Siirry pääsisältöön

Kokeile, opi, ja toista uudelleen

Huomenta taas! Tämä juttu kertoo paljon minusta itsestäni. Mutta tavoitteeni on tästä huolimatta se, että annan sinulle mahdollisuuden ajatella paljon itseäsi, jos onnistun.

gun failure

Kirjoittaessani tätä, kirjani, jonka kirjoitin yhdessä Julien Smithin kanssa on noussut Amazonin markkinointikirjojen listoilla sijoille #1 ja #3! Kirjamme pääsi ensimmäisenä päivänään kaikkien kirjojen listalla sijalle 411. Ensimmäisenä päivänä julkaisun jälkeen. Kiitos kuuluu sinulle. Sinä sait tämän aikaan. Uskon, että kirjamme pärjää vielä tätäkin paremmin. Kiitos.

Minulla on chaita kupissani. Unohdin tarkistaa mitä, mutta se on David's Tea -kaupasta. Mitä sinä juot?

Elikkä se hassu osuus itsestäni? Olen masentunut. Yksityiskohdat ovat pitkästyttäviä. Oikeasti. Tässä ei ole mitään järkeä. Mutta samalla tämä on hyvä juttu. Voin puhua tämän ansiosta sinun kanssasi epäonnistumisesta, peloista, ja siitä mitä voittaminen vaatii näistä huolimatta.

EPÄONNISTUMINEN ON VAIN OLOTILA

Tarkistin sanakirjasta löytääkseni jonkun järkevämmän määrittelyn epäonnistumiselle, mutta ensimmäinen sai minut nauramaan, joten se on se mitä sinä saat.

Epäonnistuminen. (n.) Menestyksen puute.

Eikö kuulosta hauskalta? Tässähän on aivan kaikki. Kahdella sanalla. Määritelmä ei edes tarjoa mahdollisuutta arvostelulle, eihän? Onnistuitko? En. Huomaatko? Tämä on helppoa.

Epäonnistuminen on olotila. Haluatko isommat lihakset? Rasita niitä kipuun asti ja anna niiden palautua. Kolikon kääntöpuoli? Sinulla on 50% mahdollisuus epäonnistua. Golf on epäonnistumisten jatkumo, joka päättyy siihen, että pallo uppoaa koloonsa.

Samaisena päivänä, kun kirjamme alkoi nousta listoilla, minä jouduin hoitamaan yhden kurssini oppilaan kokemuksia, joiden mukaan hän oli pettynyt siihen, miten olin muuttanut kurssini hallinnointia. Miksikö? Koska minulla ei oikeasti ollut mitään tajua siitä, että en voi korjata 81 oppilaan kotitehtäviä yksinäni. Koska kotitehtävien luonne oli erittäin sitovaa ja yksityiskohtaista, ja koska en ollenkaan osannut odottaa sitä mitä tästä kaikesta syntyi.

Oliko kurssini epäonnistunut? En ole tätä mieltä. Luulen, että annoin kurssin sisältöön kaiken sen minkä suinkin osaamiseltani ja kokemukseltani kykenin. Tämä oli yksi osa kaikkea. Mutta niille ihmisille, jotka osallituivat kurssilleni, osa on varmasti pettynyt. Niinkuin minäkin.

SE MITÄ TEET SEURAAVAKSI ON HAARUKKA TIELLÄSI

Tässä se mitä minä tein.

Puhuin niiden kanssa, jotka olivat ilmaisseet pettymyksensä. Toimin. Tein jotain. Ja korjasin kurssiani siten, että tulevaisuudessa homma on kohdallaan, kun käynnistän seuraavat kurssit. Teen kaikkeni nykykurssini kanssa. Heillä on täysi syy olla pettyneitä, jos he ovat. Ja minun tehtäväni on oppia ja kehittyä.

Epäonnistuminen on kaatumista. Nouse ylös. Se on ensimmäinen askel matkalla menestykseen.

Hassua kyllä, kun kirjoitan tätä, päädyin katsomaan "Believe: The Eddie Izzard Story", joka kertoo minun lempi koomikostani. Kun kirjoitan juuri tätä kohtaa, he kertoivat samalla Izzardin epäonnistumisista, heikosta menestyksestä ja vielä pahemmista epäonnistumisista. Ainoa syy tälle dokumenttielokuvalle on se, että Izzard on nykyään aika menestynyt.

Niin, ja viimeinen juttu Izzardista. Yhtenä päivänä hän päätti juosta maratonin tai pari saadakseen kiksejä. Hän päätyi juoksemaan 43 maratonia 51 päivässä hyväntekeväisyyden nimissä. Ennen tätä hän ei ollut tehnyt juuri mitään juoksemiseen liittyvää.

PELKO RUOKKII EPÄONNISTUMISIA

Puhumme useasti rohkeudesta ja tiedät, että minusta pelko on jotain sellaista, jota saa tuntea yhtä aikaa rohkeuden kanssaa. Rohkeus on vain valinta sille, että toimii pelosta huolimatta.

