Täällä taas? Ota kuppisi lähemmäksi (mitä juot? klikkaa edes tämän kerran ja kommentoi:)!!). Minulla itselläni on kuppi perinteistä vihreätä teetä. Ajattelin tänään, että puhumme rohkeudesta.
Minun näkökulmastani vuosi 2013 alkoi jo hyvän matkaa kahdeksan kuukautta sitten. Silloin Rob Hatch ja minä päätimme muokata sitä miten teemme HBW-bisnestämme radikaalisti. Rohkeusjutut alkoivat jo lähes vuosi aiemmin, kun sovin Jacquelinen kanssa, että teemme mahdollisimman paljon töitä suhteemme eteen. Tiedän, että useimmille Uusi Vuosi koitti vasta viikko sitten.
Steven Pressfieldin kirjassa GATES OF FIRE, Spartan Kuningas Leonidas ohjeistaa komentajiaan: “Kuningas rajoitti ohjeensa ainoastaan käytäntöihin, jotka kuvasivat fyysistä toimintaa, sen sijaan, että hän olisi kuvannut tunnetiloja, sillä hän tiesi, että tunnetilat katoavat heti kun komentajat kääntävät taistelun tuoksinassa selkänsä joukoilleen.”
Valitsemalla omat tavoitteesi valitset samalla rohkeuden toteuttamalla omia hommiasi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos sinun pitää järjestää myyntikokous soittamalla joukkosi kasaan, niin valmistaudu ja soita. Jos sinun pitää päivittää verkkosivustosi, mutta olet viivytellyt sen kanssa, kun et tiedä mistä aloittaisit, aloita jostain. Nyt ei ole oikea aika pelätä sitä mitä et tiedä. Nyt on aika toimia.
Tässä yksi esimerkki omasta maailmastani:
Tästä johtuen en ole hoitanut hommaa vielä. Mutta sen keksiminen mistä pääsisin alkuun on helppoa. Voin meilata Anthonylle. Voin Googlata. Voin tehdä mitä vain. Mutta koska en ole sitoutunut hoitamaan tätä hommaa ja tehnyt siitä yksinkertaista projektilistausta ranskalaisilla viivoilla, tämä on “näkymätön” kalenterilleni.
Pelkästään tämä yksinkertainen toiminto: “kirjoita muistiin” on hyvä ensimmäinen askel homman aloittamiselle. Ja minä haluan, että sinä teet juuri näin. Haluan, että teet näin jokaikinen päivä tänä vuonna. Haluan, että sitoudut hommiisi uudestaan ja uudestaan.
Etsi itsellesi silta.
Nopein tapa palata rohkeuden polulle on palata takaisin niitä jälkiä, jotka jätit ennen epäonnistumista, korjata hieman kurssia ja jatkaa kohti uusia onnistumisia. (twiitattava)
Keskustelimme tästä vuoden 2013 rohkeudesta jo, eikö niin? Aloita siitä. Mikä oli edellinen tavoitteesi, jonka suhteen annoit periksi? Onko elämässäsi jotain sellaisia hetkiä, jotka kaduttavat, koska valitsit “helpomman” polun? Nämä tilanteet ovat jokseenkin aina sellaisia, joita sinun kannattaa harkita vaihtoehdoiksi.
Tämän jälkeen kysy itseltäsi: Mitä yrittäisit tehdä, jos uskoisit itseesi enemmän, kuin uskot tänäpäivänä?
Aloita kynällä. Aloita tästä. Palaa tähän. Tee kirjoittamisesta salainen laboratoriosi. “.koska olen yrittänyt labrassa kynäni ja lehtiöni kanssa irroittaa tätä saamarin tarraa?” - Lyhennelmä Dr. Dren kertosäkeestä.
Ja jos haluat olla superrohkea maailmasta löytyy läjäpäin samanlaisia ihmeellisiä ihmisiä, kuin sinä, jotka ovat antaneet itselleen Brave New Year -lahjan, tehdäkseen yhdessä töitä isompien liikkeidensä tueksi. Tai älä.
Tee.
Nähdään taas. Ja tällä kertaa tästä episodista ei tule podcastia. Sori. Hengailen Jacqin kanssa tämän viikonlopun. :)
--Chris...
Minun näkökulmastani vuosi 2013 alkoi jo hyvän matkaa kahdeksan kuukautta sitten. Silloin Rob Hatch ja minä päätimme muokata sitä miten teemme HBW-bisnestämme radikaalisti. Rohkeusjutut alkoivat jo lähes vuosi aiemmin, kun sovin Jacquelinen kanssa, että teemme mahdollisimman paljon töitä suhteemme eteen. Tiedän, että useimmille Uusi Vuosi koitti vasta viikko sitten.
2013 ON ROHEKEUDEN VUOSI
Olet rohkea silloin, kun sitoudut hoitamaan hommasi (twiittaa)Steven Pressfieldin kirjassa GATES OF FIRE, Spartan Kuningas Leonidas ohjeistaa komentajiaan: “Kuningas rajoitti ohjeensa ainoastaan käytäntöihin, jotka kuvasivat fyysistä toimintaa, sen sijaan, että hän olisi kuvannut tunnetiloja, sillä hän tiesi, että tunnetilat katoavat heti kun komentajat kääntävät taistelun tuoksinassa selkänsä joukoilleen.”
Valitsemalla omat tavoitteesi valitset samalla rohkeuden toteuttamalla omia hommiasi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos sinun pitää järjestää myyntikokous soittamalla joukkosi kasaan, niin valmistaudu ja soita. Jos sinun pitää päivittää verkkosivustosi, mutta olet viivytellyt sen kanssa, kun et tiedä mistä aloittaisit, aloita jostain. Nyt ei ole oikea aika pelätä sitä mitä et tiedä. Nyt on aika toimia.
