Ihmiset tekevät ihmeitä

Tämä on nyt kyllä niitä tilanteita, joissa on ihan pakko ruveta keksimällä keksimään jotain hyviä asioita ja ajatuksia. Muuten tässä mennään metsähallituksen ja masennuksen puolelle ihan, kuin se Alénin kuuluisa Quattro Keskisessä Suomessa. Ja kohta on jo Joulu.

Olin messuilla. Kaksilla messuilla. Mieleen jäi pari asiaa. Otetaanko kahvia vai teetä? Otan itse kahvia. Ota sinäkin kaveriksi jotain.
Oikeastaan en nyt tiedä mistä tämän jutun aloittaisin. Enkä oikeastaan tiedä mitä ajan edes takaa. Tajunnan virtaa. Messukahvi on kallista. Ruoka vielä kalliimpaa. Onkohan useimmilla mitään hajua miksi he yleensä ovat messuilla? Oletko sinä koskaan miettinyt tätä juttua?

Messut ovat loistava paikka kontaktoitua uusien ihmisten kanssa. 

Lähdin matkaan samoin odotuksin. Aika nopeasti huomasin, että jokin juttu oli eritavalla. En osaa sanoa mikä se oli. Oli vain sellainen tunne, että nyt homma ei ole ihan kohdillaan. Ensimmäisillä messuilla silmiinpistävää oli näytteilleasettajien vähyys, tilankäytön väljyys ja...no se, että osastojen luona ei parveillut ihmisiä. Toisilla messuilla ensimmäiseksi huomio kiinnittyi uusituneisiin kulisseihin. Olin sanalla sanoen vaikuttunut. Mutta messut. Hymyni hyytyi suhteellisen nopeasti. Järjestelyt olivat aika sekavat ja vaikka olenkin monilla messuilla käynyt. Ei siellä ollut tällaista. Toinen asia joka kiinnitti huomioni oli se, että täältäkin puuttuivat osastoilla käyskentelevät ihmiset.

Saatko kiinni ajatuksistani? Mihin asioihin sinä kiinnität messuilla huomiosi, esiteltäviin juttuihin vai ihmisiin? Missä järjestyksessä? Minä katson useimmiten ensin ihmisiä ja vasta sitten niitä tuotteita, joita on tarjolla. Paitsi tietysti silloin, jos tuotteet ovat järjettömän siistejä, tai messuosasto on koreudessaan vertaansa vailla. Tai...no, jos osastolla on jotain muuta "silmänruokaa". Sori. Onko sinulle käynyt koskaan näin?

Yhtäkaikki. Tämä silmänruokasektori ja messupaikan kulissit menevät samaan koriin. Asioita, jotka luovat puitteita onnistumiselle, mutta joilla ei viimekädessä ole mitään tekemistä onnistumisen kanssa.

Annapa kun yritän selittää sitä mitä ajattelen. Ja älä tässä kohtaa totea, että selittely ei auta. Kyllä se auttaa. Toivottavasti. Kun menet ravintolaan syömään. Kumpi on tärkeämpää levottoman siistit seinät vai hyvä ruoka? Entä kumman muistat pidempään? Anna kun yritän arvata. Hyvä ruoka? Niinpä niin.

Tämä sama juttu taitaa päteä myös messuihin?

Tällä kertaa tässä kävi näin. Jäin hämilleni. Puitteet olivat kohdillaan. Aurinko paistoi. Ihmiset olivat kauniita...mutta substanssi oli ohutta. Tai siltä minusta ainakin tuntui. Osallistuin alussa muutamiin arvontoihin. Sillä se oli ainoa kontakti mitä osastoilta tarjottiin. Yritin näyttää kiinnostuneelta. Pari kertaa joku halusi esitellä mitä palveluita kyseinen organisaatio tarjoaa. Tai miten heidän vehkeensä toimivat. Useimmiten silti kävi niin, että kauniiden neitokaisten lisäksi osastolla oli omaa konettaan tutkiva asiantuntija. Hänen katseensa saattoi hetkeksi harhailla suuntaani, mutta huomatessaan, että katselin osastolla olleita juttuja hänen katseensa livahti nopeasti takaisin näytön taakse. Onko sinulle käynyt koskaan näin?

