Siirry pääsisältöön

Loistavan innovaation viisi salaisuutta



Mitä uuden loistavan tuotteen onnistuminen tarvitsee? Liiketoiminnan kehittämisen ekspertti ja Small Business Bible -kirjan kirjoitttaja Steven D. Straus tarjoaa seuraavan ohjeen:


  1. Ajattele asioita, joita ei ole aiemmin ollut ja kysy “Miksei?”. Bobby Kennedyn kuuluisa motto on ehdoton edellytys onnistuneen uuden tuotteen luomiselle. Loistavia tuotteita tulee loistavista ideoista.
  2. Käytä apunasi yksilön voimaa: Mitä tahansa onnistunutta tuotetta katsotkin voit löytää niistä jälkiä jostakusta sellaisesta joka oli alkujaankin sitoutunut onnistumaan. Ed Lowe oli eräs tällainen yksinäinen ja kunnianhimoinen veteraani, jolla oli tonneittain savea myytävänä, kunnes hän keksi tehdä siitä kissanhiekan korviketta. Hän keksi yksinään uuden toimialan.
  3. Yksinkertaista: Jos tarkoituksenasi on tarjota jotain uutta ja paranneltua, pidä huolta siitä, että se on yksinkertaisempi kuin edeltäjänsä ja että se hoitaa edes yhden tai kaksi asiaa kunnolla. Ihmiset eivät koskaan oppineet ohjelmoimaan videonauhureitaan, mutta onneksi heidän ei tarvitse ohjelmoida digiboksejaan.
  4. Ensimmäinen voi olla parasta. Se, että saat tuotteesi ensimmäisenä markkinoille, voi olla erona voittajan ja häviäjän välillä. Post-It -laput olivat ensimmäisiä. Pampersit olivat ensimmäisiä.
  5. Yritä, ja yritä uudestaan. Kun Dr. Percy Spencer huomasi, että hänen taskussaan ollut suklaapatukka suli magnetotronin luona hän tajusi jotain merkittävää. Tosin, siinä meni yli 20 vuotta ennenkuin Raytheon valmisti ensimmäisen mikroaaltouuninsa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Onko menestykseen oikoteitä?

Suurin osa meistä haluaa rikastua, mutta lähes yhtä moni haluaisi sen tapahtuvan nopeasti. Yleensä ajatellaan, että rikastumiseen vaaditaan joko uutteraa yrittämistä, mullistava idea tai vuosikymmenien suunnitelmallista  säästämistä .  Yhdysvallat ei ole enää ainoa mahdollisuuksien maa, mistä on kiittäminen nykyaikaa ja Internetiä.