Siirry pääsisältöön

Aloitetaan perusjutuista

Weird School Bus
Ota vya shule esille! (Tarkoittaa swahiliksi koulukirjojasi!)

Kirjoitamme blogejamme ja hoidamme firmojamme niinkuin kaikki olisivat olleet mukana näissä jutuissa aivan alusta saakka.

Unohdamme, että ihmiset eivät olleet silloin paikalla kun tarjosit 101-peruskurssiasi aiheesta, "miten teet sitä, jossa olet parhaimmillasi". Ihmiset eivät rekisteröityneet ilmaiseen ja loistavaan webinaariisi reilu vuosi sitten, koska he eivät olleet osa tuolloista yhteisöäsi. Tämä on sinun uusi mahdollisuutesi.

VIE YHTEISÖSI TAKAISIN KOULUNPENKILLE

Mitä jos loisit sisältöideasi tyhjästä tänään? Entä jos aloittaisit uskomuksistasi, periaatteistasi ja filosofioistasi ja tekisti töität tehdäksesi niistä totta myös oikeassa maailmassasi? Muista, että nykyinen yleisösi on eri, kuin yleisösi viimevuonna. Se on eri, kuin pari kuukautta sitten. Ihmiset saattaisivat kaivat nollaamista. Mikset veisi heitä takaisin kouluun?

Mitä tarkoitan tällä?

ALOITA PERUSASIOISTA

Oletko käväissyt Copyblogger.com'ssa vähään aikaan?Jos kuulut tämän sivuston iloisiin tilaajiin, joihin minäkin olen kuulunut jo vuosia, kannattaa uhrata hetki sille, että lukaiset heidän pääsivunsa. Anna mennä vain. Odotan sen verran.

Jos selasit sivua alemmas huomaat, että he ovat alkaneet tarjota erilaisia opetuspolkuja sinulle. Nämä ovat oikeastaan vain sivuja, joilla on kohdennettu sisältö, jotka toimivat rakennuspalikoina niille jutuille, joista Copybloggerissa on pohjimmiltaan kyse. Kohdistettua, ja aivan loistava aloituspiste.

Tämä on nerokas malli. Helppo SIVUSTOSI uudelleenjulkaisu, yrityksellesi ja yhteisölle, jota palvelet.

JATKA TYHJÄSTÄ

Puhun sen puolesta, että harkitset uuden sisältösi luomista siten, että se sopii niille ihmisille, jotka tulevat sivustollesi oppimaan jotain. Kerro tarinasi uudella tavalla. ÄLÄ uudelleenjulkaise vanhoja juttujasi. Tosiasia on, että olet kasvanut siitä, kun kirjoitit ensimmäisen kerran. Ideasi ovat muuttuneet. Se miten kerrot tarinaasi on myös erilaista. Olet yhteisöllesi velkaa sen verran, että kerrot tarinasi uudestaan. (Voitko huijata hieman ja viitata uudessa tarinassasi vanhaan? Tietysti!)

Ja mikä on tämän homman jujuna? Veikkaan, että yhteisösi syövereissä on monta sellaista mahdollista asiakastasi, jotka vain eivät vielä tiedä mistä aloittaisivat, jotka eivät tiedä mistä he aloittaisivat itsensä sivistämisen siinä maailmassa, jota sinä palvelet.

Kun ihmiset tietävät riittävästi perusasioista, silloin opettaminenkin on helpompaa, ja saat mahdollisuuden pyytää kauppaa.

101:N JÄLKEEN

Sivustosi alaosassa, (ja ehkä maininta alkupuolella) kaikkien näiden uusien ja upeiden sisältöjen ja materiaaliesi perässä pitäsi olla vaihtoehtolinkki "nykyisen" sisällön virtaan, uuteen tavaraan ja ehkä myös linkki sille sivulle, jossa kerrotaan miten sinun kanssasi voi tehdä liiketoimintaa. Olet juuri tarjonnut aimoannoksen ilmaista tietoa yhteisöllesi. Osa ihmisistä voi olla kiinnostunut tietämään mitä myyt. Toiset ovat tyytyväisiä siihen mitä olet antanut ilmaiseksi ja he voivat jatkaa itsenäisesti eteenpäin. Molemmissa tapauksissa sinä olet ollut avuksi.

PJ - PAKETOI JATKUVASTI 

Ajattele kaikkea sisältöä, jota luot, kahteen tai kolmeen koriin:

  1. 101-Koulutukset, (tämä on juuri se, mitä pyysin sinua aloittamaan ja tekemään uudestaan).
  2. Maksullinen sisältö, (jos et kirjoita myydäksesi jonkin muunlaista tuotetta todellisesta elämästä sinun kannattaisi harkita sellaisen maksullisen sisällön luomista, joka opettaa jotakuta vielä enemmän, tai yksityiskohtaisemmin, vastineeksi hinnalle).
  3. "Nykyinen" juonesi, joka on päivittäistä blogijulkaisemista (BJ).

Tässä ajattelumallissa mietit sitä miten voit paketoida materiaaliasi, joka on jatkumoa ensimmäisen kategorian 101:lle. Mietit jatkuvasti sitä, että sinulla pitäisi olla jotain ylimääräistä tarjottavana, jotain sellaista, joka on mielestäsi niin hyvää, että voit laskuttaa siitä. Jonka lisäksi sinulla on luonnollisesti jatkuvasti uutisia ja muita päivityksiä.

Tavallaan haastan sinut heittämään aiemmat bloggailun ajatusmallit romukoppaan, joka on sisältöä käänteisessä aikajärjestyksessä. Entä mitä tämän tilalle? Sinä olet paketoija ja tuotat tietoa, joka on hyödyllisempää uudelle tulokkaalle.

Mitä sanot? Miltä tämä tuntuu? Mitä mieltä ajattelit olevasi tästä?

Tiedän, että oma ensimmäinen ajatukseni liittyi siihen mitä teemaa käytän kahdella tärkeimmällä liiketoimintaan liittyvällä sivustollani. Tarvitseeko WordPress-SIVUSTOSI uuden teeman? Minä ostan teemani täältä, (kumppanilinkki). Olen saanut heiltä tähän mennessä hyvää palvelua. Ja kyllä, meinaan itse tehdä tämän chrisbrogan.com -sivustolle ja Human Business Work -sivustolleni.

Entä sinä?

--Chris...

Human Business Works 110 Marginal Way #744 Portland, Maine 04101 United States             (978) 378-0705      

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Kohenna mediapeittoa

By Chris Brogan Voisit olla oman alueesi reportteri, siinä teollisuudessa, jota suurimman osan ajastasi palvelet. Sen sijaan, että olet markkinoijana ja omistajana-joka-teeskentelee-markkinoijaa -roolissasi, voisit vallan mainiosti tehdä töitä laajemman medianäkyvyyden eteen. Ihan vain ajatuksena. Tässä Ohjeita Mediapeiton Parantamiselle Jos kysyisin Joe Sorge lta ketä ovat tunnetuimpia nimiä Milwaukeen ravintolaskenessä hän osaisi varmasti kertoa sen minulle. Jos kysyisin häneltä toimialaan vaikuttavista uusista jutuista, hän osaisi kertoa myös tästä aiheesta.