Molo :)!
Ja tämä oli siis Xhosa-heimon Bantu-tervehdys, jonka ystäväni Leila opetti minulle. Toivon, että sinulla on oma kahvikuppisi valmiina, minä otan teetä. Löysin oman aamuteeni, pu-ehr'in mukaani San Fransiscon Samovarista käydessäni siellä Jacqin kanssa vähän aikaa sitten. Tämä on aika vahvaa ja tuoksuu savulta, tai puulta. Mutta se teestä.
Uskon, että kun ajattelemme myymistä, ja markkinointia, ja liiketoimintaa, useimmat meistä saavat ylimääräisiä väristyksiä. Useimmille tämä tunne syntyy siitä, että nämä jutut ovat etääntyneet meidän normaalimaailmastamme. Näiden juttujen miettiminen on siis hieman eri juttu, kuin se, että ajattelisimme mistä ruokamme tulee. Nämä ovat enemmän varmaan sen tyyppisiä juttuja, joissa "systeemi" määrittää toimintaamme.
Mutta tässähän on siis se suuri ongelmamme? Jos me olemme, vähän niinkuin osana systeemiä, voisimme ajatella, että myynti on pahasta, ja markkinointi on pahasta, ja itseasiassa kaikki liiketoiminta pahasta, sillä se on lähtöisin ihmisten rahanhimosta ja ahneudesta. Tämä on itseasiassa myös se kuva, jonka media haluaa meidän ostavan. (Hymyt eivät myy lehtiä.)
Jokaisen meistä on pidettävä liekkiä hengissä omilla markkinoillamme. Meidän täytyy ainakin vähän tarkkailla omaa ympäristöämme, jotta löydämme uusia myynnin ja markkinoinnin konsepteja, joilla voimme palvella asiakkaitamme paremmin, tai muuten me vain hukkaamme selviytymisemme perusedellytykset näinä aikoina.
Muutama päivä sitten otin muutamia juttuja, jotka ostin parisen vuotta sitten, laitoin ne myyntiin Amazon.com'in. Kymmenessä minuutissa olin laittanut myyntiin tavaroita lähes 1000 dollarilla. En ole jaksanut markkinoida näitä, sillä Amazon toimii hieman eri tavalla, kuin esimerkiksi eBay, mutta tällä passiivisellakin tavalla loin 10 minuutissa tuhansien arvosta mahdollisuuksia.
Erilaisten rahantekotapojen löytäminen on vähän kuin ikioma lemmikkini. Ja samalla tämä tarjoaa minulle oivan tavan pysyä kärryillä siitä mitä eri markkinoilla tapahtuu. Samalla voin auttaa muita näillä kokeiluillani. Naapurin suklaakauppani myy myös kahvia. Hänellä oli ikkunassa kyltti "Ei siirappeja!". Tulkitsin itse tämän niin, että kaikki eri maut olivat loppu, mutta hän itseasiassa tarkoitti kyltillään sitä, että hän keittää kaikki eri kahvimaut ja aromit itse, eli hän ei vain tarjoile valmiita lisämakuja. Ehdotin hänelle, että nykyisen kyltin sijasta hän laittaisi näkyville kyltin, jossa lukisi "Itsekeitettyjä aitoja aromeita" tai jotain vastaavaa, joka kertoisi mitä hän oikeasti tekee ja myy. Hänen kahvinmyyntinsä kääntyi nousuun, kuten myös hänen huulensakin, hymyyn.
Sinun ei ole pakko käyttää taitojasi siihen, että teet itsellesi rahaa, jollet siis halua. Mieti sen sijaan jokin näppärä tapa, jolla voit lähettää rahaa vaikkapa Skip1.org'lle tai InvisiblePeople.tv'lle. Molemmat hyötyisivät avustasi, ja arvostaisivat sitä.
Tämä on itseasiassa aika tärkeätä työtä. Bloggaamisen opetteleminen on ihmeellistä. Mutta, jos tarkoituksesi on tienata sillä rahaa sinun on lähestyttävä tätä eri kulmasta. Muista, että tässä maailmassa ei ole suurta tarvetta "asioille joita voi lukea".
Muutama pikainen ajatus:
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, eli toivotan sinulle uskomattoman upeata Sunnuntaita ja odotan kovasti ensiviikon kahvitteluamme.
Jos tykkäät kirjoituksistani, tai nämä ovat mielestäsi hyödyllisiä ole kiltti ja lähetä tämä eteenpäin kavereillesi ja kumppaneillesi. Jos taas sinä olet se onnekas kaveri, joka sait tämän mailiisi, niin liity lukijoiden joukkoon tilaamalla uutiskirjeeni omaan postilaatikkoosi joka sunnuntai. ILMAISEKSI.
--Chris...
Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States (978) 378-0705
Ja tämä oli siis Xhosa-heimon Bantu-tervehdys, jonka ystäväni Leila opetti minulle. Toivon, että sinulla on oma kahvikuppisi valmiina, minä otan teetä. Löysin oman aamuteeni, pu-ehr'in mukaani San Fransiscon Samovarista käydessäni siellä Jacqin kanssa vähän aikaa sitten. Tämä on aika vahvaa ja tuoksuu savulta, tai puulta. Mutta se teestä.
Uskon, että kun ajattelemme myymistä, ja markkinointia, ja liiketoimintaa, useimmat meistä saavat ylimääräisiä väristyksiä. Useimmille tämä tunne syntyy siitä, että nämä jutut ovat etääntyneet meidän normaalimaailmastamme. Näiden juttujen miettiminen on siis hieman eri juttu, kuin se, että ajattelisimme mistä ruokamme tulee. Nämä ovat enemmän varmaan sen tyyppisiä juttuja, joissa "systeemi" määrittää toimintaamme.