Ja kuitenkin mitä enemmän annat pelollesi valtaa siihen liittyen mitä teet tai päätät sitä enemmän lähestyt epäonnistumista. Tämä on vähän niinkuin "älä ajattele, että elefantilla on peruukki" tyyppinen juttu. Se mitä ajattelet on se mitä näet.

Pinoa pelkosi ja huomaat tilaavasi kunnon annoksen epäonnistumisia. Ollaan yhtä mieltä siitä, että tässä ei ole järkeä. Eikö niin?

KUN HYVÄKSYT EPÄONNISTUMISEN OLEVAN VAIN OLOTILA

Uskoakseni olen piirtänyt hiekkalaatikkomme. Mutta tässä on se mitä sinä teet. Nouse ylös. Kokeile. Opi. Toista.

On olemassa yksi strategia, joka osoittautui sotapelien mukaan voittajastrategiaksi. Kaikkein voitokkaimmaksi. Sellainen, joka sopii mahdollisimman useaan tilanteeseen. Se on nimeltään OODA-menettely.

Observe, Orient, Decide, Act. (Tarkkaile, Orientoidu, Päätä, Toimi.)

Tarkkaile sitä mitä teit tai jätit tekemättä. Tämä on tärkeä kohta: älä arvioi, älä tuomitse. Älä totea "Olen tyhmä idiootti. En saa edes arvosteltua 81 oppilaan kotiläksyjä." Vaan, "En saa näin paljoa töitä tehtyä tässä ajassa, jonka annoin itselleni."

Orientoidu. Tämä on kaikkein tärkein osa tässä mallissa. Orientaatio tarkoittaa "etsi näkökulmasi tai tapa lähestyä asiaa." Kirjassamme The Impact Equation, kirjoitan intohimostani Ender's Game -kirjaan, jossa päähahmo käyttää valtaosan tarmostaan siihen, että hän näkee asioita eri näkökulmista. Puhutaan tästä lisää toisella kertaa.

Päätä. Tämä on yksi kahdesta itsestäänselvyydestä, joita ihmiset tekevät harvoin. Oletko kokenut tätä? Päätät puolittain? Sanot kyllä, kun sinun olisi pitänyt (ja olisit halunnut) sanoa ei? Opettele päättäväiseksi - huomaatko tämän? -on välttämätöntä tehokkuutesi parantamiseksi, erityisesti epäonnistumisten jälkeen.

Toimi. Tee jotain. Tämä on yksinkertaista ja silti tämä on juuri se missä ihmiset lipsuvat ja mitä he laiminlyövät. Huonoin vaihtoehto on se, että vain seisoskelet odottelemassa huonojen fiilistesi häviämistä.

Ja tähän lisäisin useimmissa tapauksissa sen, että jos olet epäonnistunut on mahdollista että olet järkyttynyt tai, että sinusta tuntuu, että olet pettänyt muut ympärilläsi. Tähän liittyen, osana omaa toimintaasi, muista kolme T'tä: Tiedosta, tunnusta, toimi (A't: acknowledge, apologize, act). Tiedosta, että jotain on tapahtunut. Tunnusta ja pyydä anteeksi kyseisiltä henkilöiltä (sinun ei tarvitse ottaa syyllisyyttä niskoillesi. Sinä vain pyydät tapahtunutta anteeksi). Toimi siten, että tämä tapahtuma ei toistu uudelleen.

NYT MENTIIN METSÄÄN

Tämä oli mielestäni tärkeä juttu. Epäonnistuminen ei ole jotain, jota pelätä ja vältellä. Se on jotain, joka tapahtuu lähes varmasti ja siihen kannattaa varautua. Se on sitä mitä teet sillä, millä on eniten merkitystä. Vinkki: itsesäälipainissa ei jaeta Olympiamitaleita.

Toivotan sinulle upeaa viikkoa. Kuten aiemminkin, klilkkaa kommentoi, jos haluat jutella. Ja jos haluat kertoa tästä eteenpäin, klikkaa jakonappeja. Tämä juttu ei löydy mistään muualta verkosta. Tämä on meidän välistämme (ja niiden kenen kanssa jaat tämän).

Jos OIKEASTi rakastat tätä, anna mennä, twiittaa tämä tai laita linkki uutiskirjeeni tilaussivulle. Tässä jotain yksinkertaista, joka toimii:

@chrisbrogan antaa minulle aina jotain ajattelemisen aihetta. Tilaa hänen uutiskirjeensä täältä: http://hbway.com/nl .

OH! 

Johon liittyen, jos haluat kuulla kahden todella fiksun kaverin juttuja, tsekkaa Paul O'Mahonyn ja Roger Overallin Business Jazz. He jamittavat näiden uutiskirjeiden ja muiden ideoiden parissa joka viikko. Tykkään heidän show'staan.

--Chris...

Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States             (978) 378-0705      

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.