Siirry pääsisältöön

Rakenna palapelisi itse

Omista kuvistasi tehdyt palapelit saavat niin lapset kuin vanhemmatkin kukoistamaan! Miksi palapelit ovat hyviä niin lapsille kuin vanhemmillekin?

Palapelejä on ollut olemassa monia vuosia. Palapelit rohkaisevat kaiken ikäisiä kokoojiaan loogiseen ajatteluun, sillä pelin kokoaminen vaatii toisiinsa liittyvien pienempien osasten yhdistämistä isomman kokonaisuuden hahmottamiseksi ja kokoamiseksi.

Puzzled path #1

Vaikka palapelit mielletäänkin useimmiten lasten leikeiksi ne toimivat hyvin myös koko perheen harrastuksena tai yritystiimien ja oppimisen työvälineinä. Pelien ratkaiseminen yhdessä on hauskaa ja samalla se vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Palapelit ovat hiljaista harrastamista, jotka vaativat sekä tilan rauhoittamista että kokonaisvaltaista keskittymistä. Tällainen toiminta on erityisen suositeltavaa nuoremmille, mutta tästä on hyötyä myös vanhemmillekin, meitä ympäröivästä jatkuvasta hälinästä johtuen.

Varttuneemmille ihmisille palapelit toimivat myös haastavina aivokunnon ylläpitotyökaluina. Pelit auttavat muistin vahvistamisessa ja uuden tiedon käsittelemisessä, koska juuri näihin asioihin tarvittavia aivon osia käytetään apuna palapelien kokoamisessa.

Palapelit auttavat kaikenikäisiä kehittämään hahmotuskykyään, kärsivällisyyttä, logiikkaa, luovaa ongelmanratkaisuaan ja muistia. Palapelit ovat kehittävää ja hyödyllistä ajanvietettä kaikenikäisille, kaikkialla.

  • Lasten palapelit: 20/60 palaa:  Pienemmät palapelimme sopivat perheen pienimmille noin 1,5-vuotiaasta eteenpäin. Palapelien avulla lapsille voidaan leikinomaisesti opettaa hahmontuskykyä omaan ympäristöön liittyen.
     
  • Nuorten palapelit: 130/240 palaa:  Lapsen kasvaessa ja kokemuksen karttuessa palasten määrää ja pelin haastavuutta kannattaa kasvattaa. Palapelit opettavat nuorille kärsivällisyyttä, loogista päättelyä ja luovaa ongelmanratkaisua.
     
  • Aikuisten palapelit: 390/600/1000 palaa:  Aikuiset voivat luonnollisesti tehdä minkä tahansa kokoisia palapelejä heidän omista kyvyistään ja kärsivällisyydestään riippuen. Pelit ovat mukavaa ajanvietettä niin matkalla, mökillä kuin kotisohvallakin.
     
  • Brändipalapelit: 130/290/600 palaa:  Brändipalapeli kertoo, kiteyttää ja konkretisoi yritystoimintasi monimutkaisuudet ja asiakaslupauksesi, sekä tarinanne yhdeksi yksilölliseksi ja ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, joka haastaa asiakkaasi osallistumaan. 
~ Palapelit parhaista kuvistasi, Palapelix - tuotteistusharjoitus 2012 by Pasi ~

Kommentit

  1. Innostuin pohtimaan personoitujen palapelien tuotteistamista tällä tavalla ääneen, siitä syystä, että hommasin vanhemmilleni tällaisen ja sain aivan ylivertaista palvelua Palapelixin Hemmolta.

    Parhauden tunnusmerkit: Hyvä henkilökohtainen palvelu, perustuoteen laatu, nopea toimitus ja kohtuullinen hinta.

    Näistä päästiin ylitse. Suosittelen sekä henkilökohtaiseksi että yrityslahjaksi, vilpittömästi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kuulisin mielelläni, jos sinulla heräsi jotain ajatuksia tähän juttuun liittyen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LinkedIn-tuplaprofiilin poistaminen

Miten yhdistän kaksi LinkedIn-profiilia yhdeksi profiiliksi? Miten poistan vanhan LinkedIn-profiilini? Onko sinulla jostain syystä kaksi LinkedIn-profiilia? Ole huoleti. Näin on varmaan käynyt joko salasanan unohtamisen tai jonkun muun syyn johdosta. Ongelma on ärsyttävä. Mutta ei hätää. Tässä on yksinkertainen ohje, jolla hoidat ongelmasi historiaan. Poista LinkedIn -tuplaprofiilisi.

Poista paha kontakti

11.1. ja jälleen uusi LinkedIn-lauantai :). Erään session tiimellyksessä myyjäkollegani jäi miettimään mitä LinkedIn:ssä voi tehdä, jos huomaa tahattomasti lisänneensä sellaisen kontaktin, jota ei oikeasti olisi pitänyt lisätä. Osaisitko sinä neuvoa? Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemminkin , mutta johtuen LinkedIn-palvelun päivityksistä nämä ohjeet eivät ole enää kurantteja. Tässä uusi pikaohje.

Vältä epätoivoa asiakashankinnassa ja hinnoittelussa

Hyväntuulista keskiviikkoa! Olen viimeaikoina tehnyt paljon töitä hinnoittelun ja arvon kasvattamisen parissa. Näiden kahden idean ajatellaan usein olevan päällekkäisiä, mutta useimmiten ne eivät ole. Liian usein myyjät, myyntiorganisaatiot ja yrittäjät luovat arvoa ilman, että he pyytäisivät edes osaa tästä luodusta arvosta takaisinpäin. Katsotaanpa kahta syytä sille, miksi tämä on näin ja miten tätä voitaisiin muuttaa.