Siirry pääsisältöön

Saavutettavuus on tärkeätä

Taiwan Accessibility
Labas -- Kaverini Shann sanoo tämän olevan moi, liettuaksi, ja minä tietysti uskon häntä!

Joitakin hetkiä takaperin kirjoitin Yleisöstä, Saavuttamisesta ja Mainonnasta, (Audience, Access, Advertising). Pyrin kertomaan tässä jutussani, että nämä kaksi ensimmäistä ovat uuden koneistomme tärkeimmät nappulat, jotka auttavat sinua rakentamaan firmaasi ja, että mainonta ei ole enää se ensimmäinen ja tärkein toimiva työkalumme. Nyt ajattelin siis kaivautua hieman syvemmälle tähän samaan aiheeseen, ja siihen miten tuotamme yleisöllemme arvoa ja miten saavuttamisen mahdollistaminen sekä asiakkaille että mahdollisille tuleville asiakkaille auttaa liiketoimintaasi.

Yleisö ja Sen Salainen Parempi Puolisko

Saavuttaaksesi mille tahansa asiallesi huomiota sinulla voi olla yhtenä tavoitteena yleisön rakentaminen. Olen kuullut todella harvoin kenenkään arvostamani ihmisen sanovan, "minulla on liian monta asiakasta." En tiedä ketään, joka sanoisi, että "minulla ei ole mitään sellaista, josta välittäisin niin paljon, että haluaisin keskustella siitä muiden kanssa". Vaikka et myisikään mitään sanan varsinaisessa merkityksessä sinä kaipaat silti yleisöä. Pastori etsii ihmisiä kuuntelemaan seremoniaansa. Opettajan täytyy myydä opintojen hyödyt oppilailleen. CEO:n täytyy myydä firmansa visio työntekijöilleen.

Kun puhumme yleisöstä, niin sitä voi kerätä monin eri tavoin. Voit kasvattaa yleisömäärää sähköpostitse jaettavalla uutiskirjeellä, tai sinulla voi olla blogi, tai radio show tai telkkari show jne. Haluat ihmisten kuulevan ja innostuvan asiastasi, olipa se mitä tahansa, jotta voit tämän jälkeen rohkaista heitä, opettaa heitä, vakuuttaa heidät ja myydä heille, olipa tavoitteesi mikä vain.

Miten saat heihin yhteyden? Yleisön rakentaminen on osa omaa promootiota, yksi osa tästä on hyödyllisen ja/tai viihdyttävän sisällön luomista, (ja tätä voi tulkita aivan vapaasti) toinen osa on toistoa, (se, että yleisön saisi yhdellä kertaa kokoon onnistuu hyvin harvalta) ja loppu onkin sitten niitä osia joilla ei ole takuuta. 

1.) Interaktivoi - jos olet kanssakäymisessä ihmisten kanssa, he vastaavat paljon paremmin. Sillä ei ole väliä miten toimitat viestisi, (soittamalla kitaraa, jonglööraamalla, kirjoittamalla blogia, tanssimalla) yleisö reagoi paljon voimakkaammin, jos he tuntevat, että puhut suoraan HEILLE, ei KAIKILLE. Mitä ajattelet? Olen nähnyt esiintyjiä Cirque du Soleil'ssa tekemässä tätä silmiään räpäyttämällä. KATSO heitä. Digitaalisesti ajateltuna tämä voisi tarkoittaa kommenttien kommentoimista, tai vastaamista silloin kun saat sähköpostia. Tee kanssakäymisestä niin kaksisuuntaista, kuin mahdollista.

2.) Osallista - ihmiset rakastavat sitä, jos he tuntevat itsensä osallistujiksi eivätkä vain pelkiksi katsojiksi. Unohda termi "fani". Jos haluat ihmisten tekevän omia miksauksiaan biiseistäsi kutsu heitä "ohjaajiksi ja tuottajiksi". Anna heille heidän osallistumisestaan se kunnia mikä heille kuuluukin. Jos ihmiset lukevat ja kommentoivat blogiasi, voit kutsua heitä kolleegoiksesi tai liittolaisiksi. He eivät ole fanejasi. Ja unohda myös "te siellä". Älä Koskaan, IKINÄ, KOSKAAN! Sano "te siellä". Sano me.

