Siirry pääsisältöön

Tunnista muutostarve ja toteuta se!


Kaikki johtajat tuntevat tämän tunteen: Olet edistymässä bisneksessäsi ja elämäkin tuntuu hyvältä. Sitten yhtäkkiä. PAM! Joku painaa jarrut pohjaan ja istut tyhjänpanttina keskellä katua, samalla kun kilpailijasi vetävät viereisillä kaistoilla kahta puolta ohitsesi.

John C. Maxwell: CHANGE

Yrität käynnistää moottoria ja potkit renkaita, mutta et vain saa kiinni siitä missä vika on. Olet pettynyt itseesi, sillä sinulla oli jo aiemmin sellainen tunne, että kaikki ei ole kunnossa, mutta et tehnyt mitään, kunnes - seinä tuli vastaan? - jämähdit paikoillesi.

Hengitä syvään, sillä minulla on yksi sana, joka korjaa ongelmasi: muutos.

Muutos on pelottavaa. Muutos on vaikeata. Muutos pakottaa hylkäämään tutun ja mukavan ja joudumme hyppäämään kohti jotain tuntematonta. Muutos voi jopa altistaa meidät epäonnistumisille, koska joudumme kokeilemaan uusia ideoita, kunnes löydämme oikean yhdistelmän, jolla saamme koneet jälleen hyrräämään.

Oikeasti muutoksen ei tarvitse olla näin pelottavaa.

Ongelmamme tässä kaikessa on siinä, että odotuksemme helpoille ja nopeille ratkaisuille johtaa meitä harhaan. Uskottelemme itsellemme, että tuolla jossain on jotain sellaista magiikkaa, joka pienillä säädöillä ratkaisee meidänkin ongelmamme ja vie meidät takaisin menestyksen moottoritielle.

Joten korjataanpa hieman odotuksiamme ja asenteitamme muutoksen suhteen. Opetellaan miten organisaatio voidaan johtaa paremmin kohti muutosta ja sen ylitse. Takaan sen, että seuraavan kerran kun koneesi sakkaa, pääset huomattavasti nopeammin liikkeelle.

1. Onko muutos kannattavaa ja mahdollista?

Ennen kuin teet mitään muuta, kysy itseltäsi kaksi kysymystä: Kannattaako muutoksen tekeminen? Jokainen muutos vaatii sinulta hintansa. Yritä arvioida onko muutoksen mahdollinen hyöty suurempi, kuin siihen kuluva aika, raha ja hyvä tahto, energiaa ja suhteitasi unohtamatta.

Tämän lisäksi: Voimmeko tehdä sen? Muutos voi hyvin olla tavoittelemisen arvoinen ja kannattava, mutta sen täytyy tämän lisäksi olla myös mahdollinen. Mieti onko tiimilläsi riittävästi kapasiteettia, halua ja kyvykkyyttä muutoksen toteuttamiseen.

Muista se, että sinun ikioma velvollisuutesi on laskea muutoksen ja kapasiteetin kustannukset jokaiselle muutokselle, joita haluat saada aikaiseksi, ennen niiden aloittamista.

2. Varmista johtoryhmän tuki tiimillesi.

Yleensä kun jäämme jumiin vaihdamme itsemme kriisitilaan. Äkkiä! Keksi jokin ratkaisu, paina nappia ja toivo parasta. Mitä vikaa tässä on? Fiksut johtajat ajattelevat jaloillaan, eikö niin?

Kyllä ja ei, tavallaan. Ripeä mukautuminen on tärkeätä, mutta toisinaan rauhoittuminen ja hidastaminen on vielä tärkeämpää. Muutos ei ole mahdollinen jos johtoryhmä ei ole vision tukena. Jos sinun pitää tehdä jotain muutoksia tee ne oikean prosessin avulla. Oikotiet eivät yleensä johda onnistumisiin.

3. Tee parantamisesta päätavoitteesi.

Laitamme järkyttävän paljon paukkuja liiketoiminnan muutoshankkeisiin. Otamme riskejä. Käytämme sekä aikaamme että rahojamme jonkun uuden jutun käyttöönottoon. Nämä ovat tärkeimpiä syitä sille, miksi haluamme muutosten tuottavan jotain takaisinpäin - mieluummin enemmän, kuin vain vähän.

Isojen odotuksien lataaminen muutoshankkeisiimme ei ole pelkästään huono juttu - elleivät nämä odotuksemme sitten ole epärealistisia.

Joudumme yleensä ongelmiin viimeistään siinä kohdin kun luulemme lopputuotostemme olevan täydellisiä. En halua rikkoa illuusiotasi, mutta arvaapa mitä: muutoksesi eivät ole täydellisiä. Joten viimeistään tässä kohtaa on järkevää luopua täydellisyyden tavoittelusta, koska ilman luopumistasi tulet ajamaan sekä itsesi että tiimisi hulluuden ja epäonnistumisten partaalle.

