Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

Tekemisen meininki

Kasvavia ja menestyviä yrityksiä yhdistää muutama yksinkertainen asia 1. Yrityksen johdolla ja koko tiimillä on todella hauskaa töissä 2. Yrityksen johdolla on intohimoa tekemiseensä 3. Tekeminen on yksinkertaista ja helppoa. Tällaisten yritysten tekemisen meinigin voi tuntea kaikilla aisteilla.

Määritämme itse itsemme

Herättääksesi kiinnostavien ihmisten mielenkiinnon meidän täytyy itse olla kiinnostavia. Sen sijaan, että menisimme vain töihin heidän kanssaan, meidän täytyy ensin mennä töihin itsemme kanssa. Voimme saavuttaa enemmän kuin meillä on, koska meistä voi tulla enemmän kuin olemme. Suurin haasteemme on kasvattaa itseämme ja mahdollisuuksiamme. Voi vain kuvitella mitä omien rajojen venyttäminen saa aikaan. Tärkein kysymyksemme itsellemme ei ole se mitä me saamme siitä, mitä teemme, vaan mitä meistä tulee tekemisemme avulla. Rahan sijasta tavoittelemme todellisuudessa omaa kasvuamme. Me määritämme itse itsemme, ja sen mitä me saamme. "What you become directly influences what you get." -Jim Rohn-

Pidä unelmistasi kiinni

Muista ja ymmärrä, että minkä tahansa tavoitteen saavuttaminen vaatii uskoa, itseluottamusta, näkemystä, kovaa työtä, päättäväisyyttä ja omistautumista. Kaikki asiat ovat mahdollisia, niille, jotka uskovat niiden olevan. Pidä unelmistasi kiinni, pidä ne elossa. -Danielle-

Se on mahdollista

Mieti tavoitteitasi ja unelmiasi, sano itsellesi ääneen, se on mahdollista. Tämän uskominen voi viedä aikaa, mutta kun lopulta uskot tavoitteesi saavuttamisen olevan mahdollista, siitä tulee mahdollista. Älä usko ihmisiä, jotka ovat ympärilläsi ja sanovat, että epäonnistut. Sinä voit tehdä tavoitteestasi totta. Älä tähtää liian alas, vaan nosta rimaasi. Se on mahdollista. -Les Brown-

Palvelun laadun parantaminen

Panostamalla prosesseihin organisaatio voi parantaa palveluaan ja laatuaan. Tällä tarkoitetaan työn laatua kaikin puolin sekä työn tekijän että työn lopputuloksen kannalta. Laadun paraneminen prosessoinnin kautta perustuu siihen, että tekijä saa tehokkaammin sisältöä organisaatiolta eli lopputuotosten sisältö on monipuolisempaa. Prosessit säästävät aikaa rutiinien tekemisestä eli tekijällä on aikaa varmistaa virheettömyys. - Viestinnän prosessointi, koreografia kaaokselle, Korhonen, Rajala -

Prosessit ovat tasalaatuisuuden väline

Prosessin standardoiminen eli yhdenmukaistaminen vähentää epävarmuutta ja variaatioita. Yksityiskohtaiset dokumentit auttavat standardoinnissa, mikä puolestaan johtaa parempaan laatuun ja yhtenäisyyteen. Yhtenäisyyden sanotaan kirjallisuudessa olevan prosessoinnin tärkein lopputulos, ja suurin osa hyödyistä tulee juuri toiminnan yhtenäisyyden kasvusta. Prosessit ovat tasalaatuisuuden väline. - Viestinnän prosessointi, koreografia kaaokselle, Korhonen, Rajala -