Kuten jo alussa mainitsin, tämä on aika sekava juttu ja olen yrittänyt pari päivää päästä yli siitä tuskaisesta tunteesta minkä nämä pari messukäyntiä jättivät.

Nyt se vaan ei onnistu. Sinä tietysti haluat kertoa minulle kaikista niistä jutuista, mitä messuilla sinun maailmassasi tehdään. Tai ehkä halut kertoa minulle miten siellä messuilla pitäisi olla. Yhtä kaikki. Juuri nyt en halua kuulla siitä. Kuulisin paljon mieluummin siitä jos sinulla on jotain vastaavankaltaisia kokemuksia, millaisia tunteita se sinussa herätti? Miksi? Ja ymmärrän kyllä ihan mainiosti, jollet halua kertoa. Ole kertomatta.

Nyt minun on pakko silti peruuttaa näissä jutuissani takaisinpäin. Sinne alkuun. Mitä hyvää tässä kaikessa sitten oli? Osaatko arvata? Aurinko? Tietysti! Ihmiset? Luonnollisesti! Jotain muuta? Aivan varmasti.

Anna kun kerron. Jossain niillä kohdin kun tajusin, että tänä vuonna jotain on erilailla tajusin myös sen, että en tule löytämään kovinkaan montaa hyvää uutta kontaktia. Uutta ihmistä, sellaista, jota en ole koskaan tavannut. Tiedäthän? Vika ei ollut heissä. Vika ei ollut messuissa. Vika oli minussa. Tämä on aika vaikea selittää ääneen. Teen sen nopeasti.

Syysväsymystä. Ei niinkään. Kesän loppumisen aiheuttamaa uupumista. Olin paljon iloisempi tavatessani monia vanhoja tuttuja vuosien varrelta. Ihmisiä, joista osaa en ole nähnyt vuosiin. Olin haltioissani. Kuuntelin kiinnostuneena juttuja siitä miten ajan virta oli heitä heitellyt. En kaivannut ketään muuta. Oli paljon hauskempi pysähdellä aina välillä juttelemaan tuttujen ihmisten kanssa ilman mitään kiirettä minnekään. Saatko yhtään kiinni tästä?

Minusta tuntui paremmalta vain jäädä siihen hetkeksi. Ei sen kummempaa. Ja silti. Merkityksellistä. Messut ovat yksi parhaimmista paikoista kohdata ja pysähtyä tuttujen pariin. Joskus on paljon parempi pysähtyä tuttujen pariin. Parempi huolehtia olemassa olevista suhteista. Hienoista ihmisistä.

Nyt minusta tuntuu, että teen tätä liian harvoin. Pidätkö sinä huolta omista kontakteistasi? Oletko säännöllisesti yhteydessä heihin? Edes kerran vuodessa? Niin. En minäkään. Ole huoleti. Suurin osa meistä on juuri tällaisia.

Ja nyt siihen yhteen juttuun, joka minulla oli mielessäni. Yritän ensiviikolla tehdä yhden pienen muutoksen omissa jutuissani. Yritän olla yhteydessä vähintään yhteen sellaiseen ihmiseen, johon en ole ollut vuoteen yhteydessä. Se vaatii hieman vaivannäköä. Ja rohkeutta. Mutta tämä ei ole mahdotonta.

Uskallatko sinä tehdä saman? Huom! Nyt siis yksi ihminen on riittävästi. Sillä pääsee alkuun. Neljän viikon päästä me olemme olleet jo yhteydessä neljään sellaiseen ihmiseen, joiden kanssa emme ole olleet yhteydessä pitkään aikaan. Eikö se ole aika hyvä tavoite?

Nyt loistavaa viikonjatkoa. Ja tietysti myös onnea ja aurinkoa!

Kiitos kun olet siinä:)