Siirry pääsisältöön

Kesädieetti

Amerikassa ja Päiväntasaajan pohjoispuolella ollaan kovaa vauhtia matkalla kohti keskikesää. 10-vuotias tyttäreni huokaisi minulle puhelimessa eilisaamuna, että "Iskä, uskotko, että meillä ei ole koulua KOLMEEN kuukauteen?" Vastasin hänelle sanomalla, että ehkäpä tämä on monien uusien seikkailuiden aika ja samalla myös hyvä aika suunnitella tulevia projekteja.


San Diego



Jäin miettimään tätä vielä myöhemminkin ja tajusin kuinka hyvä neuvo se on myös minulle itselleni. Osittain tästä syystä ajattelin kertoa "kesädieetistäni", joka ehkä herättää toivottavasti myös sinussa ajatuksia.


Kesädieettini

  • Luen ainoastaan kahdentyyppisiä kirjoja tänä kesänä: sellaisia, jotka parantavat liiketoiminnan mahdollisuuksiani ja sellaisia, joista itse tykkään.
  • Luen ainoastaan muutamien kavereideni blogeja, jollei, joku johon luotan lähetä minulle, "tämä sun on pakko nähdä" juttuja.
  • Annan itselleni oikeuden lukea vain puoli tuntia päivässä sähköposteja ja saman verran sosiaalisia verkostojani. Piste.
  • Kirjoitan 3 blogiviestiä viikossa, yhden uutiskirjeen, nauhoitan vähintään 1:n äänitteen ja 1:n videon viikossa, (vähintään).
  • Teen valmiiksi yhden vanhan projektin viikossa ja aloitan yhden uuden sisältöprojektin.
  • En tee yhtään haastattelua tai lainasisältöä koko kesänä, (paitsi ne, jotka olen jo hyväksynyt).
  • Julkaisen seuraavan seminaaritapahtumani.
  • Tuoreutan ja tuuletan lukuisien uusien ja vanhojen asiakkaideni strategioita.
  • Vapautan itselleni vähintään kaksi tuntia joka päivä koko kesän ajan, jolloin voin tehdä sitä mistä tykkään ja joka palvelee tavoitteitani.
  • Asetan ja seuraan mitattavia liiketoimintatavoitteita kesän jokaisena viikkona.
  • Käyn uimassa vähintään kerran viikossa joko meressä tai järvessä. Nyt on Kesä!

Pointtini tässä listassa on se, että myös sinä voit piristää omia ajatuksiasi ja suunnitelmiasi, sekä voit miettiä, "Mitä minä voin tehdä seuraavien kuukausien aikana eri tavalla? Miten voisin tuoreuttaa omaa liiketoimintaani? Miten en hukkaisi aikaa, mutta voisin 
samalla kuitenkin nauttia tästä vuodenajasta? Ja lopuksi, tämä on itselleni tapa osoittaa (minulle) niitä asioita, joissa hukaan aikaani ja toisaalta tapa löytää positiivinen vire ja näkökulma tekemiseeni.

Entä Sinä?

Mitä sinä meinaat tehdä enemmän tai vähemmän tänä kesänä? Mitä liiketoimintaan tai sinuun itseesi liittyviä asioita ajattelit muuttaa? Ja jos siellä missä sinä olet on juuri koittamassa talvi, niin mitä eroja sinun mielestäsi on siinä mitä kirjoitan siihen mitä näet itselläsi olevan seuraavien kuukausien aikana edessä?

~ Summer Diet, Chris Brogan ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.