Parhaimmat pomot eivät ole parhaita paperilla. Parhaista parhaimmat johtajat ovat loistavia oman toimintansa ja tekemisensä ansiosta.
Vaikka sanotaakin, että yritystoiminnassaa vain tulokset puhuvat puolestaan ja ne ovat kaikki kaikessa, hyvän johtajan tulokset ja ominaisuudet johtajana eivät välttämättä ole kuitenkaan juuri sitä mitä odotit.
Kehitä jokaista työntekijää. Voi luonnollisesti ajatella, että tulokset ensin ja tekijät vasta sitten, mutta hyvän johtamisen kulmasta tarkasteltuna tulos syntyy tekijöidensä summana, joten työntekijöiden kyvykkyyksien kehittäminen on kuin laittaisi rahaa pankiin.
Hoida ongelmat välittömästi. Älä kuvittele, että ongelmat lakkaavat olemasta odottamalla tai, että ne lakaistaan maton alle. Ongelmilla on huono tapa tulla esiin juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Hoida ongelmat heti ja tiimin tekijöiden moraalikin säilyy kohdallaan.
Pelasta huonoin työntekijäsi. Muista klisee, ketju on yhtä vahva, kuin sen huonoin lenkki. Investoi aikaasi ja tarmoa heikoimman lenkin kehittämiseen ennenkuin annat periksi. Tutkittu fakta kertoo, että tämänkaltaisen toiminnan vaikutus kokonaismotivaatioon on tähtitieteellinen.
Palvele ensin muita älä itseäsi. Kun toimit säännönmukaisesti siten, että työntekijäsi ovat tärkeämpiä, kuin sinä itse, ja kun et pyydä heitä tekemään mitään mitä et itse tekisi, kaikki tietävät kuinka tärkeä sinä heille olet. Nykypäivän tilannejohtaminen ja muutoksen johtaminen vaatii edessä näkyvää auktorisointia, huomisen transformaationaalinen johtaminen on eilisen edestäjohtamista, erityisesti xyz-sukupolville.
Muista aina mistä olet lähtöisin. Varaa aina aikaa niille, jotka haluavat keskustella kanssasi. Tunnustettu ja kliseinenkin tosiasia on se, että kaikki ne jotka kohtaat matkallasi menestykseen odottavat sitä, kun tipahdat jalustaltasi. Mitä korkeammalle nouset sen enemmän puheilla ja teoilla on merkitystä ja sen tarkempana niiden kanssa kannattaa olla.
- How Great Bosses Motivate Employees, Jeff Hayden, Inc.com -

Kommentit
Lähetä kommentti
Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.