Siirry pääsisältöön

Prosessit käyttöön

Erityisesti silloin kun organisaation on siirtymässä prosessien käyttöön ensimmäistä kertaa ja kyseessä on ensimmäinen prosessi, on toimeenpanovaiheessa syytä erityisesti painottaa prosessoinnin yleisiä etuja.

Kuten kaikissa muutoshankkeissa, myös prosesseihin siirryttäessä ihmisiä kiinnostavat eniten prosessien vaikutukset omaan työhön. Mitä paremmin vaikutuksista ja eduista pystytään ja ehditään viestimään kohdistetusi, sitä varmemmin ihmiset sitoutuvat prosesseihin ja toimivat niiden mukaisesti ja sitä nopeammin prosessoinnin edut toteutuvat.

Prosessien käyttöönotossa kannattaa painottaa oman työn mielekkyyden lisääntymistä ja työn laadun paranemista. Toimeenpanovaihe on käytännössä aktiivista viestintää kaikille prosessissa mukana oleville.

- Viestinnän prosessointi, koreografia kaaokselle, Korhonen, Rajala -

Kommentit

  1. Prosessi on peikko, prosessipeikko, vähän samalla tavoin, kuin strategia on osiltaan yksinkertaisen asian monimutkaistamista, jotta voi vpi tienata tarinoillaan enemmän rahaa.

    Prosessi on yksinkertaisemmin todettuna resepti, tai toimintaohje, eli kerrotaan millä tavalla ja mistä palasista lopputuotos syntyy ja mitä vaiheita tarvitaan, että se on valmis.

    Prosessoinnissa siis kyse on monimutkaiselta vaikuttavan kokonaisuuden pilkkomisesta pienempiin ymmärrettäviin osiin, jotta lopputulos on saavutettavissa helpommin sekä maanantaina että perjantaina, vaikka Sakari sairaana.

    Viestinnällisesti asia kannattaa kertoa juuri kuten yllä kuvataan, mutta toisinaan mystiikan siirtäminen edes hetkeksi taka-alalle voi aikaansaada yllättävän annoksen motivaatiota.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.