Mutta tässähän on siis se suuri ongelmamme? Jos me olemme, vähän niinkuin osana systeemiä, voisimme ajatella, että myynti on pahasta, ja markkinointi on pahasta, ja itseasiassa kaikki liiketoiminta pahasta, sillä se on lähtöisin ihmisten rahanhimosta ja ahneudesta. Tämä on itseasiassa myös se kuva, jonka media haluaa meidän ostavan. (Hymyt eivät myy lehtiä.)
Jokaisen meistä on pidettävä liekkiä hengissä omilla markkinoillamme. Meidän täytyy ainakin vähän tarkkailla omaa ympäristöämme, jotta löydämme uusia myynnin ja markkinoinnin konsepteja, joilla voimme palvella asiakkaitamme paremmin, tai muuten me vain hukkaamme selviytymisemme perusedellytykset näinä aikoina.
Markkinat ja Sinä
Jos menetit työpaikkasi tai päätulonlähteesi tänään, mitä tekisit huomenna saadaksesi jotain tuloa jostain? Jos sisään tuleva raha ei enää katakkaan kaikkia kustannuksiasi, miten ajattelit selviytyä? Entäpä, kuinka tietoinen olet eri markkinoista, jotka ovat ympärilläsi, ja minkälaisessa yhteydessä olet niihin sekä ostajana että myyjänä?Muutama päivä sitten otin muutamia juttuja, jotka ostin parisen vuotta sitten, laitoin ne myyntiin Amazon.com'in. Kymmenessä minuutissa olin laittanut myyntiin tavaroita lähes 1000 dollarilla. En ole jaksanut markkinoida näitä, sillä Amazon toimii hieman eri tavalla, kuin esimerkiksi eBay, mutta tällä passiivisellakin tavalla loin 10 minuutissa tuhansien arvosta mahdollisuuksia.
Erilaisten rahantekotapojen löytäminen on vähän kuin ikioma lemmikkini. Ja samalla tämä tarjoaa minulle oivan tavan pysyä kärryillä siitä mitä eri markkinoilla tapahtuu. Samalla voin auttaa muita näillä kokeiluillani. Naapurin suklaakauppani myy myös kahvia. Hänellä oli ikkunassa kyltti "Ei siirappeja!". Tulkitsin itse tämän niin, että kaikki eri maut olivat loppu, mutta hän itseasiassa tarkoitti kyltillään sitä, että hän keittää kaikki eri kahvimaut ja aromit itse, eli hän ei vain tarjoile valmiita lisämakuja. Ehdotin hänelle, että nykyisen kyltin sijasta hän laittaisi näkyville kyltin, jossa lukisi "Itsekeitettyjä aitoja aromeita" tai jotain vastaavaa, joka kertoisi mitä hän oikeasti tekee ja myy. Hänen kahvinmyyntinsä kääntyi nousuun, kuten myös hänen huulensakin, hymyyn.
Sinun ei ole pakko käyttää taitojasi siihen, että teet itsellesi rahaa, jollet siis halua. Mieti sen sijaan jokin näppärä tapa, jolla voit lähettää rahaa vaikkapa Skip1.org'lle tai InvisiblePeople.tv'lle. Molemmat hyötyisivät avustasi, ja arvostaisivat sitä.
Pointti on Tässä
Meillä kaikilla on taipumus etääntyä omista markkinoistamme ja kyvyistämme myydä ja markkinoida itseämme. Joskus nolostumme myymisestä. Toisinaan olemme huolissamme siitä mitä muut ajattelevat meistä, kun myymme jotain. Ja niitäkin hetkiä on, jolloin me vain emme tiedä miten pääsisimme alkuun ja mistä aloittaisimme.Tämä on itseasiassa aika tärkeätä työtä. Bloggaamisen opetteleminen on ihmeellistä. Mutta, jos tarkoituksesi on tienata sillä rahaa sinun on lähestyttävä tätä eri kulmasta. Muista, että tässä maailmassa ei ole suurta tarvetta "asioille joita voi lukea".
Muutama pikainen ajatus:
- Myyminen on useimmiten enemmän tarpeen täyttämistä tai intohimon tyydyttämistä, kuin oikean tuotteen tarjoamista.
- Markkinointi on useimmiten kuuntelemista, itsensä tarjolle asettamista, ja päätöksenteon auttamista ja tukemista.
- Sekä myyminen että markkinoiminen onnistuvat huomattavasti paremmin, jos niiden taustalla on asiakaspalvelulähtöinen asenne. Loistava palvelu tukee hinnoittelua, saatavuutta ja kaikkea muutakin.
- Mitä enemmän treenaat näitä taitoja sen enemmän mahdollisuuksia sinulla on rahan tekemiselle.
- Maailmassa on vain muutamia sellaisia ihmisiä, jotka eivät joko myy tai markkinoi jotain, vaikka he itse selittäisivätkin tekemistään joidenkin muiden sanojen avulla.
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, eli toivotan sinulle uskomattoman upeata Sunnuntaita ja odotan kovasti ensiviikon kahvitteluamme.
Jos tykkäät kirjoituksistani, tai nämä ovat mielestäsi hyödyllisiä ole kiltti ja lähetä tämä eteenpäin kavereillesi ja kumppaneillesi. Jos taas sinä olet se onnekas kaveri, joka sait tämän mailiisi, niin liity lukijoiden joukkoon tilaamalla uutiskirjeeni omaan postilaatikkoosi joka sunnuntai. ILMAISEKSI.
--Chris...
Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States (978) 378-0705
Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.