Siirry pääsisältöön

Johdonmukaisesti parempiin tuloksiin


Yksi suurin syy sille, että myyjien tulokset ovat sattuman kauppaa, on se, että heidän toimintansakin on aivan yhtä satunnaista. Heidän toimintansa ei ole riittävän johdonmukaista tuottaakseen niitä tuloksia, joita he haluavat, tai tarvitsevat. Toiminta heittelee äärilaidasta toiseen, eli välillä ei tehdä yhtään mitään, kunnes on aika kiriä tekemättömiä töitä kiinni. Tämä ei todellakaan ole hyvä juttu.

shutterstock_87993658 copy

Myynnissä, ja liiketoiminnassa yleensäkään, ei voi menestyä kovinkaan pitkää aikaa hoitamatta uusasiakashankintaa. Laiminlyömällä prospektoinnin liian pitkän aikaa, joutuu myöhemmin tekemään aivan hulluna sen eteen. Menetettyä aikaa ei voi korvata, ja silti saada hyviä tuloksia.

Myyntiputken rakentaminen ei onnistu satunnaisilla toiminnoilla. Rakentaaksesi kunnollisen myyntiputken itsellesi, sinun on tehtävä säännöllisesti ja riittävästi töitä sen eteen. Mikään vähempi ei tuota riittäviä tuloksia, jos tuloksia yleensä edes tulee. Rakennat myyntiputkesi vain ja ainoastaan johdonmukaisen prospektoinnin avulla.

Et voi seurata myyntiprosessiasi vain hetkittäin ja hylätä niiden juttujen tekemistä, joiden tiedät tuovan tuloksia, toivoen, että onnistut hommassa jotenkin helpommin. On olemassa kaikenlaisia mahdollisuuksia sille miten tipahdat myyntiprosessistasi ulos, erityisesti silloin kun se mitä näet edellyttää luovuuttasi. Mutta sillä, että et seuraa prosessiasi, päädyt heikkoihin tuloksiin, pidempiin myyntiaikoihin ja menetettyihin mahdollisuuksiin.

Voitat myyntimahdollisuuksiasi jatkuvalla myyntiprosessisi seuraamisella ja tekemällä tästä osan vakiotoimintaasi ja rutiineitasi.

Prospektoinnin toinen alue, jossa voimme olla epäjohdonmukaisia, on suhteen kypsyttäminen. Jos soitat 90 päivän välein kontakteillesi, et todellakaan kehitä suhteita, joita tarvitset, sinä paremminkin laiminlyöt niitä. Saat luotua suhteita ainoastaan toistuvalla ja suhteellisen tiheällä kanssakäymisellä ja arvon tuottamisella.

On helppoa kysyä sitoumusta, jota tarvitset, jos sinusta tuntuu siltä, että vastaus on myöntävä ja on helppoa olla kysymättä, jos tiedät vastauksen olevan kieltävä. Sillä, että epäonnistut kysymään sitä mitä oikeasti tarvitset, aiheutat sen, että jatkat eteenpäin ilman sitä tietoa, jota tarvitset arvon luomiseen ja voittamiseen. Samalla jatkat eteenpäin ilman pääsyä niiden ihmisten luokse, jotka tekevät aiheeseen liittyviä päätöksiä. Jonka jälkeen olet vilpittömän yllättynyt siitä, että jälleen hävisit sellaisen mahdollisuuden, johon olisit sopinut loistavasti.

Kysymällä sitoumuksia säännöllisesti, parannat mahdollisuuksiasi ja todennäköisyyksiäsi luomiesi mahdollisuuksien voittamiseen.

Tämä pätee muuhunkin, kuin vain myyntiin. Tämä on totta kaikissa muissakin yrityksissäsi, olipa lopputuloksena mitä tahansa. Johdonmukaisuus on avaimesi onnistumiseen. Tämä on hommien päivittäistä hoitamista, tiilen laittamista tiilen päälle, jotka lopulta tuottavat tuloksia.

Kysymyksiä. Mitä teet kaikkein johdonmukaisimmin? Millaisia tuloksia sinulla on tuolla elämäsi osa-alueella? Mitä teet kaikkein satunnaisimmin? Miten tuloksesi eroavat toisistaan? Mihin sinun pitäisi sitoutua nykyistä enemmän, saadaksesi niitä tuloksia, joita haluat? Minkä hommien tekeminen sinun pitäisi lopettaa, saadaksesi niitä tuloksia, joita tavoittelet?

Consistent Effort is the Key to Better Sales Results, S. Anthony Iannarino ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.