Siirry pääsisältöön

Ota vaikuttamisen kaava menestyksesi avuksi

Mielenkiintoisen sisällön tuottaminen ihmisille, joita se kiinnostaa on vaikempaa, kuin koskaan aiemmin. Olen aivan satavarma, että halusit minun sanovan helpompaa. Tekniikka on helpompaa. Voin luoda sisältöjä iPhonelleni (tai Androidille) joka ei ollut edes kuviteltavissa vielä niinkin vähän aikaa sitten, kuin 2007.

Chris Guillebeau

Ja tästä huolimatta, samalla kun teknologia kehittyy, meidän kulutustottumuksemmekin kehittyvät. Siinä miten ihmiset ovat kanssakäymisessä keskenään on merkittäviä muutoksia.

Anna kun kerron sinulle hieman lisää omasta kokemuksestani, jotta voit poimia itsellesi sopivat osat omaan käyttöösi.

Meille sanotaan jatkuvasti, että sosiaaliset verkostot ovat kaikki kaikessa. Useimmille meistä, jotka olemme näihin verkkoihin uineet, joille näistä on ehkä ollut “hyötyä” hetken, näistä ei ole enää yhtä paljon hyötyä. Meitä kehoitettiin julkaisemaan juttuja YouTube:en. Ja vaikka itse vielä suosittelenkin tätä, kovinkaan monet ihmiset eivät siltikään sano, että “Wow! Saan paljon irti niistä jutuista, joita siellä teen.” (Jotkut saavat.)

Se mitä ajattelen seuraavaksi tulevan on sen selvittäminen miten mediamarkkinoinnin hienonhieno tasapaino ja vaikuttavuus saadaan toimimaan yhdessä. Jaan hieman omaa reseptiäni, jos se sopii sinulle.

IHMISBISNEKSEN LÄHESTYMISTAPA UUTEENMEDIAAN (Chris)

  • Bloggaa kerran viikossa. (Harvoin kaksi) - tämä oli aiemmin kerran päivässä.
  • Twiittaa/postaa someen 4x päivässä bisneksestä - Tämän muutosta on vaikeampi mitata, mutta tiedän, että vastaamistiheyteni on heikentynyt samassa suhteessa, kuin tilaajamääräni on kasvanut.
  • Tuota korkealaatuista sisältöä ilmaiseen sunnuntain uutiskirjeeseen. Sunnuntai oli päivä, jonka itse valitsin, johtuen uutiskirjeeni luonteesta ja koska tavoittelen tällä omia vivahteita juttuihini. Tähän mennessä tilaajamäärissä on ollut kaksi ja kolmilukuisia nousuja viikottain, ja kirjettä on luette enenevässä määrin.
  • Tuota käyttökelpoista äänisisältöä, podcasteja ihmisille, jotka haluavat kuluttaa tietoa liikkuessaan. 
  • Kirjoita kirjoja, joista on hyötyä niissä tilanteissa, kun ollaan verkon ulottumattomissa tai koneessa.


MITÄ ON MUUTTUNUT VUODESSA - LÄHES KAIKKI

  • Aloitin tämän vuoteni (2012) hokemalla video, video, video. Vaikka olenkin edelleen lähes samaa mieltä, en näe tähän käytettävälle ajalle tai rahalle takaisinmaksua, jollet sitten upota itseäsi todella syvälle tänne. Video on itselleni enemmänkin alkupala, pääruuan sijasta.
  • Aloitin vuoteni bloggaamalla päivittäin (vuosien kokemuksesta). Tämä kasvatti tilaajapohjaani. Ei paljoa.
  • Laskin aiemmin Twitterin ja Google+ -palvelun yhdeksi liiketoimintaa tuottavaksi julkaisukanavaksi. Olen jos vuosia toitottanut, että kuunteleminen on kultaa. Klikkaukseni näistä kanavista hyödyllisiin sisältöihin ovat heikkoja.
  • Minulla ei ollut vielä vuoden alussa podcastia. Vaikka tämän tekemiseen liittyy töitä, palkinnot ovat käsittämättömiä. Saan 100% kasvua tästä kuukausi toisensa perään (helppoa, kun aloitat tyhjästä). Ja tämä kanava toimii aktiivisena osana suhteiden rakentamista ja verkottumistani.

MITÄ SINÄ VOIT OTTAA TÄSTÄ ITSELLESI

Sinä voit itse päättää mitä tästä reseptistäni otat omaan ja yrityksesi käyttöön, mutta tässä se mitä minä ajattelen.

  • Aika sille, että ihmiset kliksuttelisivat kaikkea mikä verkossa kiiltää, on ohitse.
  • Loistava sisältö on silti arvokasta, aivan kuten se on aina aiemminkin ollut ja tulee jatkossakin olemaan.
  • Se mikä on “loistavaa,” on kuitenkin muuttunut ((lyhyys, yksinkertaisuus, matkakäyttö ja monikanavaisuus jne).
  • Huomio on pahiksesi ja sinun on itse etsittävä omat erottuvuuden keinosi, jotta ihmiset huomaavat sinut.
  • Omasta mielestäni parhaimmat opetukseni löytyvät sunnuntain uutiskirjeestäni (tilaa ilmaiseksi!).

Palapelin kokoaminen on hauskaa. Oikeasti. Tästä syystä kirjoitin Julien Smithin kanssa The Impact Equation -kirjamme. Vai mitä luulet?

~ The New Media Puzzle-The Impact Equation, Chris Brogan ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.