Suuri Aikido-mestari, Ikeda Sensei sanoo, “Aikido toimii. Minun aikidoni toimii. Sinun aikido ei ehkä toimi.” Hänen pointtinsa on yksinkertainen ja perustavaa laatua, (ja tajuat tämän helposti vain menemällä riittävän lähelle häntä matolla, kun lennät ilman halki selällesi).
Ikeda Sensei on viettänyt elämänsä matolla harjoitellen taiteensa perusteita. Hän on tehnyt töitä sen eteen, että hän hallitsee aikidon perusteet syvällisesti.
Ikeda Sensein aikido toimii, koska hän ei antanut periksi, hän ei lopettanut, ja hän ei lähtenyt matolta. Hän teki töitä aikidonsa kanssa, antoi sille aikaa, (hänen tapauksessaan koko elämänsä. Sinä tarvitset vähemmän saadaksesi tuloksia).
Miksi “Se” Ei Toimi
Syy siihen miksi se mitä yrität ei toimi, ei johdu siitä, että se ei toimi. Se johtuu siitä, että et ole antanut sille riittävästi aikaa, jotta se toimisi. Et ole ollut sen parissa riittävän pitkään, jotta tuloksia alkaisi syntyä. Se, että alat tuntemaan asioita ja saat riittävästi taitoa saadaksesi tuloksia, vaatii aikaa. Syy siihen, miksi se mitä yrität ei toimi, on siinä, että annat periksi liian nopeasti.Olet päättänyt kokeilla uutta tapaa kylmiin soittoihisi. Kokeilet sitä muutaman päivän ja et huomaa mitään eroa tuloksissasi. Lopetat ja jatkat soitteluasi samalla tavoin kuin aiemmin, koska se tuntuu mukavammalta.
Omaksut uuden myyntiprosessin. Laitat kaikkesi peliin ja teet parhaimpasi muutaman prospektin kanssa, mutta voitko aidosti kertoa oliko tässä jotain todellista eroa. Jätät uuden tavan ja palaat toimimaan samoin, kuin aina aiemminkin.
Yritykselläsi on uusi tarjooma. Et tiedä oletteko oikeilla markkinoilla, etkä tiedä onko markkina valmiina teille. Menet juttelemaan muutaman tavallisen asiakkaasi ja yhden tai kahden unelma-asiakkaasi kanssa. Kukaan ei vaikuta kovin kiinnostuneelta, joten palaat myymään sitä, mitä olet aiemminkin myynyt.
Aina kun aloitat jotain uutta, sinun täytyy antaa sille riittävästi aikaa, jotta saavutat käännöspisteen, eli sen hetken, jolloin olet työskennellyt uuden asian kanssa riittävän pitkään saadaksesi tavoiteltuja tuloksia. Useimmat meistä lopettavat paljon ennen tätä hetkeä. He eivät anna itselleen aikaa oppia ja saavuttaa niitä taitoja, joita he tarvitsevat. He eivät oikeastaan koskaan anna uusille jutuille edes mahdollisuutta onnistua.
Aikido toimii. Mutta sinun aikidosi ei ehkä toimi. Minkä jutun sinä lopetit aiemmin, kuin ehkä olisi pitänyt? Miksi uudet asiat vaativat hieman aikaa, ennenkuin ne alkavat tuomaan tuloksia? Kuinka kauan jotain uutta juttua pitäisi kokeilla, ennenkuin sen voi lopettaa ja jatkaa kuten aiemminkin? Mille jutulle sinun pitäisi olla kärsivällinen juuri nyt?
~ Don’t Quit Before You Reach the Tipping Point, S. Anthony Iannarino ~
Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.