3.) Voimaannuta - ultimaattinen yleisömagneetti on se, kun annat ihmisille mahdollisuuden toteuttaa omaa juttuaan perustuen siihen miten olet auttanut heitä. Ero sen yrityksen, joka näyttää minulle kuinka upea heidän grillinsä on verrattuna siihen firmaan, joka opettaa minut tekemään spiraalihodareita, on valtava. Vai mitä mieltä olet?

Nyt, viimeisenä pikkusalaisuutena, JOS haluat mahdollisimman voimakkaan yleisön tee heistä yhteisö. Miten? Sen kertominen vaatii liian paljon sanoja, jotta ne mahtuisivat tähän sähköpostiin, ja tämä näyttää menevän pitkäksi joka tapauksessa. Yksi vihje kuitenkin:  voit olla yhteisön "johtaja" tai "innostaja", mutta jollet voimaannuta muita osallistumaan, et pääse koskaan perille. Ihmiset haluavat tuntea kuuluvansa johonkin. Auta heitä tässä asiassa ja näet kasvua. 

Saavuttaminen - Nykyaikaisen Menestyksen Suuri Ero 

Missään muussa universumissa minulla ei olisi mahdollista tavoittaa ja jutella Sir Richard Bransonin kanssa. Minun ei olisi kuulunut olla toinen niistä kavereista, joille Steven Pressfield myönsi haastattelun. Minun ei olisi pitänyt kyetä tapaamaan Fritz Hendersonin kanssa tai hengailla puoli tuntia General Motorsin puheenjohtajan kanssa. Mutta tässä uudessa maailmassa ne ihmiset, jotka menestyvät ovat niitä, jotka ymmärtävät ja hyödyntävät saavutettavuutta. 

Ja sinun on PAKKO ajatella tätä kaksisuuntaisesti: sinun tavoitteesi saavuttaa muita, ja sinun saavuttaminen niiden toimesta, jotka haluavat sinut saavuttaa.

Saavuttaaksesi jonkun voisit harkita tätä seuraavaa listaa:

1.) Mitä tahansa tarvitsetkin, saavuttaminen toimii paljon paremmin, jos sen salliva ihminen hyötyy siitä itse jotenkin. Branson halusi näkyvyyttä uudelle kirjalleen. Pressfiel halusi minun kertovan maailmalle, että hän ei anna haastatteluita tietokirjoihinsa liittyen. Henderson halusi ymmärtää kuunteluteknologioista GM:n tarpeisiin. Mieti itsekin tätä juttua silloin kun lähestyt jotakuta.

2.) Kontaktin luominen on nopea peli. Kun pyydät täysin vieraan ihmisen illalliselle, saat kahden tunnin kokemuksen, joka harvoin toimii, ellei kyseinen vieras ole epäsuosittu. Pyydä jotakuta kahville tai oluelle ja saat kaipaamasi 10-20 minuuttia paljon helpommin ja onnistut paremmin.

3.) Kolmannen osapuolen järjestämä tapaaminen, (esim. minä esittelen sinut Bransonille) on vain varpaan laittamista oven väliin. Sinun täytyy silti tehdä kaikki duuni itse.

4.) Kontaktin luominen vain sinun oman menestyksesi vuoksi toimii tosi harvoin. Tee enemmän toisten hyväksi. Pyydä itsellesi jotain joka 3-4 kerralla, kun autat jotakuta muuta.

5.) Käytöstavat, käytöstavat, käytöstavat. Käytä "Kiitos-voimaasi" kontaktin jälkeen äläkä häiriköi toista sinun omilla liiketoimintatarpeillasi.

