Siirry pääsisältöön

Tekstit

Tekemällä oppii

Kirjoitin toisen uutiskirjeeni viime sunnuntaina. Se jännitti lähes yhtä paljon, kuin ensimmäinen. Mutta ei aivan niin paljoa. Jännitys helpotti. Toinen kerta on ensimmäistä helpompi. Ja jännityskin tuntui hyvältä. Tekemällä oppii....

Aloita tänään, älä anna periksi

Periksiantamattomuus on paras lääke tavoitteiden saavuttamiseen. Mitä sinnikkäämmin jaksat tähdätä ja tehdä asioita asettamasi tavoitteen eteen sen todennäköisemmin lopulta saavutat tavoitteesi. Ihmiset ovat luonnostaan kärsimättömiä ja tästä syystä johtuen useimmat lopettavat yrittämisen muutamaa hetkeä liian aikaisin. Muista, että vaikka antaisitkin hetkellisesti periksi, sen ei tarvitse olla lopullista. Jatka siitä mihin jäit ja voit silti saavuttaa asettamasi tavoitteet. ~ Brian Tracy ~

#17, Varaa valmisteluaikaa

Riippuen omasta roolistasi kokouksissa, varaa aina riittävästi aikaa valmistautumiselle. Toisinaan voi olla erittäin järkevää aloittaa valmistautuminen useampi päivä ennen varsinaista tapaamista tai esitystäsi. Varaa aikaa sekä valmistelulle että varsinaiselle toiminnalle. Kun hyväksyt kokouspyynnön tee samassa yhteydessä vähintään varttitunnin valmistautumisvaraus kalenteriisi.

Kaikki ketkä tunnet ovat arvokkaita

Huomenta! Tänään minulla on herkullista vihreätä teetä, jossa on höysteenä muutama lime-viipale ja vähän hunajaa. Entä sinulla? Päivän kysymykseni on, että ketä sellaisia tunnet, jotka...tekee mitä vain? Kuinka usein kuulit tämän kysymyksen männäviikolla? Jos et kuullut kertaakaan, sinä et ehkä ole konnektori. Jos taas kuulet tätä jatkuvasti, silloin veikkaan, että olet suosittu ja onnistunut tässä hommassa. Tästä huolimatta yhteisön elävänä pitäminen on vaikeaa, useimmiten, me emme tiedä mitä meidän pitäisi tehdä.

LinkedIn-vinkki, jonka ansiosta puhelimesi soi

Tämä LinkedIn-vinkki sopii niin vasta-alkajille kuin jo pidempäänkin bisness-somessa hääränneille hurjapäille. Nykyään monet synkronoivat sosiaaliset verkostonsa suoraan älypuhelimiinsa (suom. eli kontaktit lisätään osaksi omaa osoitekirjaa). Tämän ansiosta verkostot ja kontaktien yhteystiedot kulkevat mukana. Tai ainakin osa niistä. Monet eivät huomaa/halua/uskalla, tai osaa lisätä omaa puhelinnumeroaan LinkedIn-profiiliinsa. Jos haluat, että joku soittaa sinulle, anna puhelinnumerosi. Näin saat puhelinnumerosi kontaktiesi käyttöön ja kännykkään :-).

Etsikö inspiraatiota ja innostusta?

Sana insipiraatio tarkoittaa yleensä jotain sellaista, joka herättelee ajatteluasi. Inspiraatio tarkoittaa tämän lisäksi myös sisäänpäin hengittämistä. Nämä kaksi asiaa kietoutuvat toisiinsa lähes runonomaisesti, jos mietit hetken asiaa ajatusten sisäänhengittämisen kulmasta ja itsesi täyttämistä ideoilla. Älä unohda uloshengitystä

Älä anna periksi liian aikaisin

Suuri Aikido-mestari, Ikeda Sensei sanoo, “Aikido toimii. Minun aikidoni toimii. Sinun aikido ei ehkä toimi.” Hänen pointtinsa on yksinkertainen ja perustavaa laatua, (ja tajuat tämän helposti vain menemällä riittävän lähelle häntä matolla, kun lennät ilman halki selällesi). Ikeda Sensei on viettänyt elämänsä matolla harjoitellen taiteensa perusteita. Hän on tehnyt töitä sen eteen, että hän hallitsee aikidon perusteet syvällisesti.