saa vain hetken heidän aikaansa.

Laborer

Tässä on hyvä vinkki: työn tekemisen vaihe on se, joka johtaa rahan tekemisen vaiheeseen.


MITEN TULLA TODELLA ONNEKKAAKSI ELÄMÄSSÄÄN

Muutama päivä sitten pääsin paljon lähemmäksi erään valtavan tavoitteeni saavuttamista. En vain voi valitettavasti kertoa siitä ihan vielä, mutta tiivistetysti, onnistuin tekemään videon erään idolini kanssa. Tämä juttu ei tapahtunut sen takia, että joku olisi ollut etsimässä jotain tietyntyyppistä henkilöä tekemään tätä haastattelua.

Pyysin tätä itse. Pyysin haastattelua sen jälkeen kun olin tehnyt tälle henkilölle yhden hieman pienemmän jutun onnistuneesti. Kaikkinensa, onnistuin saavuttamaan yhden isoista tavoitteistani, koska olen tehnyt kovasti töitä sen eteen.

Olen tällä samalla tavoin onnekas kaiken aikaa. Vietin 12 vuotta (plus) opettelemalla miten voisin tarjota puhuttelevaa tietoa ja kehittää suhteitani sellaisiin ihmisiin, jotka käyttävät tätä tietoa hyödykseen. Kahdentoista vuoden jälkeen (useimmat vuosista ovat menneen ilman ylimääräisiä euroja tai kiitoksia) onnistuin. Onnekkuus on kaikkialla ympärilläni. Istun vain paikoillani ja annan asioiden tapahtua.

Jep, jep. Todellakin.

ONNI ON KUIN RAKKAUS, VERBI

Sekä onni että rakkaus ovat verbejä, jotka liittyvät työn tekemiseen. 2012 yksi kolmesta sanastani oli “harjoittelu.” Toistin tätä itselleni: “harjoittelu on palkinto.” Kun harjoittelen ja kun teen töitä, vedän onnea puoleeni. Sinunkin suhteesi perustuvat tähän samaan asiaan, eikö niin? Liikesuhteesi kaipaavat hoitamista. Henkilökohtaiset suhteesi kaipaavat hoitamista. Kaikki mitä teet näiden eteen vaatii töitä. Soittaminen, laulaminen, maalaaminen, koris ja pesis, sekä pokeri, ovat taitoja, jotka kehittyvät treenatessa.

TEE TYÖSTÄSI SEKSIKKÄÄMPÄÄ

Olen 12-päivän ohjelmassani 9. päivän kohdalla, ja oikeasti ohjelman seuraaminen joka ikinen päivä on todella vaikeata. Mutta sitoutumalla tähän, voin jo kuitenkin nähdä hedelmällisempää maaperää, jossa siemenilläni on kasvun mahdollsiuuksia. Kun taklaan tämän homman töissäni joka ikinen päivä, voin hymyillä. Pakotan LEVEÄN hymyn kasvoilleni. MIKSI? Koska siten pääsen lähemmäs sitä tunnetta, että työni on seksikästä. Kun kirjoitan 2000 sanaa päivittäin kirjaani varten, palkitsen itseni sisäisillä hurraa-huudoilla, ja varmistan, että iloitsen onnistumestani. Miksikö? Koska harjoittelu on palkintoni.

ÄLÄ KERRO KENELLEKÄÄN

Lue tämä Derek Siversin juttu. Hän kertoo samasta tärkeästä jutusta, jonka ensin opin Jacquelinelta: se, että kerrot jollekin toiselle omista tavoitteistasi ja puhut niistä kovaan ääneen, voi aiheuttaa täysin päinvastaisen lopputuloksen, kuin se mitä tavoittelit. Se voi kertoa itsellesi, että olet jo saavuttanut tavoitteesi, jonka jälkeen sinussa tapahtuu kasa mielenkiintoisia reaktioita, jotka lopulta aiheuttavat sen, että et saa tehtyä sitä työtä mistä olet kaikille kertonut. Puhuin tästä samasta jutusta Rob Hatchin kanssa. Hänkin toistaa samaa, että työ ei ole seksikästä.

