Siirry pääsisältöön

Kymmenen riviä arvokasta koodia


Uusi viikko ja uudet kujeet. Millainen fiilis, oletko kuin kevätpörriäinen kukkakedolla, vai enemmänkin odotusta täynnä oleva kesälaitumelta palaileva autuas alpakka? Okei, hiukka kaukaa haettuja kielikuvia nämäkin, mutta saat varmaan kiinni ajatuksesta.

Fly Shelter

Maanantai on viikon paras päivä ja tiistai toiseksi paras...Palasin itse lomilta jo viime viikolla. Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Minusta tuntui kevätpörriäiseltä:)

En miettinyt kesälomallani juurikaan töitä, en suunnitellut tulevaa tekemistä, enkä myöskään mitään uusia kuvioita. Tai, ensimmäisen parin viikon aikana havahduin siihen, että mietin, jolloin tein kovasti töitä sen eteen, että en miettisi enempää. Onnistuin. Entä sinä? Olivatko sinulla tulevat tekemiset mietteissä?

Päätin loman kuluessa kuitenkin yhden töitä sivuavan jutun. Etsin syyskaudellenin jonkin yhden isomman jutun johon keskityn, jonka kehittämiseen ja parantamiseen keskityn. Haluatko kuulla mitä päätin? Katsotaan saanko lukittua vastauksen ensiviikolla:)

 S. Anthony Iannarino kirjoitti uutiskirjeessään siitä miten näkökulman muuttaminen voi auttaa oman tekemisen kehittämisessä, erityisesti silloin kun stressi iskee, tai se häilyy jossakin pään yläpuolella. Tässä tämä. Loistavaa viikkoa sinulle!

It's Not What You Do. It's Who You Are, by S. Anthony Iannarino ~

Sillä kuka sinä olet on enemmän merkitystä, kuin sillä mitä sinä teet (tai sillä millä teet sen minkä teet).

Arvontuottajan koodi

Tässä ideoita omasta koodistani.
  • Olen arvon luoja ja arvon tuottaja.
  • Autan muita ihmisiä näkemään oman arvonsa.
  • Välitän muista. Kaikki muu rakentuu tämän ajatuksen varaan.
  • Vaikutan asiakkaideni elämään ja teen merkityksellisiä asioita liiketoiminnallemme.
  • Olen periksiantamaton pyrkimyksessäni tuottaa vielä lisää arvoa tulevaisuudessakin.
  • Olen positiivisen muutoksen voimva ja tuotan hyviä tuloksia kaikissa niissä jutuissa, joihin käytän aikaani.
  • Olen päättäväinen ja jatkan tekemistäni niissäkin tilanteissa kun muut antaisivat periksi, ja jatkan vaikka epäonnistumiset hetkellisesti vaikeuttaisivatkin pyrkimyksiäni.
  • Otan vastuun niistä tuloksista, joita lupaan toimittaa. Hoidan hommani ja varmistan, että asiakkaani saavuttavat juuri niitä tuloksia, joihin he kaipaavat apuani ja joista he maksavat.
  • Olen aloitteellinen ja tuotan asiakkailleni arvokkaita ja mullistaviakin ideoita, ja silloin kun minulla ei ole mitään ideoita olen sinnikäs löytääkseni niitä jostain.

Tämä on oman koodini ytimessä. Miltä sinun koodisi näyttää? Luuletko lopputuloksessa olevan jotain eroa jos käyttäisit aikaasi tekemisen murehtimisen sijasta (tai pikaratkaisun ja kikka kolmosen etsimisen sijasta) siihen, että miettisit sitä millaiseksi sinun pitäisi tulla?
Tässä tehtävä tälle viikolle, jos siis otat tämän vastaan. Kirjoita kymmenen riviä omaan Arvontuottajan koodiisi. Vastaa kysymykseen “Millainen minusta tulee?” ennenkuin vastaat kysymykseen “Mitä minun täytyy tehdä?”
It's Not What You Do. It's Who You Are, by S. Anthony Iannarino ~

Loistavaa viikkoa sinulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.