Siirry pääsisältöön

Lopeta näiden 10 asian tekeminen

By Jeff Hayden / inc.com

Onnellisuus sekä liike- että henkilökohtaisessa maailmassa on enemmänkin kiinni asioiden vähentämisestä, kuin niiden lisäämisestä.

sad and happy smiley face cupcakes

Mietipä mitä tapahtuisi, jos lopettaisit seuraavan kymmenen jutun tekemisen:
  1. Syyttäminen
  2. Näyttäminen
  3. Takertuminen
  4. Keskeyttäminen
  5. Valittaminen
  6. Kontrolloiminen
  7. Kritisoiminen
  8. Saarnaaminen
  9. Rypeminen
  10. Pelkääminen

SYYTTÄMINEN

Ihmiset tekevät virheitä. Työntekijät eivät vastaa odotuksia. Toimittajat eivät toimita tavaroitaan ajoissa. Joten syytät heitä omista ongelmistasi.

Mutta saat syyttää myös itseäsi. Ehkäpä et ole antanut heille riittävästi koulutusta. Ehkä et varannut riittävästi varastoja. Ehkä pyysit liikaa liian pian.

Ottamalla vastuun silloin kun hommat menevät metsään, sen sijaan, että syyttelee muita, ei ole masokismia vaan voimaannuttamista--koska silloin keskityt tekemään asiat paremmin tai fiksummin seuraavalla kerralla. Ja kun sinusta tulee parempi tai fiksumpi, tulet onnellisemmaksi.

NÄYTTÄMINEN

Kukaan ei pidä sinusta sinun vaatteidesi, autosi, omaisuutesi, tittelisi tai saavutustesi vuoksi. Kaikki nämä ovat vain "asioita". Ihmiset voivat tykätä asioistasi---mutta se ei tarkoita sitä, että he pitävät sinusta.

Pinnallisesti tämä voi tuntua samalta, mutta pinnallisuus on epäolennaista ja suhde, joka ei perustu olennaisille asioille ei ole oikea suhde.

Aidot suhteet tekevät sinusta onnellisemman ja muodostat ainoastaan aitoja suhteita silloin kun et anna näyttämisen halullesi valtaa, vaan olet oma itsesi.

TAKERTUMINEN

Kun olet peloissasi tai epävarma sinä takerrut kiinni siihen mitä tiedät, vaikka se mitä tiedät ei olisikaan hyväksi sinulle.

Se, että et pelkää tai et ole epävarma, ei ole onnellisuutta: se on vain pelon ja epävarmuuden puutetta. Pitämällä kiinni niistä asioista, joita tunnet tarvitsevasi, ei tee sinusta onnellisempaa; irtipäästäminen ja sellaisten asioiden tavoittelu ja ansaitseminen, jota haluat tekee.

Vaikka et onnistuisikaan ansaitsemaan sitä mitä haluat, pelkästään tällaisten asioiden tavoittelu saa olosi  tuntumaan paremmalta.

KESKEYTTÄMINEN

Keskeyttäminen ei ole pelkästään ilkeätä. Kun keskeytät jonkun, se mitä oikeasti tarkoitat teollasi kertoa on, että "en kuuntele sinua, jotta ymmärtäisin mitä sanot; kuuntelen sinua, jotta voin päättää mitä haluan sanoa."

Haluatko, että ihmiset pitävät sinusta? Kuuntele mitä he sanovat. Keskity siihen mitä he sanovat. Kysy kysymyksiä varmistaaksesi, että ymmärrät sen mitä he sanovat.

Ihmiset rakastavat sinua tämän ansiosta---ja sinä rakastat sitä miltä tämä tuntuu.

VALITTAMINEN

Sanoillasi on voimaa, erityisesti sinun itsesi suhteen. Ongelmien valittelu saa olosi huonommaksi, ei paremmaksi. Jos jokin asia on huonosti, älä tuhlaa aikaasi valittamiseen. Sen sijaan tee jotain, jotta tilanne paranee, jollet sitten halua valittaa lopunikääsi, sillä näin tässä lopulta käy.

Miksi hukkaisit aikaasi? Hoida hommat heti. Älä puhu siitä mikä on väärin. Puhu siitä miten teet asiat paremmiksi, vaikka kävisitkin tätä keskustelua pelkästään itsesi kanssa.

Ja tee tämä sama kavereidesi ja kolleegoidesi kanssa. Älä ole pelkästään tukeva olkapää. Ystävät eivät anna ystävien valittaa--ystävät auttavat ystäviään tekemään elämästään parempaa.

KONTROLLOIMINEN

Jep, sinä olet pomo. Jep, sinä olet toimialan kuningas. Jep, sinä olet se pikkuhäntä, joka heiluttaa jättikoiraa.