SITOUDU HOMMIISI
Siinä, että opettelet rakastamaan Hommiasi, kuten me kutsumme tätä juttua HBW:ssa, on kyse siitä, että sitoudut hoitamaan ne hommat, jotka pitää hoitaa, olivatpa ne sitten isoja tai pieniä, vaikeita tai helppoja. On oikeasti hämmästyttävää kuinka usein me jäämme jumiin pelkästään siksi, että emme tiedä mitä seuraavaksi tekisimme.Tässä yksi esimerkki omasta maailmastani:
- Palkkaan jonkun auttamaan myynnissä.
- Minun täytyy tehdä myynnin valmennusohjelma ja materiaalit.
- En tiedä mistä aloittaisin.
Tästä johtuen en ole hoitanut hommaa vielä. Mutta sen keksiminen mistä pääsisin alkuun on helppoa. Voin meilata Anthonylle. Voin Googlata. Voin tehdä mitä vain. Mutta koska en ole sitoutunut hoitamaan tätä hommaa ja tehnyt siitä yksinkertaista projektilistausta ranskalaisilla viivoilla, tämä on “näkymätön” kalenterilleni.
Pelkästään tämä yksinkertainen toiminto: “kirjoita muistiin” on hyvä ensimmäinen askel homman aloittamiselle. Ja minä haluan, että sinä teet juuri näin. Haluan, että teet näin jokaikinen päivä tänä vuonna. Haluan, että sitoudut hommiisi uudestaan ja uudestaan.
MUTTA ENTÄ JOS EPÄONNISTUN JA PILAAN KAIKEN?
Niin sinä epäonnistutkin. Ei ole mitään epäilystä siitä, ettetkö epäonnistuisi toisinaan hommissasi. Jokaisessa dieetissä tulee eteen “tsiisus, söin koko keksipurkin tyhjäksi” -hetki. Mutta arvaa mitä sen jälkeen tapahtuu?Etsi itsellesi silta.
Nopein tapa palata rohkeuden polulle on palata takaisin niitä jälkiä, jotka jätit ennen epäonnistumista, korjata hieman kurssia ja jatkaa kohti uusia onnistumisia. (twiitattava)
EN OLE VARMA MIHIN OLEN MATKALLA!
Okei, tämä on hieman haastavampi tilanne. Jos et ole löytänyt omaa visiotasi, silloin tämä on vaikeata. Ja usko pois, että tiedän tämän olevan aika vaikeata toisinaan. Mitä jos olet ollut poissa “oikeista töistä” vuosia? Entä jos et ole esiintynyt kymmeneen vuoteen? Mitä jos isompi tavoitteesi vaati enemmän, kuin vain pari seuraavaa viikkoa? Mitä jos et edes tiedä mikä olisi isompi tavoitteesi?Keskustelimme tästä vuoden 2013 rohkeudesta jo, eikö niin? Aloita siitä. Mikä oli edellinen tavoitteesi, jonka suhteen annoit periksi? Onko elämässäsi jotain sellaisia hetkiä, jotka kaduttavat, koska valitsit “helpomman” polun? Nämä tilanteet ovat jokseenkin aina sellaisia, joita sinun kannattaa harkita vaihtoehdoiksi.
Tämän jälkeen kysy itseltäsi: Mitä yrittäisit tehdä, jos uskoisit itseesi enemmän, kuin uskot tänäpäivänä?
KIRJOITTAMINEN ON TÄRKEÄ OSA PROSESSISSASI
Sanon tämän niin usein, kuin pystyn: paperi ja kynä ovat sinun salainen supervoimasi. Kirjoittamalla jotain muistiin omin pikku kätösin (painotan tässä sitä, että en nyt tarkoita näpyttelyä vaan kirjoittamista) antaa sinulle paljon enemmän tunnetta, kuin pelkkä koneella kirjoittaminen. Tämän lisäksi kirjoittaminen vie sinut “Enpä tiedä” vaiheesta “ai, ehkäpä...” paljon nopeammin, kuin kahvin juonti kavereiden kanssa, twiittailu, tms.Aloita kynällä. Aloita tästä. Palaa tähän. Tee kirjoittamisesta salainen laboratoriosi. “.koska olen yrittänyt labrassa kynäni ja lehtiöni kanssa irroittaa tätä saamarin tarraa?” - Lyhennelmä Dr. Dren kertosäkeestä.
ROHKEUS TARKOITTAA LIIKKUMISTA JONNEKINPÄIN
Takaisinpäin. Takaisinpäin on suunta. Rohkeus yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että et vain istu paikkoillasi ja ylianalysoi (tiedän ainakin pari sellaista tyyppiä, jotka tunnistavat tästä itsensä, mutta en kerro ketä he ovat) tilannetta. Tämä tarkoittaa, että teet jotain. Ei pelkästään “just do it”. Tee. Tee tai älä tee. Tee. Laula. Tee tee tee.Ja jos haluat olla superrohkea maailmasta löytyy läjäpäin samanlaisia ihmeellisiä ihmisiä, kuin sinä, jotka ovat antaneet itselleen Brave New Year -lahjan, tehdäkseen yhdessä töitä isompien liikkeidensä tueksi. Tai älä.
Tee.
Nähdään taas. Ja tällä kertaa tästä episodista ei tule podcastia. Sori. Hengailen Jacqin kanssa tämän viikonlopun. :)
--Chris...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.