Siirry pääsisältöön

3A :Yleisö, saavuttaminen ja mainonta

Kolme A:ta: Yleisö, Saavuttaminen ja Mainonta

James Norwood Pratt and Jacqueline Carly

Audience, Access and Advertising

Tässä Uudessa uljaassa maailmassamme on monta mysteeriä. Jos aiemmin kuuluisuutta mitattiin ison yleisömäärän avulla rajoittamalla suoraa saavuttamista, uusi tapa on pienestä yleisöstä huolehtiminen siten, että heillä on mahdollisimman hyvä mahdollisuus saavuttaa sinut.

Mutta nämä seuraavat kaksi kaikkein tärkeintä namiskuukkelia ovat ne, joita meidän pitää opetella kääntämään tässä tulevaisuuden koneessamme. Eikä unohdeta sitä kolmatta nuppia, joka pitää myös kääntää kaakkoon. 

Ensimmäinen Aakkonen: Mainonta. Tavoitteletko jotain uutta tässä uudessa maailmassa? Onko sillä merkitystä, että muut näkevät sen mitä sinä teet? Tällöin sinun kannattaa uhrata hetki aikaasi ja hieman ajatuksiasi näille kolmelle voimalle, jotka voivat auttaa sinua. Jotta homma olisi mahdollisimman viihdyttävää, aloitetaan tästä kolmannesta, ekana.

Mainonta: Ensimmäinen Aakkonen (Advertising)

Aiemmin mainostajat käyttivät valtavasti rahaa päästäkseen kiinni joihinkin tiettyihin yhteisöihin. Nämä yhteisöt sattuivat muuten keräämääntymään useimmiten jonkin sortin viihteen ympärille. Kuunteletko radiota? Siellä oli aiemmin mainostajia, jotka toivoivat, että rakastat Groucho Marxia ja valitsit ohjelmaksesi ja kanavaksi Bird’s Eye Open Housen. Vaihdoitko televisioon? Ed Sullivan Show'lla oli monia kosijoita. Samat jutut toimivat vielä nykyäänkin. Mainostajat etsivät niitä, jotka ymmärtävät miten rakennetaan välittävä yleisö, ja parhaimmillaan yhteisöäkin. Mutta miten homma sitten toimii?


Yleisö: Melkein Mahtava Aakkonen (Audience)

Yleisö syntyy silloin kun viihdytät tai opetat muita, (tai molempia). Katusoittaja tietää miten pitää soitaa oikeita nuotteja saadakseen ihmisten silmät kääntymään hänen suuntaansa. Ehkäpä sinä esittelet itsesi konsultiksi, ja toivot saavasi lisää asiakkaita. Ehkä sinä olet markkinointitiimin vetäjä, ja toivot löytäväsi lisää tavaroistanne kiinnostuneita asiakkaita. Tai sitten sinä voit olla oikea esiintyjä, joka kaipaa lisää huomiota, (ja ostajia) taiteellensa. Yleisö on tällöin melkein mahtava ystäväsi.

Huomautuksena: Sanon "melkein mahtava" koska me kaikki tiedämme, että yhteisö on paljon arvokkaampi, kuin yleisö. Lisähuomio: myös niiden välillä on eroa jotka ostavat Tieston levyjä tai Lada Gaga'n army of Little Monsters -levyn.

Aiemmin vaatimuksena yleisölle oli useimmiten se, että sen oli oltava mahdollisimman iso. Tämä on kuitenkin kaikkein vähiten totta nykyisessä uudessa ja maagisessa maailmassamme. Emme enää tarvitse miljoonaa käyttäjää. Tarvitsemme huomattavasti vähemmän, (1000?) tyydyttääksemme omat tarpeemme. Tämän lisäksi yleisö on ilmoittanut, että he eivät enää halua olla vain "yksi teistä". Yleisö on kertonut, että heillä on nimet ja he haluavat sinun tuntevan heidät. Kaikki. Se, että yleisö välittää on todella tärkeätä. Se, että yleisö ymmärtää jutuista useimmiten, on tärkeätä. Yleisö on kokonaisuudessaan niin paljon tärkeämpää tänään, kuin koskaan aiemmin, mutta ei määrällisesti. Tarvitset vain riittävästi yleisöä. Ja he haluavat saavuttaa sinut.

