Siirry pääsisältöön

Kahdeksan vinkkiä korkeampiin katteisiin


Marc Pitman kertoi SUCCESS-lehden tuoreimmassa artikkelissaan preemiobrändin rakentamisen salaisuuksista. Lähestymisen taustalla on ajatus siitä, että hyvän brändin haltija voi laskuttaa heikompaa enemmän samanlaisista tai lähes samanlaisista tuotteista, kuin kilpailija.

Drink the best brand of KIRIN Beer.

Onnistumisen taustalla on hänen mielestään keskeistä se, että brändin rakentaja keskittyy tajoomansa ainutkertaisuuteen ja ehdottoman laadukkaisiin tuotteisiin. Muuten? No sinä tiedät vastauksen...not a chance!

Tässä Marc Pitmanin kahdeksan porrasta parempaa brändiä ja korkeampia katteita kohden:
  1. Tee ensiluokkaisesta laadusta perustavoite ja ydinarvo
  2. Keskity asiakaspalveluun ja sen laatuun
  3. Mittaroi onnistumista jatkuvasti
  4. Kavenna kohderyhmää
  5. Kerro brändisi arvosta ja laadusta
  6. Huolehdi faneistasi ja ylitä aina odotuksia
  7. Varmista, että asiakas saa aina hinnalle vastinetta
  8. Älä anna alennuksia, sillä se rapauttaa aina brändiarvoa
Onnistumisten suurimpana esteenä on Marcin mukaan pohjimmiltaan brändinhaltijan oma usko ja luottamus tuotetun laadun ja asiakasodotusten toteutumisen suhteen. Tämän kaiken keskellä on pidettävä mielessä se, että vaikka korkeampi hinta edellyttääkin korkeampaa laatua on laadun tuottaminen ja jatkuva parantaminen paljon helpompaa hyvien katteiden, kuin pienien katteiden avulla. 

Vai mitä sinä olet mieltä? 

Sinun tehtäväsi on varmistaa, että laatu ja asiakasodotukset kohtaavat, ja ne ylitetään kerta toisensa jälkeen. Teet itse mahdollisesta mahdollista. Sinä. Ja sitten yrityksesi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Onko menestykseen oikoteitä?

Suurin osa meistä haluaa rikastua, mutta lähes yhtä moni haluaisi sen tapahtuvan nopeasti. Yleensä ajatellaan, että rikastumiseen vaaditaan joko uutteraa yrittämistä, mullistava idea tai vuosikymmenien suunnitelmallista  säästämistä .  Yhdysvallat ei ole enää ainoa mahdollisuuksien maa, mistä on kiittäminen nykyaikaa ja Internetiä.