MUTTA CHRIS: KERROT IHMISILLE TAVOITTEISTASI

Minä kerron, koska yritän mallintaa sitä, mistä tavoitteista olisi hyötyä sinulle. Usko minua, homma on tällä tavoin hankalampaa. Kirjoitan ohjelmani 9. päivänä #12in12 -ohjelmassani. En todellakaan haluaisi vetäistä tunnin joogaani. Se ei ole mielestäni sitä työtä, joka on hankalaa. Se on “se hetki.” Mutta kun palaan takaisin 25 minuutin ohjelmaani, se ei ole lähellekään yhtä hyödyllinen minulle. Joten teen tästä vaikeampaa itselleni.

Pidetään tämä kuitenkin meidän välisenä salaisuutena, älä kerro kenellekään, pidän tästä vielä enemmän tällaisena, koska se tarkoittaa, että minun on tehtävä kaksinverroin enemmän töitä saavuttaakseni tavoitteitani, koska olen kehuskellut sillä mitä meinaan tehdä ja saavuttaa, sillä kaikki kemiikkani yritää todistella minulle, että olen jo saavuttanut tavoitteni, ja tätä vasten taisteleminen on mielestäni haasteellista, mutta hauskaa.

POMOT OVAT SEKSIKKÄITÄ

Olen oman firmani johtaja, ja jotkut pitävät tätä seksikkäänä. Tietenkin, ne teistä joilla on oma firmansa tietävät käytännössä miten epäseksikästä tämä oikeasti voi olla (usein), mutta annetaan mystiikan leijua ympärillämme vielä hetken verran? Toiseksikin, nyt on lounasaika.

Olin omistajana paljon ennen johtajuuttani. Omistin työpöytäni puhelinfirman hommissani ja sen avulla pääsin kiinni parempiin mahdollisuuksiin, koska omistin kaiken sen minkä pystyin tekemään velvollisuuksieni puitteissa, kuin roolini paperilla määritteli. Kun vaihdoin operaattoria, omistin roolini, kokonaisuudessaan. Tein töitä kovemmin projektieni eteen, paljon enemmän, kuin minun oli tarkoitus tehdä, samalla kun hoidin ne hommat joista minulle maksettiin. Joten olin omistajana paljon aiemmin kuin minusta tuli pomo.

Ja millaista on olla pomona? En kutsu Robia koskaan työntekijäkseni, kutsun häntä osakkaaksi tai kumppaniksi. Käytännössä hän kyllä tekee töitä minulle, mutta käytännössä teemme töitä yhdessä. Kun pyöritin New Marketing Labsia, kutsuimme asiakkaitammekin kumppaneiksi. Koska liiketoiminta on yhteenkuuluvuutta.

Joten, jos et ole vielä pomokastissa, ryhdy omistajaksi. Molemmilla tavoilla pääset lähemmäksi sitä työtä joka on seksikästä.

KAIKKI JUTUT VAATIVAT TYÖTÄ

Katsopa upean maakotkan lentoa aurinkoisena päivänä, kun se etsii lämpövirtauksia lentäessään, kuinka kaunista sen lento onkaan. Kotka räpyttää siipiään useammin, kuin se liitää, ja sen koko elämä tiivistyy niihin hetkiin, kun sen täytyy löytää itselleen syötävää pikkuhiljaa katoavassaa luonnollisessa elinympäristössään (jonka takia meidän täytyy tarkkailla näitä lintuja useammin). Joutsen, joka liukuu vaivattoman näköisesti lammen ylitse polkee vimmatusti vettä pinnan alla pysyäkseen liikkeessä.

Tee työsi. Tee siitä seksikästä. Harjoittelu on palkintosi.

~ Doing the Work is Sexy, Chris Brogan ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.