Enemmän samoilla resursseilla

Prosessoinnin kolme suurinta hyötyä ovat tehokkuuden lisääntyminen, ajansäästö ja kustannustehokkuus. Tehokkuudella tarkoitetaan nopeampia ja tuottavampia toimintatapoja. Prosessimallit ovat liikkeenjohdon hyödyllisiä työkaluja, koska ne auttavat työskentelemään tehokkaammin. Prosessoituina toistuvat aktiviteetit vievät vähemmän aikaa. Näin saadaan aikaan enemmän samoilla resursseilla tai sama vähemmillä resursseilla. - Viestinnän prosessointi, koreografia kaaokselle, Korhonen, Rajala -

Suhteiden solmukohdat

Lou Imbrianon 10 käskyä liikesuhteiden järjestämiseen antaa loistavan työkalupakin kenelle tahansa ihmisten kanssa työskentelevälle. Yllätä ihmiset muistamalla jotakin heistä Katso aina tapaamiesi ihmisten käyntikortteja Kutsu ihmiset jonnekin missä he voivat olla yhdessä Luo oma systeemisi millä rekisteröit tietoa suhteistasi Lähetä toistuvasti viestejä, joiden avulla suhde on olemassa Huolehdi siitä, että se mitä teet ja toimitat antaa jotain suhteelle Muista jokaisen luomasi kontaktin seuranta, vaikka et hyötyisi siitä Kunnioita jokaista tapaamistasi ja jokaista tapaamaasi ihmistä, ja kerää tietoa Älä pysähdy, vaan jatka suhteen syventämistä ja pidä se hengissä mahdollisimman pitkään Toista erityisesti tämän listan keskikohtia säännöllisin väliajoin systeemisi mukaisesti, älä unohda! Suhteet eivät ole yhden illan juttuja, vaan ne vaativat aikaa. - Lou Imbriano, How to score clients  -

Pidä lupauksesi, itsellesi

Yksi suurimmista kysymyksistä tänäpäivänä on menestyksen salaisuus. Mikä on yksi tärkeimmistä asioista menestyksen kannalta? Miten saan elämälleni enemmän sisältöä ja  merkitystä? Miten pääsen peloistani ja epäonnistumisista? Miten pääsen eroon saamattomuudestani? Tee se mitä lupaat tehdä, tee se mitä sanot aikovasi tehdä. Siinä se. Kaikki. Tee se mitä sanot aikovasi tehdä. Älä epäröi, älä muuta omia sanojasi, älä odota, että muut unohtavat. Tee se mitä sanoit aikovasi tehdä. Tähtää aina korkealle ja onnistuneeseen lopputulokseen. Tarkoita sitä mitä sanot. Jos lupaat jotain. Pidä lupauksesi. Silloin, kun et voi pitää antamiasi lupauksia tai tehdä lupaamiasi asioita. Muista kertoa se ääneen, rehellisesti, nopeasti ja kunnioituksella. Ajatuksista tulee sanoja, sanoista tulee tekoja, ja teot synnyttävät menestystä.

Arvokkaampaa tekemistä

Prosessointi tehostaa toimintaa ja vapauttaa aikaa operatiivisesta työstä luovaan työhön ja suunnitteluun, sekä se tuo järjestelmällisyyttä ja yhtenäisyyttä toimintaan. Prosessit luovat yhtenäiset toimintatavat työntekijöiden kesken ja tehostavat työn tekemistä. Tekemisen vastuu- ja roolijako selkeytyy, tekeminen helpottuu ja epäyhtenäiset toimintatavat voidaan lopettaa. Prosessit auttavat organisaation yhtenäistämisessä ja yhtenäisen kuvan luomisessa, sekä toimivat toiminnan ohjeistuksena tuoden hallittavuutta toimintaan. Rutiinitehtävien systematisointi vapauttaa työaikaa arvokkaampaan tekemiseen. - Viestinnän prosessointi, koreografia kaaokselle, Korhonen, Rajala -