Tästä huolimatta ainoa asia, jota oikeasti voit kontrolloida olet sinä itse. Jos huomaat yrittäväsi kovasti kontrolloida muiden ihmisten tekemisiä, olet päättänyt, että sinä, sinun tavoitteesi ja unelmasi, tai vaikkapa pelkästään mielipiteesi ovat heidän omiaan tärkeämpiä.

Tämän lisäksi kontrollointi on parhaimmillaankin vain lyhytaikaista, koska se yleensä vaatii voimankäyttöä, peloittelua, auktoriteettia, tai jonkinasteista paineitta---joista mikään ei saa sinua tuntemaan oloasi hyväksi.

Etsi ihmisiä, jotka haluavat mennä sinne minne sinä olet menossa. He tekevät kovemmin töitä, heillä on hauskempaa, he luovat parempaa liiketoimintaa ja suhteita. Ja te kaikki olette onnellisempia.

KRITISOIMINEN

Jep, olet korkeammin koulutettu. Jep, olet kokeneempi. Jep, olet pyörinyt näillä kulmilla kauemmin ja kiivennyt korkeammille vuorille ja teurastanut useampia lohikäärmeitä. Tämä ei kuitenkaan tee sinusta fiksumpaa, parempaa tai näkemyksellisempää.

Tämä tekee sinusta ainoastaan: ainutkertaisen, yksilöllisen, mutta lopulta kuitekin vain sen kuka sinä olet. Olet aivan kuten kuka tahansa--mukaanlukien työntekijäsi.

Kaikki ovat erilaisia, eivät parempia, eivätkä huonompia, vain erilaisia. Arvosta erilaisuutta puutteiden sijasta ja näet ihmiset aivan eri valossa.

SAARNAAMINEN

Kritisoimisella on veli. Hänen nimensä on Saarnaaminen. Heillä on sama isä: Tuomitseminen.

Mitä ylemmäs nouset ja enemmän saavutat, sitä todennäköisemmin ajattelet, että tiedät kaikesta kaiken---ja kerrot ihmisille kaiken sen mitä luulet tietäväsi.

Kun puhut enemmän päätepisteistä alkupisteiden sijasta, ihmiset voivat kuulla sinut, mutta he eivät kuuntele. Vain harva asia on surullisempaa ja tekevät sinusta onnettomamman.

RYPEMINEN

Menneisyys on arvokas. Opi virheistäsi. Opi muiden virheistä. Tämän jälkeen päästä irti. Helpommin sanottu, kuin tehty? Se riippuu siitä mihin keskityt.

Kun sinulle tapahtuu jotain ikävää, ajattele sitä mahdollisuutena oppia jotain, jota et vielä tiennyt. Kun joku toinen tekee virheen, ajattele sitä mahdollisuutena olla ystävällinen ja ymmärtäväinen.

Menneisyys on ainoastaan harjoittelua ja se ei määritä sitä kuka sinä olet. Ajattele sitä mikä meni vikaan, mutta ainoastaan siksi, että varmistat, että sinä ja muut ympärilläsi vaikuttavat ihmiset eivät tee samaa virhettä toistamiseen, vaan onnistutte kerralla.

PELKÄÄMINEN

Me kaikki pelkäämme: sitä mikä voi, tai voi olla tapahtumatta, johon emme voi vaikuttaa, tai jota emme voi tehdä, tai miten muut ihmiset ajattelevat meistä.

On paljon helpompaa hätäillä, odottaa oikeata hetkeä, päättää, että tuumaamme vielä pikku hetken pidempään tai tehdä lisätutkimuksia tai etsiä muutama muu vaihtoehto. Samaan aikaan päivät, viikot, kuukaudet ja jopa vuodet vierivät ohitsemme. Aivan kuten unelmammekin.

Älä anna peloillesi valtaa, älä anna niiden estää sinua. On aivan sama mitä olet suunnitellut, mitä olet kuvitellut, mitä olet uneksinut, aloita sen toteuttaminen tänään.

Jos haluat käynnistää oman yrityksesi, ota ensimmäinen askel. Jos haluat vaihtaa uraasi, nouse ensimmäiselle askelmalle. Jos haluat laajentaa tai mennä uusille markkinoille tai tarjota uusia tuotteita tai palveluita, aloita.

Työnnä pelkosi syrjään ja aloita. Tee jotain. Tee mitä vain. Muuten tämä päivä menee ohitse. Silloin kun huominen koittaa, tämä pivä on mennyttä iäksi.

Tämä päivä on kaikkein arvokkain asiasi--ja ainoa, jonka tuhlaamista sinun pitäisi oikeasti pelätä.

Be Happier: 10 Things to Stop Doing Right Now, Jeff Hayden, inc.com ~


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.