Täydellisyyden sijasta aseta tavoitteeksi jonkin asteinen parannus aiempaan toimintaan ja mittaa tuloksia mieluummin kehittymisen, kuin täydellisyyden suhteen.

4. Muutos tuntuu aina yhtä oudolta.

Maalaisjärjelläkin ajateltuna me kaikki tiedämme, että muutos on sitä, että asiat eivät ole enää niin kuin ne aiemmin olivat. Tästä huolimatta me uskomme, että kaikki menee miellyttävästi. Olaanpa järkeviä. Jos muutos ei tunnu vähääkään oudolta, emme oikeasti tee muutosta.

Valmistaudu ennakolta kohtaamaan epämiellyttävyydet, joita sinulla ja tiimilläsi on edessään ja pyri ennakoimaan heidän ohjaamisensa vaikeuksien ohitse ja lävitse. Maalaa heidän eteensä kuva siitä miltä tulevaisuus tuntuu - kerro heille rehellisesti ja totuudenmukaisesti se mitä on odotettavissa. Huolehdi siitä, että he tietävät stressin ja epävarmuuden kuuluvan normaalistikin muutokseen - hetkellisesti.

Tuki ja voimaannuttaminen ovat keskeisellä sijalla muutoksen johtamisessa.

5. Kehittyminen on kevyempää.

Ole valmiina tekemään jatkuvaa tilannearviointia ja päätöksiä. Kuinka paljon ajattelit höykyttää organisaatiotasi? Tavoitteletko "kehitystä" vai jotain "mullistavaa"? Kun varmistat itsellesi sen, että ymmärrät näiden kahden välisen eron, jos siis olet tekemässä vallankumousta, voit valmistaa henkilöstösi kovemmalle kokemukselle.

Kehittävä muutos on jatkosäätöä sille miten on jo aiemminkin toimittu. Kehittämisessä säädetään organisaation toimintamalleja kohti asteittaisia parannuksia. Parannukset eivät yleensä aiheuta suuria häiriöitä.
Vallankumoukset ovatkin sitten eri juttuja. Näissä jutuissa pakka käännetään nurinniskoin, sitä sekoitetaan kunnolla ja uudelleen järjestelyn avulla tavoitellaan merkittäviä edistysaskeleita. Toisinaan tämä on juuri sitä mitä tarvitaankin - ehkäpä vanhaa konetta ei voi enää korjata. Muista kuitenkin, että tämänkaltaiset muutokset voivat vaatia koko organisaatiosi kaiken energian onnistuakseen, joka voi myös johtaa äkkipysäytyksiin, jollet ole varovainen.

Ennakoi se mihin olet itseäsi viemässä.

6. Muutos alkaa aina itsestäsi.

Et voi toimia johtamasi organisaatiosi muutosagenttina, jos olet itse jämähtänyt paikoillesi. Sinun täytyy sitoutua itse ensin omaan henkilökohtaiseen kasvuusi, jos tavoitteenasi on johtaa yrityksesi muutoksiin ja parannuksiin.

Sinun täytyy asettaa itsellesi tavoitteita, muuttaa ehkä omaa elämääsi ja elämäntyyliäsi ja vahvistaa omia ihmissuhteitasi. Sinun täytyy lukea ja opetella uusia asioita, jotta voit pyrkiä vauhdittamaan tavoittelemasi tulevaisuuden näkymän vaatimia muutoksia.

Muista se miten aloitimme tämän vuoropuhelun: Sinä et halua jämähtää paikoillesi. Sinä päivänä kun lopetat oman kasvamisesi ja muuttumisesi luovut uskottavuudestasi johtajana.

Tunnettu kirjailija ja johtaja Max De Pree sanoi aikanaan, että "Loppuviimein meidän on tärkeätä muistaa, että emme voi tulla sellaisiksi, jollaisiksi meidän täytyy tulla vain olemalla sellaisia, kuin nyt olemme."

Tämä koskee sekä minua että sinua, tiimejämme ja organisaatioitamme. Jos haluamme kehittyä paremmaksi meidän on omaksuttava muutos jatkuvaksi osaksi elämäämme, jolloin meistä lopulta tulee omien elämiemme voittajia.

~ SUCCESS Magazine, Maximun Leadership, John C. Maxwell ~

Content republished with permission from Darren Hardy, Publisher of SUCCESS magazine. For more great insights, tips and strategies on success and achievement go to http://DarrenHardy.SUCCESS.com More about Darren Hardy can be found at: http://DarrenHardy.SUCCESS.com/About 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.