Siirry pääsisältöön

Tarkistuslistoilla viisaammaksi

Sellaisen jutun “Löytäminen”, jonka kaikki muut jo tietävät on kuin istuttaisi maansa lipun kauppakeskuksen edessä olevaan kukkapenkkiin ja tuntisi tehneensä jotain suurta. Olen aikojen saatossa oppinut ymmärtämään kuinka merkittäviä tarkistuslistat ovat Töissäni, (aivan pakollinen osa liiketoimintaa, jota toisinaan kutsutaan myös rullaksi) ja häpeäkseni minun on myönnettävä, että voit nyt lukea eduksesi sen, että tiedät ajatukseni ja, että voit vain vaikkapa nyökätä hyväksyvästi, jos olet päässyt tästä jutusta perille minua aiemmin.

Apollo 17 Lunar Surface Checklist
Tarkistuslistat vievät minua eteenpäin Töissäni.


Tarkistuslistat Pakottavat Sinut Saavuttamaan Enemmän

Meitä kaikkia ajaa saavuttamisen tarve, joka periytyy jostain ihmiskunnan aamuhämäristä. Tapa sapelihammastiikeri ja heimo kiittää. Epäonnistu metsällä ja joku kuolee. Alkukantaista. Uskon itse vahvasti, että ulkopuolisten ylistykset, (tai kritiikki) eivät ole meille hyödyllisiä. Olen lähes täysin varma, että jos ohjaat itse omaa ylpeyttäsi ja tekemistäsi, pääset paljon pidemmälle.

Jos kirjoitan ylös kolme asiaa, jotka haluan saavuttaa, voin yrittää saavuttaa kaikki kolme yhtenä päivänä. Jos kirjoitan 29 tehtävää ja saan tehdyksi seitsemän, se on enemmän, kuin kolme. Olen itse havainnoinut omaa käyttäytymistäni ja olen huomannut, että parhaat tulokset löytyvät jostain tältä väliltä.

Venytä itseäsi saavuttamaan niin monta tavoitetta, kuin itse uskot pystyväsi saavuttamaan ja aseta tavoitteeksi sellainen määrä, joka pakottaa sinut venymään vielä hieman. Tällätavoin saat aikaiseksi enemmän.

Tarkistuslistat Vapauttavat Luovuutesi

Monet niistä asioista, joita me teemme omissa Töissämme ovat sellaisia, että ne vain pitää tehdä. Laskujen maksaminen tai asiakkaiden laskuttaminen kuuluvat näihin. Uutiskirjeen linkkien tarkistaminen on tällainen juttu. Joka kerran kun teet tarkistuslistan, erityisesti jollekin toistuvalle tehtävien sarjalle, annat itsellesi lisää mahdollisuuksia käyttää päätäsi uusien mahdollisuuksien havainnointiin, ongelmien ehkäisyyn ja yksityiskohdille, jotka voivat parantaa kokemustasi ja/tai luovuuttasi, joka siten parantaa liiketoimintaasi.

Tarkistuslistat Turvaavat Selustaasi

Silloin kun vielä itse olin tuotetuessa ja tuotejulkaisuiden tuotannossa eräällä operaattorilla, kirjoitimme toimintaohjedokumentteja, joita käytimme sisäisesti kaikkien päivitysten ja vastaavien projektien yksityiskohtien seuraamiseen ja käytimme näitä samoja ohjeita ulkoisesti selventämään kumppaneillemme meidän toimintatapojamme. Useimmiten opimme jotain uutta kun seurasimme toimintaohjeitamme, päivitimme nämä uudet jutut dokumentteihin ja näistä uusista jutuista tuli tulevan tekemisemme ja prosessiemme parannuksia.

Toisinaan kohtasimme ongelmia, jotka olivat mitä vähimmissä määrin ennakoitavia. Näissä tapauksissa teimme parhaamme säätääksemme tulevat toimintatapamme ja ohjeemme kuntoon, mutta osa havainnoistamme tuki sitä käsitystämme, että emme yksinkertaisesti voi ennakoida kaikkea.

Voin kertoa, että vierailut varapääjohtajan ja muiden johtajien luokse olivat huomattavasti helpompia, kun ongelmien selvittelyn taustalla oli suhteellisen vahva toimintavaiheita kuvaava listaus järkevässä järjestyksessä ja huolellisesti tehtynä.

Harkitse Kolmea Erityyppistä Tarkistuslistaa

Minun mielestäni on olemassa vähintää kolmea erityyppistä tarkistuslistaa, joiden avulla voit kehittää omaa liiketoimintaasi ja parantaa onnistumistasi Töissäsi.

Ensimmäinen on tehtävät, jotka ovat henkilökohtaisia ja toistettavissa. Voit esimerkiksi laittaa liikunta- ja terveystavoitteesi tähän luokkaan, sekä kaikki muut kasvuprojektit, joissa opettelet vaikkapa soittamaan kitaraa tai puhumaan uutta kieltä.

Toinen tarkistuslistatyyppi on toistettavat prosessit, joita voidaan hyödyntää erilaisissa projekteissasi, esimerkiksi uutiskirjeessäsi, tai blogisi kirjoittamisessa tai sellaisten hommien tekemisessä, jotka aidosti liittyvät liiketoimintaasi. Nämä ovat toistuvia ja näitä voidaan yhdistellä listapaketeiksi, joita yhdistää  “projektimaisuus.”

Kolmas lista on enemmänkin päivittäinen tehtävälista ja siinä pitäisi olla sinun “tekemättömät” ja hoitamattomat jutut ja kaikki se, mikä voi toistua joskus, mutta ovat enemmän kertaluonteisia kalenterimerkintöjä. Muistutus koiran rokotuksista sopii esimerkiksi, kuten myös tarjouspyyntöön vastaamisen varmistaminen sellaiselta toimittajaltasi, joka ei ole vielä omaansa lähettänyt.

Näiden kolmenlaisen tarkistuslistan kanssa hommistasi ja kokemuksistasi tulee mukavampia. Käytätkö itse minkäänlaisia systeemeitä tai tarkistuslistoja töidesi tukena? Olet havainnut onko tekemisessäsi eroa riippuen teetkö töitä tarkistuslistan kanssa tai ilman listaa? Unohdinko jotain? Millainen sinun kokemuksesi on?

Olen varma, että me kaikki palamme halusta kuulla tästä lisää. Minä ainakin haluaisin.

~ How Checklists Makes You Smarter - The Works, Chris Brogan ~

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.