Siirry pääsisältöön

Ihmisiä koskevia päätöksiä ei voi piilottaa

Vaikka johtaja kävisikin läpi kaikki nämä vaiheet, ihmisiä koskevat päätökset voivat silti epäonnistua. Ihmisiä koskevat päätökset voivat epäonnistua myös siksi, että tehtävästä on tullut riski, eli tehtävä joka nujertaa hyvätkin ihmiset.

Jos työ nujertaa peräkkäin kaksi tekijäänsä, tehtävämäärittely on tehtävä uudestaan, tai tehtävä pitää hylätä. Mikä tahansa tehtävä, jota muodollisesti pätevät tavalliset ihmiset eivät pysty suorittamaan on työ johon ei voi palkata ketään.

Johtajat, jotka eivät pyri tekemään oikeita ihmispäätöksiä vaarantavat organisaation suoristuskyvyn ja sitä kohtaan tunnetun kunnioituksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Onko menestykseen oikoteitä?

Suurin osa meistä haluaa rikastua, mutta lähes yhtä moni haluaisi sen tapahtuvan nopeasti. Yleensä ajatellaan, että rikastumiseen vaaditaan joko uutteraa yrittämistä, mullistava idea tai vuosikymmenien suunnitelmallista  säästämistä .  Yhdysvallat ei ole enää ainoa mahdollisuuksien maa, mistä on kiittäminen nykyaikaa ja Internetiä.

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.