By Chris Brogan
Toisinaan ahdistan itseni nurkkaan. Olin puhumassa muutama päivä sitten S. Anthony Iannarinon koulun oppilaille ja kerroin heille miten jokainen askel, jonka otamme johtaa meitä poispäin oikealta polultamme ja aiheuttaa meille ylimääräistä tuskaa.
Toisinaan ahdistan itseni nurkkaan. Olin puhumassa muutama päivä sitten S. Anthony Iannarinon koulun oppilaille ja kerroin heille miten jokainen askel, jonka otamme johtaa meitä poispäin oikealta polultamme ja aiheuttaa meille ylimääräistä tuskaa.
Tämä on yksi näistä kohtalon ja valintojemme kysymyksistä, vai oletko samaa mieltä kanssani? (Josta tulikin mieleeni, että keksin juuri kuvan, joka kertoo siitä mistä kaikki sai alkunsa, eli se oli yksi 1980-luvun herkullisista fantasiaelokuvista, jonka olen itse nähnyt varmaan rapeat 20 kertaa).
Minulla on kuuma kupillinen mustaa merlot teetä Vintage Tea Works -kaupasta. Entä sinulla?
MITÄ VAIHTOEHTOJA MEILLÄ ON?
Olen nähnyt ja kokenut monia sellaisia asiakaspalveluhetkiä, jotka olisin mieluummin jättänyt kokematta. Ne menevät jotenkin näin “En valitettavasti voi tälle mitään” tai “Tämä ei ole meidän toimintatapojemme mukaista” tai “Tässä nyt vain kävi näin.” Oletko sinä koskaan ollut tällaisessa tilanteessa?
Meillä on aina vaihtoehtoja. Jossain. Ehkä työntekijän tehtävä ei ole ollut kunnolla valtuutettu, mutta joku päätös on kuitenkin sen taustalla, että palvelukokemus etääntyi loistavasta asiakaspalvelusta (tai ammattilaisuudesta) silkaksi roskaksi, josta valitettavasti tykkäämme kertoa kaikille tutuillemme eteenpäin (kerron edelleenkin huonoja juttuja Southwest Airlines -lentoyhtiöstä aina kun vain suinkin voin heidän tekemänsä huonon päätöksen vuoksi).
MEILLÄ ON AINA VAIHTOEHTOJA
Toisinaan vaihtoehtojen puute johtuu huonosta valmistautumisesta (minun oli pakko käydä Mäkkärissä - ja minulla ei ollut aikaa). Toisinaan laitamme vaihtoehtojen vähyyden tunnerajoitustemme piikkiin (hän ei arvostanut minua - minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa). Mutta kaikesta huolimatta meillä on oikeasti aina vaihtoehtoja. Tämä on yksi niistä opetuksista, joita luin Viktor Franklin kirjasta Man's Search for Meaning.
Herätteen ja vasteen välillä on ihmiskunnan suurin mahdollisuus: valinnan vaihtoehto.
LIHAKSET VAHVISTUVAT TOISTUVAN HARJOITTELUN AVULLA
Samana päivänä kun kirjoitan tätä sinulle tapahtui jotain ärsyttävää, joka oli seuraamusta kolmelle muulle turhauttavalle kokemukselleni. Pyöriskelin masennuksen reunamilla. Yksi erittäin vanha ajatukseni sai lisävoimaa: “Olen todella masentunut. Menen jääkaapille ja syön jotain todella epäterveellistä, koska voin itse päättää niin.”
Mutta en silti toiminut näin. Sain itseni kiinni. Jäin miettimään mielessäni sitä miten tarina olisi tästä edennyt “Niin, se, että syön jotain epäterveellistä ei muuta tapahtunutta mitenkään ja muista, että olet nähnyt paljon vaivaa kuntosi ja terveytesi eteen. Miksi haluat pilata senkin vain koska sinua harmittaa?”
En ole tainnut koskaan aiemmin ajatella tällä tavoin. Useimmiten olen vain ollut onnellinen siitä, että mitään epäterveellistä mättöä ei ole ollut tarjolla. Tai on ollut, ja olen syönyt kaiken sen ja tuntenut itseni todella huonoksi sen jälkeen. Tällä kertaa tein kuitenkin tietoisen valinnan ja päätöksen toimia oman pääni mukaan, järkevästi.
Tämä on tavoitteeni. Nyt kun olen onnistunut tässä kerran haluan toistaa sen. Usein. Kunnes tästä tulee luonnollinen tapa toimia ja voin korvata sillä aiemman huonomman tapani.
MITEN TÄMÄ SITTEN LIITTYY LIIKETOIMINTAAN?
Kaikin tavoin. Asiakkaasi täytyy tuntea, että heillä on vaihtoehtoja (ei kuitenkaan liian monta - muistathan valinnan vaikeuden?). Asiakkaasi on kyettävä tuntemaan se, että heidän valintansa ovat heidän itse tekemiään. Esimerkkinä vaikkapa useimmat kurssimme, jotka ovat saatavilla eri maksutavoilla ja maksuajoilla. Olemme oppineet, että meidän kurssimme maksetaan useimmiten omasta pussista eikä yrityksen toimesta.
Tämä samainen juttu liittyy myös uravalintapäätöksiimme. Aivan kuten sanoin Anthonyn oppilaillekin, kaikkein helpointa on antaa elämän vain tapahtua heille, jolloin he päätyvät johonkin innottomaan työhön, jolla ei ole mitään tekemistä intohimojen tai osaamisen kanssa, vaan he pikkuhiljaa ajautuvat kauemmas ja kauemmas polultaan. Mutta tästäkin huolimatta vaihtoehdot loistavuuteen ja innostukseen eivät katoa, ne odottavat toteutumistaan. Ja vaikka niiden tavoittelu olisikin hieman vaikeampaa, tekemämme valinnat antavat mahdollisuuden niiden tavoittamiseen.
Nähdäänkö taas ensi viikolla?
Niin, ja tästä löytyy jälleen blogiversio ja ääniversio!
Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States (978) 378-0705
Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.