Martha Stewart on meille suomalaisille hieman ehkä etäinen, ja joillekin, jopa tuntematon hahmo. Amerikassa hän on kuitenkin yksi arvostetuimmista elämäntapaguruista ja mediamoguleista tänä päivänä.
Tässä Marthan kymmenen ohjetta matkallesi menestykseen, silloin kun aloitat omaa yritystäsi ja seuraavaa elämääsi. Nämä ajatukset perustuvat hänen omiin näkemyksiinsä hänen omista kokemuksistaan, jotka syntyivät jo vuonna 2005, kun hän oli vankilassa tekemistään sisäpiirikaupoista.
“Se mikä iski minuun kaikkein koviten vankeusrangastukseni aikana oli sen tajuaminen miten monet naiset ovat menettäneet hallintansa omiin elämiinsä, tai mitä kaikkea ikävää heidän elämissään tapahtuu. He selviytyvät käsittämättömän vaikeista olosuhteista, silti säilyttäen sekä henkisen että fyysisen terveytensä”, Stewart kirjoittaa.
{Tästä huolimatta, ja juuri tämän ansiosta, näistä vinkeistä on luonnollisesti hyötyä myös meille miehille:)}
Tämä näkemys toimi yhtenä hänen innoittajanaan, hänen kirjoittaessaan kirjaansa Martha Rules, joka kertoo isoista unelmista ja yrittäjyyteen liitettävistä intohimoista.
Sääntö #1 – Jotain, Jota Rakastat
Etsi ja kokeile, kunnes löydät oman intohimosi. Anna innostuksesi auttaa sinua tekemisessäsi, uusien asioiden ja ajatusten luomisessa, rakentamisessa, kehittämisessä ja käynnistämisessä.
Sääntö #2 – Oma Iso Ideasi
Kävele asiakkaidesi jalanjäljissä ja tee oikeita kysymyksiä matkallasi kohti Isoa Ideaasi. Onko ideallesi käyttöä? Mitä muita vaihtoehtoja tarjolla? Onko se yksinkertainen ymmärtää ja toteuttaa? Onko siitä hyötyä siellä missä sinä asut? Onko se iso, vai rajoitetulle kohderyhmälle tarkoitettu, entä kohtuuhintainen? Tekeekö se maailmasta paremman paikan?
Sääntö #3 – Katso Lähelle ja Näet Kauas
Yrittäjyydestä ja omistajuudessa onnistuminen vaatii siitä, että käytät kaikkea mikroskoopista, kiikaireihin ja kaukoputkiin apunasi. Selkeä visio, hyvä kirjanpitäjä ja käytännönläheinen näkökulma edessä häämöttäviin riskeihin toimivat avaimina onnistumiseen.
Sääntö #4 – Verkostoidu, Johda ja Jaa
“Onko asiakkaista huolehtiminen luontaista sinulle? Jos rahan tekeminen on asiakkaita ja heidän tyytyväisyyttä ja uskollisuutta tärkeämpää, silloin et ole ehkä löytänyt ikiomaa oikeata yritystäsi vielä. Yrittäjät hyötyvät siitä, että he jakavat tietoa eteenpäin ja maalaavat tyytyväistä ja positiivista kuvaa asiakkailleen.
Sääntö #5 – Pysäytä Katseita, Halaa Sydämmiä, Tuota Elämyksiä
Luova menekin edistäminen ilman maalaisjärkeä maksaa paljon, mutta pelkkä maalaisjärki on tylsää. Nerokas, odottamaton ja luova markkinointi yhdistettynä julkisuuteen kiehtoo mediaa ja vie tuotteesi asiakkaidesi ulottuville.
Sääntö #6 – Jokainen Päätöksesi Vaikuttaa Laatuun
Erotu eduksesi tämänpäivän harmaista keskinkertaisuuksista ja kelvottomista tuotteista. Yrityskulttuurin pitäisi rakentua laadun ympärille joka tasolla, koska tämä jos mikä luo tyytyväisiä asiakkaita.
Sääntö #7 – Osaaminen, Energia, Optimismi ja Anteliaisuus
Etsi ja palkkaa vain parhaimpia työntekijöitä, jotka ymmärtävät yhteisten tavoitteiden merkityksen ja sinun Ison Ideasi. Unohda tunteet tehdessäsi palkkauspäätöksiä, tarkista suositukset, esittelet ehdokkaat muille tiimisi jäsenille ja palkkaa niitä, joita tarvitset.
Sääntö #8 – Kerää Hyvä, Hylkää Paha, Puhdista Mielesi, ja Jatka Matkaasi
Vastusta paniikkia. Pysy ohjaksissa vaikka yrityksesi kohtaisi haasteita. “Maalaisjärki yhdistettynä päättäväisyyteen voi kääntää väistämättömän tuhoutumisenkin voitoksi”. Kiertotiet kuuluvat osaksi kaikkia matkoja, aivan samoin kuin “hetkelliset epäonnistuiset ja tappavan tasainen taaperrus.” Hyvät asiat näyttävät monesti ongelmilta.
Sääntö #9 – Laskelmoidut Riskit ja Huolimattomat Mahdollisuudet
Sattumaan perustuvat mahdollisuudet, erityisesti talouteen liittyvät, tuppaavat herättämään sinut syvemmästäkin unestasi. Muista, että silloin kun eteesi heitetään erilaisia mahdollisuuksia, ne eivät ole ainutkertaisia mahdollisuuksia. Hengitä syvään, arvioi riskit ja lähesty asiaa faktojen kautta riskejä minimoiden.
Sääntö #10 – Tee Siitä Kaunista
Kuuntele, opi, keksi ja ole asiakkaidesi asiantuntija, ja muista aina “tehdä kaikesta kaunista.”
~ Martha Stewartin ’s Inspiration Mixes Sweet, Entrepreneurial Lemonade, SUCCESS.com ~

Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.