6.) Lopuksi, muista, että sinä itse olet aivan yhtä tärkeä, kuin tapaamasi henkilö. Älä koskaan kohtele heitä kuin jumalia. Maailman rikkaimmat ja menestyneimmät ihmiset ovat kaikesta huolimatta vain ihmisiä, pelkoineen ja luonteenpiirteineen.

Ja nyt niistä ihmisistä, jotka haluavat saavuttaa sinut. Huomaa, että tämä kuulostaa hiukan tylyltä ja suojellulta. Se on sitä. Tämä perustuu vuosien kokemuksiini, joissa olen itse oppinut nämä asiat, kantapään kautta.

1.) Ole jämäkkä ovivahti. Jos et halua olla saavutettavissa, kieltäydy kohteliaasti. Jos voit saavuttaa jotain sähköpostin avulla, käytä mieluummin sitä, kuin puhelinta. Jos voit tehdä jotain puhelimitse, tee se puhelimitse, mieluummin kuin tapaat naamatusten. Aikasi on rahaa. Voit tuntea syyllisyyttä, jos haluat, mutta se ei korvaa menetettyä aikaasi.

2.) Jos joku pyytää jotain kohtuutonta, kieltäydy pyynnöstä. Kohteliaasti. Mutta kieltäydy. Älä kiinnitä huomiotasi hölmöihin pyyntöihin.

3.) Muista, että nuoleskelu ei vie sinua perille. Seuraavan seuraajasukupolven kasvattaminen on sinun ikioma armeijasi.

4.) Saavuttaminen ei tarkoita sitä, että päästätä kaikenmaailman idiootit yhteyteen kanssasi. Se tarkoittaa sitä, että olet saavutettavissa auttaaksesi muita. Älä pyydä mitään vastapalveluksia avustasi. Anna apuasi ilmaiseksi silloin kun voit. Kaikki palaa takaisinpäin.

5.) Rohkaisusi on pronssia. Neuvosi ovat hopeata. Välittämisesi ja läsnäolosi ovat kultaa.

6.) Jos olet tarjoamassa saavutettavuutta, poista ympäristösi häiriöt. Jos miljardööri, jolla on oma saari, voi olla haastattelunsa aikana läsnä kanssani, sinä varmasti pärjäät ilman puhelintasi 15 minuuttia.

Eikä Tässä Vielä Kaikki

Nyt meni kyllä pitkäksi. Lopetan tähän, mutta toivon, että tässä on ajattelemisen aiheita. Jos haluat jotain kotiläksyjä, (Julien todella tykkää kotiläksyistä), suosittelen sinulle seuraavaa:

1.) Kirjoita itsellesi lista niistä kolmesta, (3) ihmisestä, jotka haluat tavata seuraavan kolmen kuukauden kuluessa. Aloita prosessi, jonka avulla löydät kontaktipinnan heidän kanssaan ja harjoittele ylläolevan mallin mukaan.

2.) Etsi tapa, jolla 3 ihmistä voi saavuttaa sinut ja apusi. Harjoittele ylläolevien vinkkien avulla.

3.) Sitoudu kanssakäymiseen ihmisten kanssa verkossa, olipa kyseessä sitten blogisi, heidän facebook seinänsä jne. Tutkaile mitä asioita tapahtuu eritavalla, kuin sillon kun olit hiljaa takarivissä. Haluatko yhden helpon? KLIKKAA TÄSTÄ JA LAITA MAILIA jutellaksesi kanssani, jollet ole tehnyt tätä aiemmin.

4.) Löydä uusia tapoja osallistaa muita suunnitelmiisi, ei siksi, että siitä on sinulle hyötyä, vaan siksi, että voit voimaannuttaa MUITA.

5.) Kirjoita miltä se yhteisö, johon haluat kuulua (tai YKSI niistä yhteisöistä - sillä me kaikki kuulumme moniin yhteisöihin) näyttää.

Ajatuksia? Messissä?

--Chris...

Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States (978) 378-0705

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.