Laulan lauluja

Kun olin lapsi, hyvät naiset ja herrat, elin unelmistani. Luin sarjakuvalehtiä ja olin sankarina niissä. Katsoin elokuvia, ja olin niissäkin sankarina. Jokainen unelma, jonka uneksin, on toteutunut satoja kertoja...opin aikaisin elämässäni, että "ilman laulua ja säveltä, päivä ei koskaan pääty; ilman melodiaa miehellä ei ole ystävää, ilman lauluja tiessä ei ole mutkia, ilman laulua...". Tästä syystä laulan lauluja. - Elvis Presley- If I Can Dream -

Jatkuva menestys

Mikä tahansa organisaatio voi luoda edellytykset jatkuvaan menestykseen. Jatkuvan menestyksen voi saavuttaa täyttämällä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien tarpeet ja odotukset tasapainoisesti pitkällä aikavälillä. Asiakaskeskeisyys Johtajuus Henkilöstön osallistuminen Prosessimainen toimintamalli Järjestelmälähtöinen johtaminen Jatkuva parantaminen Tosiasioihin perustuva päätöksenteko Molempia osapuolia hyödyttävät toimittajasuhteet Laadunhallinnan kahdeksan periaatteen avulla yrityksen johto voi johtaa organisaatiotaan entistä parempiin tuloksiin ja jatkuvaan menestykseen. - Laadunhallinnan kahdeksan periaatetta, ISO/TC 176 -

Visio luo menestystä

Menestys on riippuvainen siitä miten nopeasti tulokset saavutetaan, ja miten oikeita tuloksia mitataan, eli saavuttamisessa on siis lopulta kyse kahdesta asiasta, nopeudesta ja oikeasta lopputuloksesta. Tämän päivän maailmassa voittajia ovat ne, jotka toimittavat tuotteensa paremmin ja nopeammin. Toisella tavalla sanottuna, voittajat saavat oikeita lopputuloksia nopeammin kuin kilpailijansa. Ja oikeilla tuloksilla tarkoitetaan sellaisia tuloksia, joiden saavuttaminen on suunniteltua, ei sattumaa. Menestyjät erottaa tavallisista pulliaisista kolme asiaa: Heillä on selkeä näkemys siitä mitä he haluavat saavuttaa.  He tietävät miten keskitytään ja tehdään sitä mikä on olennaista.  He osaavat toteuttaa suunnitelmansa tavoitteiden saavuttamiseksi. Menestyksekkäät ihmiset tietävät luonnostaan mitä heidän pitää saavuttaa ja miten, toteuttaakseen visionsa.   -Tony Jeary: The Success Strategies-

Projektia ohjaa asiakastarve

Projektin keskiössä on aina asiakastarve. Tarve pitää pystyä tuottamaan annetuilla panoksilla. Asiakas pitää aina sitouttaa projektin suunnitteluun, sillä vain siten omistajavelvoite voi toteutua. Tavoitteen on oltava selkeästi määritelty. Sen on oltava saavutettavissa ja mitattavissa faktoina. Tavoite on aina aikaan sidottu, ja aikataulua iteroidaan suunnittelun ja toteutuksen edetessä.

Ehkä ei olisi paikallaan

Kun sanot kyllä, sinusta voi tuntua hyvältä, paitsi jos kaikki solut kehossasi huutavat samaan aikaan eitä. Ennenkuin annat uusia sitoumuksia ja suostumuksia, joiden onnistumisesta et ole täysin varma, kysy itseltäsi miksi vastaat silti kyllä. Uskotko, että olet muita parempi tekemään kyseistä tehtävää, haluatko todistaa jotain itsellesi, kaipaatko kunniaa, pelkäätkö kielteisen vastauksen tekevän sinusta heikomman, vai ajatteletko, että jokainen kyllä-kerta voi tuoda jotain uutta hauskaa eteesi. Ehkä ei olisi kerrankin paikallaan. Vastaamalla ei voi saavuttaa arvostusta. Liian monta, liian helposti tehtyä myönnystystä voivat johtaa ylenmääräiseen stressiin ja uupumukseen. Muista, että kukaan ei aidosti pidä joo-joo -tyypeistä.