Saavuttaminen: Uusi Yhtälö (Access) 

Vanhassa maailmassa yksi niistä ominaisuuksista, joka teki ihmisistä menestyneitä oli se, että "normaalit" ihmiset eivät saavuttaneet heitä. Tämä yksinoikeus, tämä saavutettavuuden puute, jostain määrittelemättömistä syistä johti myös siihen, että näiden ihmisten lähes maagiset voimat kääntyivät myös muiksi voimiksi kuten määräysvallaksi. Jos olit “suuri” tai “kuuluisa,” kenelläkään ei ollut mahdollisuutta saavuttaa sinua. Tämä on voimakkaasti muuttunut.

Olen ollut etuoikeutettu saadessani tavata ja keskustella muutamien ihmeellisten ihmisten kanssa elämän eri osa-alueilta. Olen keskustellut Sir Richard Bransonin kanssa, joka omistaa yli 300 yritystä, (ja kasvaa), henkilökohtaisen menestyksen ja kehittämisen gurun Tony Robbinsin kanssa, ja General Motorsin edellisen johtajan kanssa, sekä monien muiden todella kiehtovien ihmisten kanssa. Kuva tässä artikkelissani on minun ja Jacq'in tapaamisesta James Norwood Prattin, ehkä maailman kaikkein parhaimman tee-asiantuntijan kanssa, joka on myös tunnettu historioitsija, runoilija ja hengen mies, muutaman tittelin mainitakseni. (Jacq ja minä haastattelimme häntä ja sinun kannattaa tsekata myös se juttu).

Saavutettavuuden varmistaminen on kaikille näille ihmisille heidän seuraava suuri kappaleensa menestyksen poluilla. Sen oppiminen miten erilaisten ihmisten kanssa ollaan vuorovaikutuksessa, henkilökohtaisesti ja eri sosiaalisten verkostojen kautta. Nämä ihmiset rakentavat aivan uudenlaisen menestyksen maailmaa. Ja tämä on vain alku sille, mitä Saavuttamisesta täytyy ymmärtää, sillä samalla täytyy myös opetella käyttämään eri alustoja, joiden avulla voidaan olla vielä saavutettavampia. Huomaatko, että tämä on hieman konstikasta?

Kolme Aata Vaativat Paljon Hienosäätöä

Jos haluat saavuttaa menestystä, (ja käytä tässä yhteydessä tätä sanaa kuvaamaan sitä mitä tavoittelet: rahaa, seuraajia sanomallesi, kuulijoita kappaleillesi, asiakkaita asioillesi) sen opettelminen miten pidät huolta ja hoidat yleisöäsi (shhhh: ja, jotta saate tehtyä heistä yhteisösi) ja miten teet töitä saavutettamisen uusien sääntöjen kanssa, ja sen ymmärtäminen mikä toimii ja mikä ei toimi tässä mainonnan nykytodellisuudessa on äärimmäisen tärkeätä. Kolmesta "A:sta" on syytä tulla kaikkien kokeilujesi ja hienosäätösi keskiö.

Huomaatko, että me emme keskustelleet paljonkaan siitä mitä sinun pitäisi valita tekemiseksi. Vaikkakin se on varmaan se kaikkein tärkein osuus, jonka parissa sinä teet töitä. Pointtini on se, että sinun täytyy miettiä miten yleisö on muuttunut, miksi saavutettavuus on tärkeämpää, kuin koskaan aiemmin, ja miten mainonta on tehottomampaa nykyisellään, sillä suuri yleisö ei enää välitä ja he eivät usko pääsevänstä yhteyteen kanssasi.

Mekaniikka? Sen kerron sinulle sunnuntaisin, kun lähetän ILMAISEN uutiskirjeeni kaikille niille ihmisille, joilla on suora pääsy luokseni. Haluatko sinä uutiskirjeeni? Jaan sen sinulle mielihyvin. Mutta mitä muuta sinä ajattelet tästä kaikesta? Onko tässä järkeä? Miten olet omissa hommissasi käännellyt näitä kolmea nappulaa?

~ Audience, Access, Advertising, Chris Brogan ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.