Siirry pääsisältöön

Miljoonan sanan opetukset

What I Have Learned by Writing One Million Words, S. Anthony Iannarino ~

Joulukuun 2009 28. päivän jälkeen olen kirjoittanut 1.000.000 sanaa täällä The Sales Blogissani. Keskiarvo kirjoissa on 60.000 sanaa. Olen siis kirjoittanut 16 kirjaa. Kaiken tämän kirjoittamiseni keskellä olen oppinut muutamia juttuja.

shutterstock_101105047 copy

Kirjoittaminen ja Editointi Ovat Eri Juttuja

Olen kohtuullinen kirjoittaja ja kauhea editori. Opin kuitenkin koko ajan lisää. Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogiani kirjoitin suoraan WordPressiin. Se oli virhe. Alusta on blogia varten loistava, mutta tekstin editointiin se on järkyttävä.

Kirjoitin, editoin, ja klikkasin julkaise yhteen ja samaan putkeen. Se ei ollut kovin tehokasta. Jossakin kohdin otin järjen käteeni. Tajusin, että kirjoittaminen on luovaa toimintaa.

Muokkaaminen keskeyttää luomisprosessin. Nyt kun kirjoitan, minä vain kirjoitan. En edes mieti muokkaamista ja editointia. En anna minkään—edes editoinnin—keskeyttää kirjoittamiseni luomisosuutta. Annan kirjoitukseni olla päivän verran ja palaan vasta sitten muokkaamaan sitä. Olen parempi editori silloin, kun pelkästään editoin.

Kirjoittamisen ja muokkaamisen prosessien erottaminen toisistaan on parantanut kykyjäni editorina (mutta tästä huolimatta minulla on vielä jonkin verran matkaa siihen, että joku voi kutsua minua hyväksi editoriksi). Jos haluat kirjoittaa hyvin, aloita irrottamalla kirjoittaminen ja muokkaaminen toisistaan. Molemmat tulevat paremmiksi, jos keskityt vain yhteen näistä kerrallaan.

Puhdas Mieli, Parempi Teksti

Kirjoitukseni on parempaa silloin kun kirjoitan heti aamusta. Mitä pidemmälle päivä menee sitä huonompaa kirjoittamiseni on. Jos minun täytyy kirjoittaa myöhään yöllä, hommasta ei tule mitään. Toisinaan tämä on kestämätöntä.

Tarvitset toimivan RAM-muistin kirjoittaaksesi hyvin. Sinun täytyy olla sellaisessa tilassa, että olet vireä ja keskittynyt. Pitkän päivän jälkeen maailma on imenyt parhaimmat mehusi ja sinun on todella vaikea löytää itsestäsi parhaita kykyjäsi.

Aloitan omat päiväni kirjoittamalla, yleensä joskus puoli kuuden jälkeen. Tämä on minulle sopiva tapa aloittaa päiväni. Kaikki, jotka ovat kysyneet minulta kirjoittamisestani ja seuranneet neuvoani, ovat huomanneet välittömiä muutoksia sisällön tuottavuudessaan–ja laadussa. Kirjoittaminen on helpompaa puhtaan mielen kera. Jos haluat kirjoittaa enemmän, kokeile kirjoittamista aikaisin aamulla. Kokeile kirjoittamista heti heräämisesi jälkeen. Lyön vetoa, että tuotat parempaa sisältä ja teet sitä nopeammin.

Puolet Sanoista

Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut niin paljon, kuin olen kirjoittanut tähän mennessä.. Ja samalla minua hieman hävettää. Olen kirjoittanut 1.000.000 sanaa. Se on saavutus. Mutta olisin voinut sanoa kaiken tämän myös vähemmillä sanoilla. Olisinko voinut jakaa ideani käyttämällä 500.000 sanaa? Olen varma, että olisin. Jotkut sanovat, että olisin voinut tehdä tämän 250.000 sanalla (tai jopa vähemmällä) ja asiat olisivat olleet ymmärrettäviä. Mutta minun on pakko sanoa jotain tähän sanojen määrään liittyen (kerron seuraavaksi). Jos haluat kirjoittaa hyvin, kirjoita lyhyesti, yksinkertaisesti. iskevämpiä lauseita. Kerro asiasi käyttämällä sen verran sanoja, kuin on pakko, ei enempää.

Harjoittele, Harjoittele, Harjoittele

Kirjoittamiseni parantuminen jatkuu. Se miten kehityn jossain jutussa perustuu harjoittelemiseen ja kirjoittamiseni laita on aivan sama. Näiden viestien kirjoittaminen on antanut minulle mahdollisuuden harjoitella. Minulle tämä on ollut kannattava ajan ja energiani sijoitus.

Vaikka olisin voinut kertoa kaiken käyttämällä vähemmän sanoja, niin joillakin tavoilla olen itseasiassa onnellinen siitä, että olen kirjoittanut niin paljon, kuin olen kirjoittanut. Kirjoittamalla enemmän olen saanut enemmän harjoitusta. Minulla on tietysti vielä matkaa jäljellä.

Jos haluat parantaa kirjoittamistasi, kirjoittaa enemmän (tsekkaa ystäväni Chrisin tarjoomaa). Kysymyksiä. Miten haluat parantaa kirjoittamistasi? Miten kehityt sellaisessa, jossa haluat kehittyä? Mitä arvoa on sillä, että teet paljon jotain yhtä juttua? Miten saat hyödynnettyä toimintasi aiheuttamat oppimisesi tulokset? Mitä sinä opettelet?

What I Have Learned by Writing One Million Words, S. ANTHONY IANNARINO ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.