Siirry pääsisältöön

Parhaimmat asiakkaat luottavat

Liiketoiminnan kasvattaminen ulos nykytilastaan on haastavaa. Yhtenä vaihtoehtoisena lähestymistapana voi käyttää Ansoff:in matriisia, (Ansoff's Matrix).

Matriisi julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1957 Harward Business Review:ssä, mutta se on edelleenkin erittäin hyvä vaihtoehto liiketoiminnan kasvun viitekehykseksi. Matriisissa on neljä tapaa liiketoiminnan kasvattamiseen ja sen tausta-ajatuksena on lähestyä kasvua siihen liittyvien riskien kautta.





Ylläolevat vaihtoehdot ovat riskien suuruuden mukaisessa järjestyksessä pienimmästä riskistä suurimpaan.

Tämän lisäksi kaavio havainnollistaa asiakashankinnan, (myynti ja markkinointi) kustannusten kasvun.  Varmin vaihtoehto on siis sijoittaa panokset kahteen vasemmanpuoleiseen vaihtoehtoon. Voimme luonnollisesti ajatella olevamme ahneita, jos lähdemme hakemaan nykyisiltä asiakkailta lisää rahaa, mutta, mutta...

Todellisuudessa nyt on kuitenkin niin, että parhaimmat asiakkaat ja liiketoiminnan kasvun edellytykset  löytyvät niistä asiakkaista, jotka jo valmiiksi luottavat sinuun ja tuntevat sinut, kun heille tarjotaan jotain mitä he tarvitsevat tai haluavat.

Lisää aiheesta ja kasvun käynnistämisestä seuraavassa viestissä >>>

How to Master the Ansoff Matrix, By John Warrillow -

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.